Sukupuolella ja äitimyytin vahvistamisella ei Iina Palosen mielestä ole tekemistä sen kanssa, onko tappamaan kouluttaminen eettistä vai ei. Näitä kysymyksiä tulee reservin alikersantti Palosen mukaan tarkastella yksilötasolla eikä sukupuolikysymyksenä.
Palonen vastaa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan everstiluutnantti evp. Erkki Heinilän kirjoitukseen. Heinilä kommentoi viime viikon lopulla julkaistussa tekstissään vihreiden kansanedustajan Krista Mikkosen ja puolueen entisen puheenjohtajan Tarja Cronbergin vaatimusta feministisestä ulkopolitiikasta. Heinilä myös kritisoi Mikkosen ja Cronbergin ”intoa värvätä naisia asepalvelukseen”.
– Olen Puolustusvoimissa ollessani 1990-luvulla kannattanut naisten asepalveluksen hyväksymistä Suomeen, mutta en kannata sitä enää. Sen sijaan kannatan naisten ottamista kutsuntojen kautta muihin tehtäviin. Ei ole eettisesti eikä mitenkään muutenkaan puolustettavissa, että naiset, ehkä äidit, koulutetaan etulinjaan tappamaan mitä pirullisimmilla aseilla ihmisiä, joita sodassa kutsutaan inhottaviksi vihollisiksi, Erkki Heinilä kirjoitti
Hänen mukaansa syvässä rauhantilassa saattaa tuntua siltä, että tappaminen luonnistuu sukupuoleen katsomatta.
– Maailmalla on näin tapahtunutkin – naisia on värvätty sotimaan eri maiden armeijoihin ja terroristijoukkoihin. Mutta eikö ole aika raakaa tehdä niin, Heinilä kysyi.
Iina Palonen toteaa olevansa vapaaehtoisena armeijaan menneenä naisena todella pettynyt Erkki Heinilän asenteisiin. Hän pitää niitä naisia vähättelevinä.
Iina Palosen mukaan miesten ja naisten erot rajoittuvat lähinnä fysiologiselle ja anatomiselle tasolle. Hän ei kannata feminististä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sen enempää kuin sovinististakaan. Palonen kutsuu lähestymistapaansa rationaaliseksi ja realistiseksi.
– Asevelvollisuuskeskustelua ei voi kuitenkaan käsitellä enää vuonna 2018 sukupuolikysymyksenä. Sukupuolineutraali, valikoiva asevelvollisuus ratkaisisi tämän ongelman.
Sodan kauheudella ei voi Iina Palosen mukaan perustella sitä, että naiset jätettäisiin asevelvollisuuden ulkopuolelle ja kuviteltaisiin sillä suojeltavan naisia ja äitejä. Hänen mukaansa tällainen ajattelutapa vähentää tasa-arvoa.
– Naiset eivät tarvitse mitään suojelua sodan kauheuksilta, koska he kykenevät samoihin asioihin kuin miehetkin – kriisin uhatessa jopa sotimaan ja suojelemaan isänmaataan miesten lailla. Maanpuolustus ei ole vain miehille kuuluva asia, vaan kaikille suomalaisille kuuluva ylpeydenaihe.