Antti Kaikkonen tiedustelulaista: Ei tässä kannata vuosia miettiä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja toivoo kaikkien puolueiden miettivän tiedustelulakia suomalaisten turvallisuuden kannalta.

Antti Kaikkosen mukaan kansainvälinen ja kansallinen turvallisuustilanne ovat kehittyneet sellaisiksi, että tiedustelulain nopealle säätämiselle on perusteet.

– On yhä enemmän tarvetta ajanmukaiselle tiedustelutiedolle, Kaikkonen toteaa Verkkouutisille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän nostaa esiin viimeaikaiset terrori-iskut aivan Suomen lähialueilla. Sekä Pietarissa että Tukholmassa tapahtui terroriteko viime viikolla.

– Ei sellaista Suomessakaan valitettavasti voi sulkea pois. Kaikki mahdollinen on tehtävä, jotta näitä voidaan torjua. Yksi tapa siihen on päivittää lainsäädäntöä ja antaa viranomaisille tarvittavia työkaluja.

Uusi tiedustelulaki vaatii muutoksia perustuslakiin. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) Hallitus haluaisi tehdä ne jo tällä vaalikaudella, eli käyttää nopeutettua menettelyä. Se edellyttää eduskunnassa viiden kuudesosan enemmistöä, 166 kansanedustajaa.

Tavalliseen tahtiin tehtynä perustuslain muutos hyväksyttäisiin nyt yksinkertaisella enemmistöllä ja jätettäisiin odottamaan sitä, että seuraava eduskunta hyväksyy sen aikanaan kahden kolmasosan enemmistöllä.

Hallitus tarvitsisi siis nyt tulitukea oppositiosta.

Helsingin Sanomien haastattelemat opposition edustajat korostavat, että perustuslain nopeutetussa säätämisjärjestyksessä on kyse poikkeuksesta, jonka soveltamista pitää perustella.

Poimintoja videosisällöistämme

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoo, että ”asiaa pitää harkita”. Myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö odottaa hallituksen perustelevan nopeutettua menettelyä. Vihreät ei kuitenkaan halua kaataa lakia ja on valmis keskustelemaan asiasta.

Pääoppositiopuolue SDP suhtautuu asiaan ”varovaisen myönteisesti”. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä sanoo, että lopullinen kanta otetaan, kun lait ovat eduskunnassa.

Vasemmistoliiton ryhmyri Aino-Kaisa Pekonen on taas kriittisempi. Hän ihmettelee, miksi asiaa rummutetaan juuri nyt julkisuudessa. Lakia valmistelevien työryhmien raportit julkistetaan vasta ensi viikon keskiviikkona.

Keskustan Antti Kaikkosen mukaan asiasta tarvitaan ”laajempaa kansalaiskeskustelua ja poliittista keskustelua” sitten, kun lain sisältöä aletaan julkistaa.

– Sen perusteella mitä itse tiedän tästä, on oma näkemykseni, ettei tässä kannata vuosia miettiä tätä asiaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kaikkonen ei lähde vielä arvioimaan, saadaanko perustuslakimuutosten nopeutetulle tekemiselle tarvittava tuki kasaan.

– Kunkin eduskuntaryhmän täytyy aikanaan pohtia, onko tähän valmiutta vai eikö ole. Se selviää aikanaan, hän muotoilee.

– Toivottavasti kaikki puolueet pohtivat tätä nimenomaan suomalaisten turvallisuuden näkökulmasta, Kaikkonen toteaa.

Mainos