[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”morttinen-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Suomalaisuuteen kuuluu, että talven ajan voivotellaan junien myöhästymistä. Milloin VR pettää minuutilla, milloin puolella tunnilla.
Leena Mörttinen ei kuulu voivottelijoihin. Hän lähtee aamuisin kotitalostaan Kärkölästä, ajaa autolla Hennan pysäkille, nousee junaan, matkustaa Helsingin rautatieasemalle ja kävelee työpaikalleen valtioneuvoston linnaan. Mörttinen on valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosaston päällikkö.
– Paljon enemmän jouduin varaamaan aikaa silloin, kun kuljin autolla ja seisoin Lahdentiellä jonossa. Tämä on lokoisaa kyytiä, Mörttinen sanoo työmatkoistaan.
Junassa tulee tehtyä tunnin ajan tehokkaasti töitä, mennen tullen. Puheluita ei kannata ottaa, jottei häiritse naapuria, joten voi keskittyä koko matkan ajan substanssiin.
Mörttinen käyttää mielellään tätä sanaa, joka on arkikielessä vakiintunut tarkoittamaan asiasisältöjä, ja se kuvaa häntä itseäänkin varsin hyvin: asiaosaaja, joka on tottunut selittämään yleisölle, miten rahan ja rahoituksen maailma toimii.
Kertoo Mörttinen pyydettäessä siviiliasioistaankin, mutta hänen kotikenttänsä on ilman muuta makrotaloustiede eli kansantalouksien tutkiminen. Tarvittaessa hän puhuu siitä yleisellä tasolla ja helppotajuisesti, mutta, jos kuulijakunta edellyttää, hän siirtyy sujuvasti pankkislangiin. Silloin puheeseen ilmaantuu sellaisia termejä kuin regulaatio, implementaatio ja muuta talousihmisten munkkilatinaa.
Mörttinen aloitti ministeriössä puolitoista vuotta sitten. Tehtävä ei ole vaatimaton: ”Tavoitteena on, että kansalaiset voivat kaikissa oloissa luottaa rahoitusmarkkinoiden vakaaseen, tehokkaaseen ja tasapuoliseen toimintaan.”
Toistaiseksi hän on onnistunut tehtävässään maailmantalouden suotuisalla avustuksella.
– Mutta eihän sitä tiedä, kriisejähän nousee tasaisin väliajoin. Globaalia järjestelmää kun katsoo niin onhan tämä mielenkiintoista. Maailmassa velkataakka ei ole pienentynyt rahoitusmarkkinakriisin jälkeen vaan pikemminkin kasvanut. Myös Suomessa kotitaloudet ovat jatkaneet velkaantumistaan.
Edellinen iso kriisi alkoi kaksitoista vuotta sitten Yhdysvaltain asuntomarkkinoilta, ja Euroopassa se muuttui parissa vuodessa valtioiden velkakriisiksi. Mörttinen sanoo, että EU:ssa ja euroalueella on tällä vuosikymmenellä tehty paljon korjaavia toimia luomalla ”aakkoskeittoa” eli uusia toimijoita ja pelastusrahastoja.
Rahastoista tunnetuin on Euroopan vakausmekanismi EVM, jolla tarvittaessa autetaan kriisiin joutuneita valtioita. Se toimii myös yhteisen kriisinratkaisurahaston viimesijaisena varautumisjärjestelynä viimeistään vuodesta 2024 lähtien, Mörttinen sanoo.
EVM:ään euromaat sijoittivat pääomia, mutta Mörttisen mukaan suuntaus on koko ajan se, että yksityinen sektori kantaa mahdollisimman suuren vastuun ottamistaan riskeistä. Tämä on myös johtava periaate, kun luodaan EU:n pankkiunionia.
– Kaikessa pitää olla taustalla, että rahat kerätään järjestelmästä itsestään ja yksityinen sektori maksaa. Sijoittajat ottavat sitten huomioon, että pankki voi joutua järjestelyihin ja sijoittaja maksajaksi, Mörttinen sanoo.
