Rahoitus määräytyy suoritettujen tutkintojen ja opintoprosessien laadun, tehokkuuden, työllistymisen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteella. Tuloksellisuuden vaikutusta rahoitukseen kasvatetaan asteittain.
Rahoitusmallilla, jonka yksityiskohdista säädetään valtioneuvoston torstaina antamalla asetuksella, on tarkoitus kannustaa ammattikorkeakouluja tulokselliseen ja tehokkaaseen toimintaan.
Ammattikorkeakoulujen työelämäpainotuksesta johtuen rahoitusmallissa korostetaan suoritettujen tutkintojen ja opintopisteiden osuutta sekä työelämää ja aluekehitystä palvelevaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä.
Rahoitusmallin uudistaminen on osa ammattikorkeakoulu-uudistuksen ensimmäistä vaihetta.
Uudistuksen toisessa vaiheessa on tarkoitus siirtää vastuu ammattikorkeakoulujen perusrahoituksesta kokonaan valtiolle ja tehdä ammattikorkeakouluista itsenäisiä oikeushenkilöitä. Toista vaihetta koskeva hallituksen esitys on parhaillaan lausuntokierroksella.