Amerikkalaisprofessori kertoo mikä Suomea vaivaa – ”maailman tarkimmin varjeltu salaisuus”

Ira Kalbin mukaan Suomessa olisi ainesta vaikka mihin, mutta siitä ei ole osattu kertoa maailmalle.

– Kirjoitin aika tarkkaan vuosi sitten siitä, miten Suomi on maailman tarkimmin varjeltu salaisuus. Toivoin, että tilanne voisi kääntyä parempaan päin. Jossain määrin näin on käynytkin. Suomi on saanut lisää tunnustusta. Se on nimetty johtavaksi valtioksi monilla aloilla. Vaikka tämä onkin selvästi edistystä, ei tieto näistä saavutuksista ole saavuttanut riittävän montaa ihmistä ympäri maailmaa, että sillä olisi merkitystä Suomelle, Ira Kalb kirjoittaa Huffington Postissa.

Kalb toimii Etelä-Kalifornian yliopiston Marshall School of Businessin markkinoinnin apulaisprofessorina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän listaa suositun verkkolehden kirjoituksessaan Suomen vaivoja. Kalbin mukaan Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka ei ole saanut talouttaan lämpiämään.

Mitä Suomelta sitten uupuu?

– Mikä tärkeintä, Suomella on hyviä tuotteita, jotka toimivat – ja ne toimivat paremmin kuin muiden tekemät tuotteet. Muiden tekemät tuotteet, jotka eivät ole yhtä hyviä (kuin suomalaiset) menevät kuitenkin kaupaksi paremmin, Kalb toteaa.

– Olen markkinointimies. Tästä on pääteltävissä yksi asia. Suomen puuttuva ainesosa on markkinointi. Uskon tähän vahvasti, vaikka voitkin olla eri mieltä. Tämä on hyvä uutinen. Jos olen oikeassa, tarkoittaa se, että hyvät markkinoijat voivat ottaa hyviä tuotteita ja tehdä niistä oikeanlaisella markkinoinnilla menestyviä tuotteita, hän jatkaa.

Ira Kalbin mukaan itse Suomi maana on jo tuote. Hän on listannut kirjoituksessaan varmuuden vuoksi mittareita, joilla Suomi on maailman huippua. Suomalaiset saattavat muuten hänen mukaansa ”ajatella, että amerikkalaiset liioittelevat”.

Poimintoja videosisällöistämme

Pitkältä listalta löytyvät kansainvälisten vertailujen huippusijat muun muassa vakaudessa, varallisuudessa, onnellisuudessa, koulutustasossa ja teknologiaosaamisessa.

Kalb viittaa listan osoittamaan menestykseen. Hänen mukaansa se tukee väitettä siitä, että Suomelta puuttuu vain oikea markkinointikulma.

– Kuinka moni potentiaalinen ostaja maailmalla tietää listan hyvistä asioista, muistaa ne ja ajattelee niitä, kun on aika vierailla maassa tai hoitaa bisneksiä. Vastaus on, että ei riittävän moni.

Suomi tarvitsee professorin mukaan maana nykyistä vahvempaa brändäystä. Ruotsi on Future Brandin maabrändilistalla neljäs ja norja kuudes. Suomi ei mahdu edes kymmenen parhaan joukkoon.

Ira Kalb muistuttaa, että Suomi sotketaan kaiken kukkuraksi maailmalla usein sen paremmin tunnettuihin naapureihin. Nokiaa tavattiin jo vuosia sitten luulla ruotsalaiseksi Yhdysvalloissa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suomen on tehtävä vakavaa ja tehokasta markkinointia.

Ira Kalbin mielestä tämä on ainoa tapa päästä eroon Suomea vaivaavasta ”tarkimmin varjellun salaisuuden syndroomasta”.

– Suomen taloudella pitäisi mennä paremmin kaiken sen perusteella, mitä maalla on tarjota. Olisi mahtavaa, jos suomalaiset ystäväni huolisivat vähemmän taloudesta ja keskittyisivät ennemmin valmistamaan tuotteita, jotka Suomi osaa tehdä kilpailijoitaan paremmin.

Mainos