Pankkiunioni tarkoittaa euroalueen laajuista järjestelmää, jossa on yhteiset säännöt sekä yhteiset valvonta- ja kriisinratkaisumekanismit. Mukaan pääsevät myös euron ulkopuoliset maat niin halutessaan.
Tavoitteena on, että yksittäisten pankkien horjuminen tai kaatuminen ei sekoita valtioiden eikä kansalaisten elämää.
Euroopan keskuspankkiin on jo perustettu pankkivalvoja. Lisäksi EU-pankkien kriisikestävyyttä mitataan stressitesteillä, joissa suomalaispankit ovat menestyneet hyvin.
Seuraava iso askel olisi pankkiunionin laajuinen talletussuoja. Jos neuvotteluissa päästään sopuun, talletussuoja toteutuu ensi vuosikymmenellä. Se merkitsee, että yhteisen talletusrahaston ansiosta pankkien talletukset ovat turvassa. Talletusuojan tarkoitus on siis hyvä.
– Vaaranahan on, että kun yhdessä valtiossa puhkeaa kriisi ja epävarmuus oman maan talletussuojasta saa aikaan talletuspaon. Kriisinhallintaan kuuluu, että kun pankki joutuu pulaan, panikointiin ei ole syytä, koska pankkiunionin laajuinen talletussuoja turvaa rahat.
Talletussuojaan sisältyy kuitenkin pelko, joka näinä isänmaallisina aikoina nousee välillä suureksikin: jos vaikkapa italialainen pankki kaatuu, joutuvatko suomalaiset veronmaksajat huolehtimaan siitä, että pankin asiakkaat saavat talletuksensa takaisin?
Mörttinen sanoo, että veronmaksajat yritetään pitää irti talletusten pelastuksista. Talletussuojaa varten on tarkoitus koota rahasto etukäteen, jolla pelastus rahoitetaan. Rahaston varat kerätään pankeilta, ei veronmaksajilta.
Hän sanoo myös, että jos EU:n kriisinhallinta toimii, talletussuojaan joudutaan turvautumaan ani harvoin.
Suomi on jarruttanut EU-talletussuojan perustamista ja edellyttänyt, että ennen sitä pankkien riskejä täytyy vähentää sekä katkaista valtioiden ja pankkien välinen linkki. Ennen kuin riskejä jaetaan, niitä pitää pienentää, Mörttinen tiivistää.
– On hankala yhtälö, jos meillä täällä riskit ovat hallinnassa, mutta muissa maissa on heikot pankit. On tärkeää, että pankit siistivät taseitaan.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”morttinen-02″][/vc_column][/vc_row]
[vc_row][vc_column][vc_column_text]Suomessa valtion velkakirjoista iso osa on ulkomaisten sijoittajien hallussa. Velkaa on noin 60 prosenttia bruttokansantuotteesta, mikä ei ole hälyttävän paljon. Huoli syntyy siitä, että velanmaksaja eli väestö ikääntyy. Pitäisi mennä nuorempana töihin ja tehdä niitä nykyistä vanhemmaksi, Mörttinen sanoo.
– Soten ja sotun pitää kannustaa, että ihminen pystyy pysymään pitkään työelämässä. Lisäksi pitää koko ajan päivittää osaamista.
Hän muistuttaa, että velan lisäksi valtiolla on muitakin vastuita, jotka eivät näy valtion budjetissa. Näistä epäsuorista vastuista suurimpia ovat viennin rahoituksen sekä valtion asuntorahoituksen takaukset ja takuuvastuut. Yhteensä nämä ovat kasvaneet peräti 56,6 miljardiin euroon, mikä on yli puolet valtion velan koosta.
– Esimerkiksi vientiluottoihin on usein hyvät syyt, eikä paniikkihäiriöön ole syytä. Pitää silti tiedostaa, että tällaisiakin tehdään perinteisen velkapotin rinnalla, ja näitäkin riskejä pitää hallita ja valvoa hyvin.
