Analyysi: Keskusta yrittää kääntää alkoholisääntelyn kelloa 20 vuotta taaksepäin, ja se voi onnistua

Vähittäiskaupan alkoholisääntelyn maltillinenkin purkaminen avaisi oven, jonka raittiusväki ja viranomaiset haluavat pitää kiinni.

Ainakin osa keskustan eduskuntaryhmästä on kääntänyt kelkkansa alkoholilain uudistuksesta. Yllättävältä vaikuttava liike ei ole sitä oikeasti. Kyse on syvällä keskustassa asuvan raittiusaatteen viimeisestä rynnistyksestä.

Julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan keskustalaisia hiertää se, että kaupoissa saisi uudistuksen jälkeen myydä 0,8 prosenttia nykyistä vahvempia juomia sekä niin sanottu valmistustaparajoitus, eli ettei vähittäiskaupan juomia enää olisi pakko valmistaa vain käymisteitse tuotetusta alkoholista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Monet lakivalmistelua läheltä seuraavat tahot vahvistavat Verkkouutisille, että kiistakapulaksi ovat nousseet juuri nämä kaksi alkoholisääntelyn kevennystä.

Keskusta on hakenut pontta vastaan haraamiselle väläyttelemällä, että alkoholilain uudistamisesta pitäisi ehkä tehdä omantunnon kysymys. Silloin kansanedustajat saisivat äänestää asiasta vapaasti.

Limuviina ahdistaa

Keskustan vastustamat muutokset ovat vaatimattomia. Kauppojen hyllyt notkuvat jo keskustalaisten kauhistelemista ”limuviinoista”, eikä prosenttirajan korotuskaan tuo Hartwallin harmaata lukuun ottamatta merkittäviä laajennuksia kauppojen valikoimiin.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan keskusta heräsi lakimuutosten väitettyihin kansanterveydellisiin vaikutuksiin vasta lausuntokierroksella.

– Kun on käyty lausuntokierros läpi, niin on käynyt selväksi, että alkoholihaitat kasvavat aika lailla ja esimerkiksi alkoholikuolemia tulee huomattavasti enemmän, jos tässä mennään eteenpäin, Kaikkonen sanoi MTV:lle.

Todellisuudessa saatavuuden lisäämisestä väitetysti aiheutuvat negatiiviset kansanterveydelliset vaikutukset ja jopa kuolemat ovat olleet tapetilla siitä lähtien, kun lakia alettiin sorvata.

Sosiaali- ja terveysministeriössä alkoholin saatavuuden lisäämiseen on suhtauduttu koko ajan varsin penseästi.

Lakia valmisteleva johtaja Kari Paaso sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osastolta totesi Verkkouutisille viime syksynä, että uudistuksessa on kyse poliittisesta päätöksestä, jonka virkamiehet vain toteuttavat.

– Ei ole minun asiani miettiä pitäisikö sitä tehdä vai ei. Virkamiehet panevat kättä lippaan ja tekevät, miten poliitikot päättävät.

Paason mukaan on ollut selvää, että ”haitat tulevat ilman muuta kasvamaan” uudistuksen myötä.

Pieni askel onkin iso

Joukko kokoomuksen kansanedustajia kiitteli alkoholilain uudistusta huhtikuun alussa kieltolain poistamisen vuosipäivänä.

Verkkouutisissa julkaistussa kirjoituksessa kyseenalaistettiin maltillisen alkoholin saatavuuden lisäämisen haitat. Esimerkiksi kauppojen aukiolon vapauttaminen ei olekaan enää lisännyt alkoholin kulutusta, vaikka niin olisi pitänyt käydä.

Kansanedustajat pitivät uuden alkoholilain kirjauksia ”kukonaskelena oikeaan suuntaan” ja mainitsivat, että kokoomuksen pitkän aikavälin tavoite on viinien saaminen päivittäistavarakauppaan.

