Aalto-yliopisto: Valtion sitoumus ei ole toteutunut sovitulla tavalla

Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri toivoo pitkäjänteisyyttä yliopistoihin tehtyihin investointeihin.

– Yliopistoihin tehtyjen investointien on oltava pitkäjänteisiä, äkilliset heikennykset yliopistojen rahoituksessa ovat aina haitallisia, Teeri toteaa Aalto-yliopiston tiedotteessa.

Hänen mukaansa investointi Aalto-yliopistoon on nyt tuottamassa tavoitteiden mukaista tulosta. Tästä hyvin tuottavasta investoinnista tinkiminen ei ole hänen mielestään Suomen edun mukaista

Mainos - sisältö jatkuu alla

Aalto-yliopiston mukaan sekä elinkeinoelämä että Aalto-yliopisto ovat pitäneet sitoumuksensa, mutta valtion sitoumus ei ole toteutunut sovitulla tavalla. Valtion rahoitussitoumuksesta uupuu tällä hetkellä yhteensä 70 miljoonaa euroa, vuositasolla 30 miljoonaa euroa.

Nyt budjettiriihessä tehty esitys heikentää Aalto-yliopiston mukaan sen toimintaedellytyksiä edelleen. Hallitus päätti esittää eduskunnalle, että Aalto-yliopiston perustamiseksi myönnettyä rahoitusta vähennetään 11,7 miljoonalla eurolla vuonna 2015. Ehdotuksen mukaan vähennykset jatkuvat vuosittain samansuuruisina vuoteen 2020 saakka.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Aalto-yliopiston perustamiseksi elinkeinoelämä sitoutui keräämään 200 miljoonaa euroa yliopiston peruspääomaan. Valtio sitoutui investoimaan 500 miljoonaa euroa vastinrahaksi teollisuuden investoinnille sekä samalla pääomittamaan muita yliopistoja samoin ehdoin.

Lisäksi valtio sitoutui investoimaan uuden yliopiston perustamiskustannuksiin lisärahoituksella, jonka oli sopimuksen mukaan määrä nousta asteittain 100 miljoonaan euroon vuoteen 2012 mennessä ja siirtyä vuosien 2015–2020 aikana vähitellen koko yliopistosektorin kilpailtavaksi.

Aalto-yliopisto puolestaan sitoutui nousemaan maailmanluokkaan vuoteen 2020 mennessä.

Mainos