Helmikuun lopussa SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti tavoittelevansa jo lupaamiensa menolisäysten päälle 350 miljoonan euron lisäyksiä vanhustenhuoltoon ja terveydenhoitoon. Hän sanoi, ettei hyväksy, miten ”valtiovarainministeriön virkamiehet tai korkeat talouspolitiikan osaajat tulevat kertomaan, että nyt pitää julkista taloutta sopeuttaa sinne tai tänne”.
Mörttinen kuuluu ryhmään valtiovarainministeriön virkamiehet. Hän sanoo, että menoja voidaan toki kasvattaa Rinteen esittämällä tavalla, jos niin halutaan.
– Se on poliittinen valinta, mutta meidän tehtävämme on kertoa, mikä on Suomen talouden kantokyky, saadaanko tuloja kattamaan menot ja mikä on velanottokyky. Ja jos kiristetään veroja, mistä seuraa vähiten negatiivisia kilpailu- ja kannustinvaikutuksia.
Leena Mörttisen isä Tapani Mörttinen istui eduskunnassa kolme kautta ja johti puhetta kokoomuksen eduskuntaryhmässä 1987–89. Kai jokin puolue on käynyt pyytämässä tytärtäkin ehdokkaaksi?
– On minua joskus pyydetty, varmaan siksi, että isä on ollut poliitikko. Toimin mieluummin asiantuntijana kertomassa lukuja ja numeroita kuin etsimässä kompromisseja. Se on vaikeaa ja vaativaa työtä, Leena Mörttinen sanoo.
Hän sanoo pitävänsä poliittisia päättäjiä suuressa arvossa ja harmittelee, miten julmasti näitä kohdellaan julkisuudessa. Virkamiehet ovat yleensä saaneet pysyä turvassa kovimmalta arvostelulta, tosin esimerkiksi maahanmuuttokeskusteluun heitäkin vedetään välillä mukaan. Rahoituskeskustelu on teknisempää ja sitä käydään EU-tasolla, eikä Mörttinen ole joutunut myrskyn silmään, ainakaan toistaiseksi.
– Jos jokin kriisi puhkeaa ja joku kysyy, miksi tähän ei varauduttu, meiltä odotetaan vastauksia. Silloin keskustelu voi mennä tiukaksi.
Tapani Mörttinen on viljellyt pitkään maata Kärkölässä suvun tilalla, mutta tilanpito ei tuntunut Leena Mörttiselle omalta uralta. Hän epäilee, että maanviljely on nykymaailmassa arvaamattomien säiden kourissa kovin raskas ja vaikea laji.
Sen sijaan metsänkasvatus kiinnostaa Mörttistä sekä taloudellisessa että virkistysmielessä. Hän liikkuu paljon ulkona ja metsästää beagle-koiransa avustuksella.
– Minä olen niin metsäläinen, että minun pitää päästä halaamaan puuta. Saatan seistä taimikossa pitkään ja jutella niille, hän naurahtaa.
Sananvalinta on kiinnostava, koska Mörttinen on istunut yli kolme vuotta Metsäliitto Osuuskunnan hallituksessa. Metsäteollisuudessa on yleensä karsastettu puunhalaajia, koska nämä haluavat estää hakkuut. Mörttinen ei näe tässä ristiriitaa.
– Metsää voi rakastaa monella tavalla, myös raaka-aineena. Tulevaisuudessa puun merkitys on toivottavasti suuri ja uusiakin tuotteita syntyy.
Metsäalan johtotehtäviin valitaan usein miehiä, ja Mörttinenkin on ainoa nainen Metsäliiton hallituksessa. Hän sanoo toivovansa, että naisia näkyisi alalla enemmänkin.
– Tasainen sukupuolijakauma missä tahansa lajissa on aina eduksi.
Hän arvelee, että lasikatto, siis näkymätön este naisten nousulle, sijaitsee ehkä alempana urapolulla. Naisia etsitään korkeille paikoille, mutta ongelma on, että heitä ei riittävän varhaisessa vaiheessa nouse oikeanlaisiin tehtäviin.
– Tämä lasikatto pitää murtaa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]