Arkkipiispa arvostelee hallitusohjelmaa

Tapio Luoman mukaan ihmisen arvoa ei mitata työllä.
Ilmakuva Turun tuomiokirkosta Turussa syyskuussa 2016. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Ilmakuva Turun tuomiokirkosta Turussa syyskuussa 2016. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma arvostelee Petteri Orpon (kok.) hallituksen verkkosivuillaan julkaisemassaan kirjoituksessa. Hän katsoo, että hallitus nostaa työnteon liian korkeaan arvoon toiminnassaan.

– Kirkon näkökulmasta ihmistä ei voi tarkastella ainoastaan tai edes ensisijaisesti työmarkkinakelpoisuuden näkökulmasta. Ihmisen oikeus osallistua yhteiskuntaan ja elää hyvää elämää eivät ole riippuvaisia työn tekemisestä, taloudellisesta asemasta tai kulutusvalinnoista, Luoma kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Arkkipiispan mukaan luterilaisessa kirkossa on perinteisesti korostettu työn arvoa.

– Ihmisen arvo on kuitenkin aina työn arvoa suurempi. Sitä ei mitata sillä, millaista hyötyä ihminen yhteiskunnalle tuottaa. Ihmisarvon korostaminen ja kunnioittaminen on kirkon ihmiskuvalle keskeistä. Oikeusvaltiossa ihmisarvon kunnioittaminen näkyy ihmisoikeuksien aktiivisena edistämisenä.

Hänen mukaansa työn ja osallisuuden suhde näkyy huolestuttavalla tavalla myös hallitusohjelman maahanmuuttoa käsittelevissä tavoitteissa.

– Maahanmuuttajien oikeutta työntekoon ja tätä kautta yhteiskunnalliseen osallisuuteen pyritään hallitusohjelmassa rajaamaan merkittävästi. Lisäksi yhteiskunnan tukijärjestelmät pyritään rajoittamaan perusoikeuksien edellyttämään minimiin. Yhteiskunnan tukiverkostojen nähdään nojaavan tulevaisuudessa entistä enemmän perheen, vapaaehtoisten toimijoiden ja esimerkiksi kirkon palveluiden varaan, Luoma kirjoittaa.

Poimintoja videosisällöistämme

Hänen mukaansa ihmisoikeuksien edistäminen on kuitenkin ensisijaisesti valtion tehtävä.

– Hyväntekeväisyyteen perustuva yhteiskunta on monille äärimmäisen hauras.

Viime aikoina on käyty runsaasti keskustelua siitä, voiko kirkko osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Asia nousi esille etenkin sen jälkeen, kun helsinkiläinen Haagan seurakunta avoimesti arvosteli hallituksen politiikkaa sosiaalisessa mediassa. Tapaus herätti voimakasta pahennusta ja seurakuntaa syytettiin puoluepolitikoinnista.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Luoman mukaan kirkon osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun synnyttää erilaisia reaktioita. Hänen mielestään kritiikkiä esiintyy erityisesti silloin, jos kirkon näkökulmat eivät vastaa omia toiveita.

– Joskus kirkon ääntä pyritään vaimentamaan leimaamalla kirkko puoluepoliittiseksi toimijaksi. On tärkeää, että myös kirkon toimintaa ja näkemyksiä arvioidaan kriittisesti. Julkiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen ei ole kuitenkaan puoluepolitikointia.

LUE MYÖS:
Sotkeutuiko seurakunta politiikkaan? Perustelee nyt ”jumalatonta”-viestiään

Mainos