Nämä pienet kukonaskelet herättivät syvällä keskustassa nukkuneen raittiusaatejättiläisen.

Se oli painettu unille viime eduskuntavaalien alla viisaasti haudattujen keskikaljapuheiden jälkeen. Kehno kuntavaalitulos riitti kuitenkin raottamaan verhoja.

Poimintoja videosisällöistämme

Nykyinen vähittäismyynnin prosenttiraja on vuoden 1969 keskiolutlain peruja. Sekä saatavuuden vähentämisen kannalla olevat viranomaiset että raittiusihmiset tietävät, että suuntia olisi prosenttirajan avaamisen jälkeen vain yksi.

Ei ole vaikea kuvitella mitä sääntelyn vapauttajien erävoiton jälkeen tapahtuisi. Tulevat hallitukset voisivat ehdottaa prosenttirajan nostamista kenties seitsemään ja pian jopa kymmeneen – se toisi jo mietoja viinejä kauppoihin. Viimeistään tässä vaiheessa myös Alkon monopolia alettaisiin kyseenalaistaa toden teolla. Hyppy täysin vapaaseen alkoholikauppaan olisi lyhyt.

Ei keskustalaista raittiusväkeä tai viranomaisia niinkään kiinnosta marginaalinen prosenttirajan nostaminen tai pöhkö ja EU-oikeudellisesti arveluttava valmistustaparajoitus. He ovat kauhuissaan siitä, mihin prosenttipelin avaaminen ja valmistustaparajoituksen poistaminen johtaisivat 20 vuoden päästä.

He saattavat myös onnistua.

Kippis kohtuudelle

Keskustan, kokoomuksen ja perussuomalaisten eduskuntaryhmät neuvottelevat parhaillaan ratkaisua lakikiistaan. Sen pitkittyminen ei ole kenenkään etu.

Kaksi asiaa on kuitenkin selvillä. Odottaminen on selvästi helpointa pääministeripuolueelle, ja sen on saatava jotakin ennen kuin poteroista suostutaan nousemaan.

Kokoomusta alkoholilain valmistelutyössä edustanut Sinuhe Wallinheimo sanoi torstaina Verkkouutisille, että kokoomus ja perussuomalaiset seisovat sovitun lain sisällön takana.

Perussuomalaisten tuore puoluesihteeri Toimi Kankaanniemi on kuitenkin kysymysmerkki. Hän totesi valituksi tultuaan, että alkoholilaissa on ”yksi tai kaksi ongelmallista kohtaa, joihin yhtymistä täytyy pohtia”. Torstaina Kankaanniemi tyytyi toteamaan, ettei asiaa ole vielä käsitelty ryhmässä ja että hän pyrkii tapaamaan esittelevän ministerin Juha Rehulan (kesk.) lähiaikoina.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko ottaa Rehulan paikan ja alkoholilain vetovastuun kesäkuussa. Saarikko veti aikanaan keskustan alkoholipoliittista työryhmää. Hänen johdollaan tehtiin vuonna 2013 Kippis kohtuudelle -ohjelma, jossa listattiin keskustan tavoitteet alkoholilain kokonaisuudistukselle. Siinä ehdotettiin muun muassa keskioluen siirtämistä Alkoihin.

Nykyinen alkoholilaki on vuodelta 1994, eikä uutta lakia lähdetä hevillä avaamaan sitten kun se on saatu valmiiksi. Vähittäiskaupan sääntelyn purkaminen määrittää siis suomalaisen alkoholipolitiikan linjan pitkälle tulevaisuuteen.

Jos prosenttiraja ja valmistustaparajoitus säilyvät, on niiden avaaminen esillä kenties vasta 20 vuoden päästä, kun alkoholisääntelyn päivittämistä lähdetään jälleen pohtimaan. Jos muutokset taas menevät läpi, voi suomalainen hakea viinipullonsa lähikaupasta jo kymmenen vuoden päästä.

Mainos