Tammikuun viimeisellä viikolla on vietetty Auschwitzin keskitysleirin vapautuksen 75. vuosipäivää. Puolassa järjestettyyn muistotilaisuuteen osallistui valtion- ja hallituksen päämiehiä yli 20 maasta sekä kunniavieraina noin 200 Auschwitzin keskitys- ja tuhoamisleiriltä selviytynyttä. Suomea tilaisuudessa edusti tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Puolan Krakovassa toimivan Jagello-yliopiston Unesco-professori Norman Davies pitää selvänä, että Auschwitzin henkiin jääneiden uhrien vapauttamista on syytä juhlia. Samalla hän kuitenkin kyseenalaistaa sen, kuinka suuri kunnia Neuvostoliiton puna-armeijalle tosiasioiden valossa kuuluisi.
– Iskulause ”Ei koskaan enää” on ehdottomasti oikein ja paikallaan, brittitaustainen historioitsija toteaa Notes from Poland -verkkojulkaisussa.
Jotta historialle tehtäisiin oikeutta, on hänen mukaansa kuitenkin pidettävä mielessä, mitä muuta Puolassa tammikuussa 1945 tapahtui. Aihe on pitkään ollut huonosti tunnettu ja vaiettu, koska Neuvostoliiton johtama sensuuri pyrki tukahduttamaan kaiken asiaa koskevan keskustelun useiden vuosikymmenten ajan.
– On muistettava, että neuvostoliittolaiset valitsivat Auschwitzin näytekappaleeksi siitä, mitä he kutsuivat ”fasismin rikoksiksi”. Kun [puna-armeijan] 1. Ukrainan sotatoimiyhtymän sotilaat lähestyivät leiriä, paikalle tuotiin filmikameroita, jotta maailmalle voitaisiin näyttää kauhistuttavia kuvia riutuneista uhreista, kenkien, matkalaukkujen ja ihmishiusten vuorista sekä kaasukammioista, Davies sanoo.
– Moskova ilmoitti, että paikalla oli tapettu neljä miljoonaa ihmistä. Tätä lukua toistettiin [neuvostopropagandassa] loputtomasti aina vuoteen 1989, jolloin keskitysleirimuseon johtaja tarkisti sen ”noin yhteen miljoonaan”, hän toteaa.
Nyt Auschwitz-Birkenau-keskitysleirimuseon virallisilla verkkosivuilla esitetty tarkentunut kuolonuhrien lukumäärä on ”lähes 1,1 miljoonaa”.
Majdanekista oli vaiettava
Professori Davies kiinnittää huomiota siihen, että samaan aikaan, kun Neuvostoliitto julisti vapauttaneensa Auschwitzin, kymmeniätuhansia kuolonuhreja vaatineen Majdanekin keskitysleirin kohtalosta se vaikeni visusti.
– Auschwitz muutettiin heti sodan jälkeen museoksi, mutta Majdanek sijoittuu toiseen keskitysleirien kategoriaan. Kuten Buchenwald itäisessä Saksassa, sekin valjastettiin neuvostoliittolaisen johdon toimesta uusien vankiryhmien alistamisen keskukseksi, Davies sanoo.
– Kun Auschwitzin ja Majdanekin historiaa tarkastellaan rinnakkain, paljastuvatkin niin sanotun vapautuksen todelliset kasvot. Aivan samaan aikaan kun Auschwitzin henkiin jääneitä vankeja tammikuussa 1945 vapautettiin kameroiden edessä, (Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu) NKVD, jonka hallintaan Majdanek oli siirtynyt, täytti sitä uusilla vangeilla julkisuutta huolellisesti vältellen, hän toteaa.
Majdanekiin päätyi Daviesin mukaan nyt tuhansia NKVD:n vangitsemia Puolan sodanaikaisen vastarintaliikkeen jäseniä, jotka olivat taistelleet liittoutuneiden rinnalla raivokkaasti saksalaisia miehittäjiä vastaan. Helmikuun 1945 Jaltan konferenssin jälkeen Majdanekiin suljettujen puolalaisten kohtalo unohdettiin hänen mukaansa lännessä nopeasti.