USA:n presidentinvaalien ääntenlasku on yhä kesken muutamassa osavaltiossa, mutta ääntenlaskun loppusuoralla on demokraattien Joe Bidenin voitto alkanut näyttää todennäköisemmältä.
Uutiskanava CBS ennakoi Bidenistä voittajaa Wisconsinissa ja Michiganissa. Tällöin hän saisi 26 ääntä ja olisi lähempänä 270:n äänen voittorajaa.
Torstaina aamulla Suomen aikaan Biden on BBC:n mukaan varmistanut 243 valitsijamiestä ja presidentti Donald Trump 214 valitsijamiestä, kun 50 osavaltiosta 43:n tulokset on saatu selville.
Bidenillä on CBS:n mukaan tällä hetkellä 20 510 ääntä Wisconsinissa melkein kaikki äänet laskettuna, ja noin 61 000 äänen etumatka Michiganissa.
Trumpin kampanjapäällikkö Bill Stepien on jo ilmoittanut, että he pyytävät Wisconsissa äänten uudelleenlaskentaa. Siihen heillä on CBS:n mukaan Wisconsissa oikeus, jos voittomarginaali on alle yhden prosenttiyksikön. Bidenin johto osavaltiossa on noin 0,6 prosenttiyksikköä.
Stepien kertoi myös, että he ovat nostamassa kannetta Michiganin tuomioistuimessa keskeyttääkseen ääntenlaskennan Michiganissa, koska Trumpin kampanjaorganisaation tarkkailijoila on evätty riittävä pääsy ääntenlaskentapaikkoihin.
Oikeusjuttuja on vireillä myös Pennsylvaniassa, missä Biden on kuromassa kiinni Trumpin kapeaa etumatkaa.