Amnesty International pitää Suomen poliisin toimintaa mielenosoituksissa epäjohdonmukaisena.
Tiedotteensa mukaan järjestö on seurannut kokoontumisvapauden tilaa ja mielenosoituskäytäntöjä Suomessa. Amnesty on tarkkaillut mielenosoituksia Helsingissä, Turussa ja Tampereella.
Kaikki Amnestyn tarkkailemat mielenosoitukset olivat rauhanomaisia ja valtaosassa poliisi täytti velvoitteensa turvata ja edistää kokoontumisvapauden toteutumista. Tarkkailijat havaitsivat kuitenkin poliisin toimintaan liittyviä epäkohtia erityisesti mielenosoituspaikkaan, kulkueiden reititykseen, mielenosoituksissa käytettäviin välineisiin sekä poliisin otteisiin liittyen.
Lisäksi aktivisteilta kerätyn tiedon perusteella poliisin käytännöt mielenosoitusten turvaamisessa vaihtelevat suuresti eri paikkakunnilla. Myös vastamielenosoittajiin on suhtauduttu mielenosoituksesta riippuen eri tavoin.
Amnestyn tarkkailijat havaitsivat poliisin käyttävän tarpeettoman kovakouraisia otteita joidenkin kiinniottojen yhteydessä. Tarkkailijoiden mukaan poliisi raahasi eräässä mielenosoituksessa mielenosoittajaa kädestä maata pitkin niin, että hänen koko vartalonsa osui asfalttiin. Tarkkailijat kuvasivat kiinnioton videolle.
Amnesty löytää huomautettavaa poliisilaitosten keskenään erilaisista käytännöistä. Aktivisteilta kerättyjen tietojen mukaan esimerkiksi Jyväskylässä mielenosoituksen järjestäjiä vaaditaan toistuvasti asettamaan mielenosoituksiin sekä järjestyksenvalvojia että liikenteenohjaajia. Turussa mielenosoituksen järjestäjiä on aktivistien mukaan kehotettu hankkimaan liikenteenohjaajia mielenosoitukseensa. Helsingissä poliisi huolehtii aktivistien mukaan pääsääntöisesti aina itse niin liikenteen ohjauksesta kuin järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä mielenosoituksissa.
Amnestyn teettämien tutkimuksien mukaan suomalaisten tiedot kokoontumisvapaudesta ovat alhaisella tasolla. Aula Researchin kesällä 2022 toteuttamassa kansalaistutkimuksessa 17 prosenttia ihmisistä tiesi, ettei mielenosoituksen järjestämiseen tarvita poliisin lupaa.
Samaan aikaan 59 prosenttia vastaajista oli samaa tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että poliisin tulee aina estää mielenosoituksesta aiheutuvat häiriöt liikenteelle, tarvittaessa voimaa kuten sumutetta käyttäen.
Lähes puolet (46 prosenttia) vastaajista ajatteli, ettei ole hyväksyttävää, että mielenosoitusten yhteydessä voi ilmetä häiriöitä liikenteelle. Etenkin miehet ja vanhemmat ikäryhmät ovat sitä mieltä, että poliisin tulee estää mielenosoituksista johtuvat häiriöt liikenteelle. Isoissa kaupungeissa liikennehäiriöihin suhtaudutaan hieman suopeammin kuin pienissä kaupungeissa.