Yksityisten apteekkien verojalanjälki oli Suomen Apteekkariliiton mukaan viime vuonna 392 miljoonaa euroa. Lisäksi apteekit tilittivät valtiolle myynnin arvonlisäveroja 270 miljoonaa euroa.
Suurin erä olivat apteekkiverot, joita apteekkarit tilittivät valtiolle 171 miljoonaa euroa. Apteekkivero on lääkemyynnin liikevaihdon perusteella perittävä erityisvero. Suurimmat apteekit maksavat liiton mukaan apteekkiveroa yli 10 prosenttia lääkemyynnin liikevaihdostaan.
Lisäksi apteekkarit maksoivat veroja yhteensä 60 miljoonaa euroa. Henkilökunnan palkkojen ennakonpidätyksiä ja lakisääteisiä maksuja apteekkarit tilittivät valtiolle 162 miljoonaa euroa.
Apteekin koko tulos verotetaan vuosittain apteekkarin henkilökohtaisena tulona, koska apteekki on henkilöyritys ja apteekin yritysmuoto lääkelain säädöksistä johtuen toiminimi.
– Apteekkareiden veroprosentti oli viime vuonna keskimäärin 39 eli tuntuvasti kireämpi kuin Oy-yrittäjillä, kertoo Apteekkariliiton talous- ja hallintojohtaja Ilkka Harjula tiedotteessa.’
Liitto muistuttaa myös, että apteekki ei päätä lääkkeen hintaa. Lääkeyritys päättää lääkkeen valtakunnallisen tukkuhinnan, ja valtio päättää apteekin katteen lääketaksalla.