Alkoholipolitiikan lopputulos – IL: Viinaralli Ruotsista kannattaa

Kova verotus, kruunun kurssi ja Systembolagetin Alkoa pienempi kate vievät suomalaisten viinarallin Ruotsiin.

Suomalainen alkoholipolitiikka ja -verotus on nostanut hinnat sellaisiksi, että monet Suomen ja Ruotsin rajalla Torniossa ja Haaparannassa asuvat hakevat oluensa ja viininsä nykyisin Ruotsista. Myös kruunun kurssi ja Systembolagetin Alkoa pienempi kate vaikuttavat.

Iltalehden mukaan viinaralli on näkyvää. Sen kerrotaan pyörivän toiseenkin suuntaan. 18-20-vuotiaat ruotsalaiset hakevat juomia Suomesta, koska Ruotsin Systembolagetissa myytäviä tuotteita ei myydä alle 20-vuotiaille ja kaupoista saa Ruotsissa vain enintään 3,5 tilavuusprosentin vahvuisia juomia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Verkkouutiset kertoi hiljattain, ettei Suomessa viime vuosina tehdyillä alkoholiveron korotuksilla ole ollut toivottua vaikutusta. Korotettujen verojen tuotto on nimittäin jäänyt selvästi budjetissa oletetusta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Alkoholiveroa on nostettu kaksi kertaa tällä vuosikymmenellä. Vuoteen 2012 nähden alkoholiveron tuotot olivat viime vuonna 30 miljoonaa euroa pienemmät, vaikka veroa oli kiristetty.

Mainos