Kovien protestien kohteena oleva Valko-Venäjän presidentti Aljaksandr Lukašenka on mediatietojen mukaan lähettänyt 16-vuotiaan poikansa Nikolain kaikessa hiljaisuudessa Moskovaan.
Komsomolskaja Pravdan saamiin tietoihin viittaavan Lentan mukaan Nikolai Lukašenka on otetetu pois Minskin yliopiston eliittikoulusta ja siirretty opiskelemaan Moskovan valtionyliopiston alaiseen oppilaitokseen salanimellä.
Minskin yliopiston opettajakunnan kerrotaan tuominneen Valko-Venäjän turvallisuusjoukkojen mielenosoittajiin kohdistaman väkivallan. Jutun mukaan viranomaiset tulivat sen jälkeen siihen tulokseen, ettei presidentin poika voi enää jatkaa yliopiston alaisessa koulussa.
Venäjän median mukaan Moskovan valtionyliopisto on kuitenkin kiistänyt Nikolai Lukašenkan opiskelevan nykyisin koulussaan.
Presidentin poika on ollut jo pitkään tuttu näky valtiollisissa tilaisuuksissa. Hänet kuvattiin hiljattain taisteluvarusteissa tarkastamassa turvallisuusjoukkoja isänsä rinnalla.
Vilpillisten vaalien jälkeen alkaneet Aljaksandr Lukašenkan hallinnon vastaiset mielenosoitukset eivät ole laantuneet ja Valko-Venäjän hallinnon on arvioitu horjuvan, vaikka Kreml sitä ainakin toistaiseksi vaikuttaakin tukevan.
Venäjän Vladivostokin Kaukoidän federaatioyliopiston kansainvälisten suhteiden professori Artjom Lukin katsoo Twitterissä päätöksen Nikolai Lukašenkan siirtämisestä Moskovaan kertovan paljon presidentin hallinnon itseluottamuksesta.
Kolya Lukashenko, the 16 y.o. son of the embattled Belarusian president, pulled out of an elite school in Minsk and will continue his studies at an elite school in Moscow. Speaks volumes about the confidence of the Lukashenko regime.https://t.co/9PZwvgE3oV
— Artyom Lukin (@ArtyomLukin) September 17, 2020