Annika Saarikko: Välikysymys olisi voitu esittää aiemmille hallituksille

Ministerin mukaan valtion velkaantuminen on jatkunut 15 vuotta.
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) vastasi välikysymykseen julkisen talouden velkaantumisesta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) vastasi välikysymykseen julkisen talouden velkaantumisesta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) mukaan valtio on tällä vaalikaudella palannut ydintehtävien pariin. Ministerin mukaan “valtiolla ei ole tärkeämpiä tehtäviä kuin kansalaisten hengen ja turvallisuuden suojaaminen”.

– Näiden ydintehtävien hoitaminen on ollut tällä vaalikaudella suuremmassa roolissa kuin kertaakaan sotien jälkeen, Saarikko sanoi vastauksessaan opposition välikysymykseen julkisen talouden velkaantumisesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Annika Saarikko muistuttaa, että myös oppositio on tukenut koronapandemiasta ja Venäjän hyökkäyssodasta johtuvia lisämenoja ja siitä johtuvaa velkaantumista.

Ministerin mukaan keskustelu valtion velasta on paikallaan. Hänen mukaansa Suomen julkisen sektorin velkaantuminen ei kuitenkaan ole uusi ilmiö, vaan se on jatkunut 15 vuotta. Suurin syy velkaantumiseen on Saarikon mukaan hidas talouskasvu.

– Tänä aikana jokainen eduskuntapuolue, myös välikysymyksen esittäjä kokoomus on ollut hallituksessa kerryttämässä julkista velkaa. Kokoomuksen lisäksi myös muu oppositio istuu velkaa lisänneiden pöydässä

– Välikysymys velkaantumisesta olisi siis voitu yhtä lailla esittää kuudelle edellisellekin hallitukselle toki sillä erotuksella, että ne eivät kohdanneet yhtäkään pandemiaan tai sotaan verrattavaa kriisiä, Saarikko sanoi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Valtiovarainministerin mukaan hallitus on lisännyt kriisien ulkopuolisia menoja yhteensä 12 miljardilla eurolla. Näiden menojen rahoittamiseksi hallitus on ottanut noin 10 miljardia euroa uutta velkaa.

Annika Saarikon mukaan tällä rahalla on muun muassa lisätty poliisien määrää ja tutkimuksen ja kehityksen rahoitusta.

– Lähes kaikille hallituksen esittämille kriisien ulkopuolisillekin menokohteille on löytynyt opposition vahva tuki. Kuitenkin vain oppositiossa voi samaan aikaan sekä kannattaa menoja että vastustaa niitä, Saarikko totesi.

Mainos