Anne Applebaumin mukaan länsimaiden kylmän sodan jälkeisestä ulkopolitiikasta ei hevillä löydy menestystarinoita.
”Kehitysavun merkitys on kiistanalaista ja lännen väliintulot Lähi-idässä ovat olleet katastrofaalisia”, Applebaum toteaa Slaten kolumnissaan.
Keski-Euroopan ja Baltian maiden integroiminen Euroopan unioniin ja Natoon erottuu kuitenkin Applebaumin mielestä selkeänä onnistumisena – varsinkin kun otetaan huomioon, miten sitä epäiltiin.
”Näiden hankkeiden ansiosta yli 90 miljoonaa ihmistä on nauttinut verrattain turvallisista ja vauraista oloista yli kahden vuosikymmenen ajan sellaisella alueella, jonka perinteinen epävakaus on sytyttänyt kaksi maailmansotaa.”
Applebaum varoittaakin ihmisiä kuuntelemasta Vladimir Putinin hallitseman Venäjän versiota historiasta. Siinä länsi ja etenkin Yhdysvallat on maalattu Venäjän rajoille instituutioitaan jo vuosikausia väkisin tunkeneeksi pöyhkeilijäksi.
Venäjän viimeaikaisessa retoriikassa on toistunut etenkin huoli sen aluetta pikkuhiljaa saartavista Nato-maista ja niiden uhasta.
Applebaum muistuttaa, ettei Venäjän kanssa ole koskaan allekirjoitettu sopimuksia, joilla Naton laajenemista Itä-Eurooppaan olisi rajattu.
”Kun varovaista laajentumista alkoi lopulta tapahtua, tehtiin Venäjän rauhoittelemiseksi kaikki mahdollinen. Uusiin jäsenvaltioihin ei asetettu Naton tukikohtia eikä niissä järjestetty harjoituksia ennen vuotta 2013”, Applebaum kirjoittaa.
Applebaumin mukaan esimerkiksi Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyysohjelmat hyllytettiin vuonna 2008 Venäjän vastalauseiden vuoksi. Puolankin jäsenyys evättiin vuonna 1992.
”KGB-upseerit kaappasivat vallan”
Applebaumin mukaan Venäjällä ei ollut edellytyksiä suurvallaksi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Länsi päätti kuitenkin antaa Venäjälle suurvaltastatuksen.
”Presidentit Clinton ja Bush kohtelivat venäläisiä virkaveljiään suurvaltajohtajina ja kutsuivat heidät G-8-kokouksiin, vaikkei Venäjä täyttänytkään taloudellisia tai poliittisia edellytyksiä tähän”, Applebaum toteaa.
Applebaumin mukaan Venäjä ei tästä huolimatta pyrkinyt eurooppalaistumaan toisin kuin esimerkiksi Keski-Eurooppa.
”Sen sijaan selvästi neuvostojärjestelmälle uskolliset entiset KGB-upseerit kaappasivat valtion haltuunsa yhdessä järjestäytyneen rikollisuuden kanssa ja pyrkivät sekä estämään demokraattisten instituutioiden synnyn kotimaassa että heikentämään niitä ulkomailla.”
Applebaum kehottaa kaikkia miettimään, mitä viimeisen kahden vuosikymmenen aikana on todellisuudessa tapahtunut.
Applebaumin mukaan Venäjä ei ollut enää vuonna 1991 suurvalta väestönsä tai taloutensa puolesta. Hän pohtiikin, miksei tosiasioita tunnustettu jo tuolloin.
”Miksei Venäjän paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa annettu Intialle, Japanille tai jollekulle muulle?”
Ukrainan kriisi ja mahdollisuus sen laajenemisesta konfliktiksi Nato-maan kanssa ei ole Applebaumin mukaan seurausta lännen röyhkeydestä, kuten Venäjä antaa ymmärtää.
Hänen mielestään kriisin taustalla on pikemminkin lännen kyvyttömyys reagoida Venäjän aggressiiviseen retoriikkaan ja suuriin puolustussatsauksiin.
”Jos lännen ainoa todellinen saavutus viimeisen neljännesvuosisadan aikana on nyt uhattuna, johtuu se siitä, että Nato on epäonnistunut siinä, mihin se on tarkoitettu – eli (konfliktien) ehkäisemisessä.”