Arvio Ruotsista: Kun nuoret sairastavat, tulee laumasuojaa

Professori Anders Björkmanin mukaan kovista rajoituksista ei olisi Ruotsissa ollut hyötyä.

Tukholman Karoliinisen instituutin tartuntatautien professori Anders Björkman puolustaa Ruotsin koronalinjaa. Hänen mukaansa kovista rajoitustoimista ei olisi ollut maassa hyötyä vaan pikemminkin haittaa.

– Koululaiset eivät tätä ratkaise. Ja ravintolat voidaan pitää auki, mutta ehkä kieltää yli 60- tai 70-vuotiaita menemästä niihin, Björkman sanoo brittilehti The Telegraphille.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ruotsi ei naapurimaiden tapaan ole säätänyt kovia rajoitustoimia. Tämä on näkynyt verrokkeja korkeampina tautilukuina ja kuolleisuutena. Linjan puolustajien mukaan näin säästetään lopulta taloutta ja saavutetaan nopeammin laumasuojaa toista aaltoa vastaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Anders Björkmanin mukaan esimerkiksi Britannian rajoitustoimien kaltainen ratkaisu ei olisi muuttanut Ruotissa mitään. Hän toteaa, että rajoituksilla olisi sen sijaan jopa saatettu ”menettää jotakin yhteiskunnasta”.

– Minusta se, että virusta liikkuu aktiivisemmin nuorempien parissa, ei juuri haittaa ja näin kehitetään laumasuojaa, Björkman sanoo.

Ruotsin laumasuoja-ajattelua on arvosteltu viime päivinä sen jälkeen, kun vasta-ainetutkimus paljasti, että Tukholmassakin vain 7,3 prosentin väestöstä arvioitiin sairastaneen koronan huhtikuun loppuun mennessä.

Mainos