Sitran uudeksi yliasiamieheksi on valittu Atte Jääskeläinen. Hän seuraa tehtävässä Jyrki Kataista, joka siirtyy yksityiseen yritykseen. Yliasiamiehen valitsi Sitran hallintoneuvosto. Määräaikainen tehtävä kestää vuoden 2028 loppuun.
Valintaprosessin loppusuoralla oli kaksi ehdokasta. Hallintoneuvosto valitsi Jääskeläisen äänestyksen jälkeen äänin 8-5. Toinen ehdokas oli yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston senior fellow Tommi Laitio. Tehtävään haki avoimessa haussa kaikkiaan 20 hakijaa.
Atte Jääskeläinen siirtyy Sitran johtoon opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston ylijohtajan paikalta. Hän on aiemmin toiminut muun muassa LUT-yliopiston työelämäprofessorina, vierailevana tutkijana London School of Economicsissa ja Oxfordin yliopistossa sekä Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajana ja Suomen Tietotoimiston toimitusjohtajana.
Jääskeläinen on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari.