Pirkanmaalla useilla aloilla on pulaa työntekijöistä, mutta mistään ei löydy työntekijöitä, Aamulehti kertoo.
Työvoimapulaa on hotelli-, ravintola-, ja catering-alalla, teollisuudessa, rakentamisessa ja IT-alalla. Ravintola-alan työvoimapula on kasvanut koronan aikana, sillä moni työntekijä on vaihtanut alaa yli vuoden kestäneen sulkutilan jälkeen.
Rakentamisessa puolestaan näkyy ulkomaisten tekijöiden puute, IT-alalla koronan vauhdittama sähköistyminen ja etätyöt.
– Ei vaan hakijoita tunnu olevan, eikä löytyvän. Paljon joudutaan tekemään töitä sellaistenkin paikkojen täyttämiseksi, joiden ajattelisi olevan nuoremman polven tai alanvaihtajien ensimmäisiä paikkoja, ja joihin on helppo päästä sisään, henkilöstöpalvelualalla toimivan Baronan Tampereen aluejohtaja Vesa Kangasniemi kertoo AL:lle.
– Jos oman näkemykseni yhdellä sanalla toteaisi, niin meillä on työvoimapula.
Kangasniemen mukaan tilanne on huolestuttava.
– Kun seuraamme talousennusteita ja kuuntelemme asiakkaiden näkymiä, niin selkeästi olemme lähteneet koronan jälkeiseen nousuun. Tämä herättää kysymyksen siitä, mistä kaikki tarvittavat tekijät tullaan löytämään?, hän kysyy.