”80 prosentille vastaajista ei ollut merkitystä, saako olutta kaupasta myös sunnuntaisin”

Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta pitää alkoholista aiheutuvia haittoja yhteiskunnassa merkittävinä, ja toivoo, että niiden ennaltaehkäisyyn panostettaisiin nykyistä enemmän, kertoo Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry.

Tuoreen kyselyn mukaan 62 prosenttia vastaajista on kokenut lähipiirissään, työyhteisössään tai asuinalueellaan humalajuomista ja häiritsevää käyttäytymistä. 48 prosenttia on kohdannut lähipiirissään myös alaikäisten päihteidenkäyttöä.

EHYT-yhdistys teetti kyselyn TNS-Gallupilla kesäkuussa. Kyselyyn vastasi yhteensä 1085 suomalaista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhdistyksen mukaan 80 prosentille vastaajista ei ollut merkitystä, saako olutta kaupasta myös sunnuntaisin, ja 76 prosentille oli yhdentekevää, saavatko ravintolat olla auki kolmeen vai neljään.

Alkoholin saatavuutta ja käyttöä rajoitetaan kuitenkin 44 prosentin mielestä turhan tiukasti. Toisaalta 50 prosenttia ei pitänyt alkoholiin liittyviä rajoituksia liian tiukkoina.

28 prosenttia vastaajista ei antaisi kunnille oikeutta rajoittaa julkista alkoholinkäyttöä esimerkiksi jollain puistoalueella.

Mainos - sisältö jatkuu alla

14 prosenttia painottaisi alkoholipolitiikassa alkoholialojen toimintaedellytyksiä. 69 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että alkoholipolitiikan painopisteenä tulee olla päihdehaittojen vähentäminen.

Lue myös:

EHYT pettyi raskaasti alkoholilain uudistuksen lykkäämiseen

Mainos