Aljaksandr Lukašenka myöntää: Pyysin toimittajat Venäjältä

Presidentti vahvisti huhut Venäjältä Valko-Venäjän valtion medialle tulleista työntekijöistä.

Ankarien protestien kohteena oleva Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka vahvistaa väitteet maahan tulleista Venäjän toimittajista.

– Pitää ymmärtää, että kilpailu markkinoilla on kovaa. Olen pyytänyt venäläisiä lainaamaan meille kaksi tai kolme ryhmää toimittajia varmuuden vuoksi, presidentti sanoi valtiollisen Beltan mukaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Nuorien asiantuntijoidemme on nähtävä, miten työt tulisi tehdä, hän jatkoi.

Lukašenka kertoi myös, että hän on ”jopa pyytänyt venäläisiä lainaamaan meille toimittajia uutisoimaan presidentin työstä ja näyttämään esimerkkiä”.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa venäläisille toimittajille ei makseta palkkaa Valko-Venäjällä.

Sosiaalisessa mediassa alkoi torstaina levitä tietoja, joiden mukaan Valko-Venäjän valtion televisioyhtiöön olisi tuotu työntekijöitä Venäjän valtion mediasta. Osa Valko-Venäjän television työntekijöistä on lakkoillut tällä viikolla protestina siihen, ettei heidän ole annettu uutisoida objektiivisesti hallinnon vastaisista mielenosoituksista ja lakoista.

Mainos