Aleksei Navalnyin edustajien mukaan oppositiovaikuttajan siirtämisen kanssa saatettiin viivytellä myrkytyksen peittelemiseksi.
Asiasta kertova Financial Timesin Moskovan kirjeenvaihtaja Max Seddon sanoo Twitterissä Navalnyin olleen aamulla yhä koomassa.
– Jo hänen saamisensa pois Siperiasta oli oma koitoksensa, Seddon toteaa.
Navalnyi lennätettiin väännön jälkeen lopulta Saksaan lauantaina aamulla. Siellä hänet on kuljetettu sairaalaan.
Navalyin tiedottaja Kira Jarmysh kertoi lauantaina, että Navalnyin tila oli vakaa ja että hänet oltaisiin voitu siirtää jo aiemmin.
Aleksei Navalnyin uskotaan tulleen myrkytetyksi lentokentällä Venäjän Tomskissa. Lento joutui laskeutumaan Omskiin Navalnyin alettua voida huonosti. Hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Siellä Navalnyi vaivutettiin keinotekoiseen koomaan ja kytkettiin hengityskoneeseen.
Verkkouutiset kertoi perjantaina Navalnyin tutkineiden saksalaisten lääkäreiden olleen miehen tilasta eri mieltä venäläisten kanssa. Saksalaislääkärien mukaan Navalnyi oli siinä kunnossa, että hänet voitaisiin lennättää hoitoon Berliiniin. Venäläissairaala vastusti kuitenkin siirtoa perjantai-iltaan asti.
Navalny has arrived in Berlin in stable condition. His team says this means he could have been evacuated from Siberia right away, without a two-day delay they fear was used to cover up his apparent poisoning https://t.co/M0lIOaGi7r
— max seddon (@maxseddon) August 22, 2020