Akavan Fjäder: Hallitusohjelma ennen yhteiskuntasopimusta

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder haluaa tietää hallitusohjelman sisällön ennen kuin yhteiskuntasopimusta ryhdytään valmistelemaan.

– Mikäli yhteiskuntasopimusta ryhdytään valmistelemaan, haluamme tietää hallitusta muodostavien puolueiden päätökset hallitusohjelman sisällöstä. Kun työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkoa arvioidaan, meille olennaisia ovat hallituksen linjaukset ostovoiman turvaamisesta ja työelämän laadullisesta kehittämisestä, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo.

Akavan mielestä yhteiskuntasopimuksesta voi olla hyötyä, jos sen valmistelun tuloksena Suomeen syntyy lisää osaamista, kilpailukykyä, kasvua ja työtä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Akava on valmis omalta osaltaan edistämään luottamusta lisääviä toimia hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kesken. Tämä oli esillä, kun Fjäder tapasi keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän tänään keskiviikkona aamulla.

– Yhteiskuntasopimus voi tarjota hyvän työkalun luottamuksen lisäämiseksi. Sillä tulee kuitenkin olla oma tehtävänsä hallitusohjelman ja vuonna 2013 sovitun työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkon muodostamassa kokonaisuudessa, Fjäder sanoo.

Akavan mielestä tulevan hallituksen tärkeimpinä tavoitteina on oltava julkisen talouden saattaminen tasapainoon sekä taloudellinen kasvu, jonka tulee edistää uusien työpaikkojen syntymistä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tämä edellyttää ehdottomasti sitä, että kansalaisten osaamistasoa parannetaan ja työntekijöiden ammattitaitoa ylläpidetään ja kehitetään.

Akava esittää osaamisstrategiaa, jolla turvataan koulutuksen resurssit, mutta tehostetaan toimintaa. Koulutuksen laatuun panostaminen edellyttää Akavan mukaan sitä, että koulutuksen resursseista ohjataan mahdollisimman paljon opetukseen ja tutkimukseen.

Työeläkeuudistusta on Akavan mielestä täydennettävä työelämän kehittämistoimilla siten, että työurat todella pitenevät kestävästi.

Mainos