Antti Rinne sanoo kaavaillun valtion kehitysyhtiön näyttävän myyntiyhtiöltä

SDP:n puheenjohtajasta näyttää siltä, että hallituksen kaavaileman kehitysyhtiön tarkoitus on valmistella valtion omistuksia myyntikuntoon.

Kansanedustaja ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa blogissaan, että hallituksen uudet omistajapolitiikan linjaukset herättävät vielä enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia.

”Näyttää, että kaavailtu kehitysyhtiö on todellisuudessa myyntiyhtiö, jonka tarkoituksena on valmistella sen hallintaan siirrettäviä yhtiöitä tai niiden osia myyntikuntoon”, Rinne kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hänen mukaansa tämä tarkoittaa sitä, että merkittävien valtuuksien muutosten kautta isoja valtion omaisuusmassoja tulee myyntiin ilman, että eduskunta antaa niihin erikseen suostumuksensa.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi torstaina valtion omistajaohjauspolitiikan muutoksista. Valtio perustaa muun muassa kehitysyhtiön, jonka tarkoituksena on ”luoda uutta irrotetulla pääomalla”.

Sipilän mukaan tällä tarkoitetaan sitä, että valtion yhtiöomaisuus saadaan paremmin palvelemaan kasvua ja työllisyyttä. Uusi yhtiö toimisi budjettitalouden ulkopuolella Solidiumin tapaan ja käyttäisi toiminnassaan mahdollisista valtion omistuksien myynneistä kerrytettyä pääomaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Antti Rinne kiittelee linjauksissa sitä, että valtion omistajapolitiikan tulevaisuuden suuntaviivojen määrittelemiseksi perustetaan parlamentaarinen neuvottelukunta.

”Tosin, ainakin tähän asti Sipilän hallituksen käynnistämät parlamentaariset työryhmät eivät ole vastanneet aitoa parlamentaarista henkeä”, Rinne toteaa.

Rinne mainitsee positiivisena asiana myös sen, että valtio vahvistaa kantaverkkoyhtiöiden omistusosuutta.

Mainos