500 km/h viiden metrin lentokorkeudessa – Venäjä tuo takaisin Neuvostoliiton salaisen superaseen

Venäjä kehittää arktisten alueiden operaatioihin uutta niin kutsuttua maavaikutusalusta.

Venäläismediassa kiertävien tietojen mukaan Venäjä aikoo ottaa 2020-luvun alussa käyttöön uuden niin kutsutun maavaikutusaluksen. The Drive War Zonen mukaan massiivinen noin 600 tonnin painoinen ilma-alus on tarkoitettu pelastustehtäviin arktisille alueille.

”Pelastajaksi” ristitty alus olisi yli 90 metriä pitkä ja sen siipien kärkiväli yli 71 metriä. Vertailun vuoksi maailman suurin matkustajakone Airbus A380 on vain noin 73 metriä pitkä ja sen siipien kärkiväli on alle 80 metrin luokkaa. Uuden venäläisaluksen mallikuva näkyy tässä Tassin uutisessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pelastaja muistuttaa ulkonäöltään pitkälti Neuvostoliiton kylmän sodan aikana salassa kehittämiä maavaikutusaluksia. Verkkouutiset on kertonut Yhdysvaltojen tiedustelua järkyttäneistä laitteista aiemmin tässä jutussa.

Joskus laivan ja lentokoneen sekoitukseksi kuvattujen koneiden toiminta perustuu aerodynaamisen maavaikutuksen antaman nosteen hyödyntämiseen. Se merkitsee matalia lentokorkeuksia, mutta suuria nopeuksia ja verrattain hyvää polttoainetaloutta.

Neuvostoaikana maavaikutusaluksista visioitiin nopeita joukkojenkuljetusvälineitä ja jopa tutkan alapuolella lentäviä ohjuspattereita, joilla voitaisiin iskeä amerikkalaisia lentotukialuksia vastaan.

Venäjän nyt väitetysti kehittelemä ja lähivuosina testikäyttöön tuleva ”Pelastaja” muistuttaa ulkonäöltään pitkälti sotilaskäytössä Neuvostoliiton ja Venäjän laivastossa ollutta Lun-luokan (lokki) maavaikutusalusta. Lun ylsi yli 500 kilometrin tuntivauhtiin vain muutaman metrin korkeudella merenpinnasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Se ja muita Neuvostoliiton aikaisia maavaikutusaluksia näkyy alta löytyvillä videoilla.

https://www.youtube.com/watch?v=iINbB1Y5F4c

Mainos