Akava: Työnhakijan oma aktiivisuus huomioitava paremmin

Akava kannattaa työttömyysturvan muuttamista siten, että se tukisi jatkossa työn löytämistä ja yrittäjäksi ryhtymistä.

Akava kannattaa hallituksen esitystä työttömyysturvan aktivoinnista siten, että se tukisi jatkossa työn löytämistä ja yrittäjäksi ryhtymistä.

Akavan mielestä työnhakijan omaa aktiivisuutta pitäisi kuitenkin sallia enemmän kuin hallitus esittää. Esimerkiksi opiskelumahdollisuutta työttömyysturvalla olisi pitänyt laajentaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Työllisyyden hoidossa tarvitaan luottamusta myös työnhakijaan ja hänen näkemykseensä työllistymisen poluista. On tärkeää huomioida, että korkeakoulutettujen työpaikat löytyvät useasti muualta kuin työvoimaviranomaisten kautta, Akavan asiantuntija Katja Veirto sanoo.

Hallitus esittää, että työnhakijan on otettava vastaan myös muuta kuin oman alansa työtä. Työnottovelvollisuuden tiukentuessa on huolehdittava, että tarjottavat työpaikat vastaavat jatkossakin työnhakijoiden koulutusta ja osaamista.

– Osaamisen hankkiminen ja kehittäminen on maksanut työnhakijalle itselleen, yhteiskunnalle ja usein myös työnantajalle. Suomi tarvitsee osaamista, ja sitä ei kannata hukata. Erityisesti ammattitaitosuojan muutoksissa on tärkeää, että työnhakijan tilannetta arvioidaan yksilöllisesti.

Työnvälityspalveluja myös yksityisiltä toimijoilta

Hallituksen esittämän työnäytteen valmistelussa ja mallissa on vielä paljon avoimia kysymyksiä. Akavan mielestä ensisijaisen tärkeää on varmistaa työnhakijan turva ja vapaaehtoisuus.

Työnäytteiden on myös aidosti kohdennuttava uusien työpaikkojen luomiseen. Palkkatyön korvautuminen palkattomalla työnäytteellä vääristäisi työmarkkinoita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

TE-toimistojen palveluita uudistettaessa on kehitettävä toimintatapoja ja huomioitava henkilöstön työmäärä sekä osaamistarpeet. Akava on esittänyt, että työnvälityspalveluita tulisi voida ostaa yksityisiltä toimijoilta valtakunnallisesti.

– Työttömyys on niin laajaa, että TE-toimistojen henkilöstö on kovilla. He tarvitsisivat lisää aikaa ja resursseja korkeakoulutettujen erityisosaajien neuvontaan. Yksityiset palvelut voisivat auttaa osaltaan tämän kuorman purkamisessa, ja Akavalla on tästä hyviä kokemuksia, Veirto sanoo.

Akavan mielestä uudistuksissa on huomioitava myös, että työnhakijoilla oltava selkeä käsitys siitä, miten työttömyysturvalle käy eri tilanteissa.

Mainos