Antti Rinne syyttää Facebookissa (alla) kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpoa haukkumisesta.
– Minä kuulisin mieluummin Orpon suusta, mitä – siis jos esityksiä on – hän haluaa tehdä kehittääkseen Suomea enkä sitä, mitä Orpo luulee SDP:n tai muiden puolueiden ajavan. Minä puhun SDP:n puolesta ja totean, että me toimimme keskustelun, vuorovaikutuksen ja yhteistyön kautta, Rinne toteaa.
Orpo totesi Iltalehden haastattelussa olevansa huolissaan SDP:n ylimitoitetuista vaalilupauksista.
– Jos lasken yhteen ne miljardien eurojen lupaukset, mitä he ovat tehneet pysyviin menoihin ja lisäksi verojen kiristämiseen erityisesti työn ja yrittämisen osalta, niin yhdessä tämä yhtälö tuo kyllä tuhoisaa jälkeä. Jos noin mennään, niin siihen ei ole oikeasti varaa, Orpo totesi.
Hän kehotti Rinnettä ja SDP:tä varomaan, etteivät he ajaudu puheissaan ”liian kauas”, koska Suomessa pitää olla kykyä erilaisiin hallituskoalitioihin. Orpon mukaan Suomessa on sekä ”jakopuolueita että kakunkasvattajia”. Kokoomus kuuluu hänen mukaansa jälkimmäiseen kastiin.
Antti Rinteen mukaan SDP:n pyrkii taas kaikin tavoin ”antamaan toivoa ihmisille”.
– Haluamme parantaa suomalaisten osaamista ja työllisyyttä nostamalla oppivelvollisuutta niin, että se kattaa koko toisen asteen. Haluamme tehdä varhaiskasvatuksesta maksuttoman. Haluamme uudistaa perhevapaat. Ja haluamme uudistaa sosiaaliturvan ja verotuksen. Huomenna SDP julkaisee oman esityksensä Suomen EU-puheenjohtajuuskauden teemoiksi, Rinne listaa.
Hänen mukaansa SDP on esittänyt ”selkeät ja modernit keinot tulevaisuusuudistusten tekemiseksi”.
https://www.facebook.com/1441362419430381/posts/2145363245696958/