Aino Salmi
Talousjumin takana on muun muassa pyrkimys riippumattomuuteen.
Tieteellistä näyttöä tekoälyn saavutuksista ei vielä juurikaan ole.
Syynä heikkoon laatuun voi olla palvelujen huono kilpailutus.
Lumisateet aiheuttavat huonoa ajokeliä viikonlopun aikana.
Tiistain äänestys tulee määrittämään paljon Brexitin kohtaloa.
Tukikilpailutuksen kaikki hankkeet koskivat tuulivoimaa.
Enemmistö osa-aikaisista työntekijöistä on naisia.
Lumisateet leviävät iltaa kohti koko maahan.
Kansanedustaja on huolissaan ulkomaisten kaivosyhtiöiden verotuksesta.
Puolustusvoimien mukaan on tärkeää, että havaittuihin rikkomuksiin puututaan.
Poliisi neuvoo kauppiaita harkitsemaan ylimääräisten vartijoiden palkkaamista.
Kiina on edistänyt muutosta tukien ja kannustimien avulla.
EU alkaa edellyttää, että eniten myydyt sähkölaitteet on kyettävä korjaamaan.
Erityisesti pohjoisessa tuuli on puuskaista.
Suomen uuden vuoden vauvat kuuluvat maailman pitkäikäisimpiin.
Pelastustyöt onnettomuuspaikalla ovat käynnissä. 
Video voi antaa vihjeitä toimittaja Jamal Khashoggin ruumiin kohtalosta.
Liittokanslerin mukaan haasteista selvitään vain yhteistyöllä.
Kaupan sähköistyminen tulee nopeuttamaan myyntiä ensi vuodesta alkaen.
Ajokeli voi olla paikoitellen erittäin huono.
Amerikkalainen kiipeilijä löysi kadonneet ruumiit jäätiköltä.
Kiinan hallitus kertoo torjuvansa ääriliikkeitä.
Sähköauton valmistus vaatii todella paljon energiaa.
Sisäministeri vaatii vahvoja toimia muovijätteen vähentämiseksi.
Britannian EU-erosta on povattu uutta kansanäänestystä.
Illan kuluessa maan lounaisosaan työntyy lumisade.
Diktatuuri haluaisi kehittää talouttaan kohti tietoyhteiskuntaa.
Uhrien määrä on noussut jopa 39 prosenttia viime vuodesta.
Tuhannet poliisit vartioivat kaduilla Ranskan mielenosoituksien jatkuessa.
Kansanedustaja vaatii vanhemmuuden kustannuksien jakamista tasaisesti.
Ruotsalaistutkimuksen mukaan luomuruuan vaatima viljelypinta-ala lisää hiilidioksidipäästöjä.
Teknologia nähdään ainoana keinona hillitä kohoavia sote-kustannuksia.
Entisen pääministerin mielestä enemmistön hiljaisuus antaa tilaa autojen polttajille.
Iranin presidentti varoittaa USA:n talouspakotteiden seurauksista.
Suositellun steriloidun veden sijaan nainen oli päätynyt käyttämään nenäkannussa vesijohtovettä.
Britannian pääministeri varoittaa uusista vaaleista. Osa uskoo Brexit-neuvottelujen avaamiseen.
Ryhmä maahantulijoita yllätti Espanjassa saapumalla Atlantin puolelta puuveneessä.
Varapuhemiehen mukaan huoltosuhteen muutokseen on saatava apua myös EU:sta.
Valtaosalle eli kahdelle kolmesta asiakkaasta palvelu on täysin ilmaista.
Muutos enimmäispituudessa olisi suunnittelijoiden mukaan karhunpalvelus pitkäjänteiselle liikenneturvallisuustyölle.
Ministeriön raportin mukaan lainatavaroihin turvautuminen voi aiheuttaa kriisitilanteessa ongelmia.
Etenkin pohjoisessa ja idässä luvassa on lumisateita.
Tarkoituksena oli Yhdysvaltain mukaan häiritä tulitaukoa Idlibin alueella.
Opec-maat ja Venäjän johtama kartelli pääsivät sopuun tuotannon leikkaamisesta.
Eniten uhreja ovat vaatineet liikenneonnettomuudet.
Harmaata taloutta esiintyy verottajan mukaan useamman miljardin euron edestä sekä maaseudulla että taajamissa.
Mellakoista odotetaan äärimmäisen väkivaltaisia.
Lounaassa luvassa on myös vesisateita.
Äärioikeistolainen terrorismi on nousussa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, varoittaa raportti.
Satelliittikuvat paljastavat uuden, aktiivisen ohjustukikohdan.
Rauhanneuvottelut hallituksen ja kapinallisten välillä alkavat uudelleen kahden vuoden tauon jälkeen.
Kattavassa tietokannassa vertaillaan verotusta 80 maassa ympäri maailman.
Etelässä sää on selkeä, idässä ja pohjoisessa esiintyy paikoin lumisadetta.
Talibanin joukot hallitsevat nyt noin kolmannesta Afganistanista.
Perustuslakivaliokunnassa pohditaan parasta vaihtoehtoa toteuttaa kansanedustajien turvallisuusselvitykset.
Brexit-neuvotteluissa on edessä kriittinen viikko.
Ruotsalaiset yrittäjät olivat tutkimuksen kärjessä elämästä nauttimisessa.
Presidentin mukaan metsänhoidossa tulisi ottaa mallia suomalaisista.
Tänä vuonna Suomeen ei valmistu yhtään uutta tuulivoimalaa, kertovat Suomen Tuulivoimayhdistyksen tiedot.
Asiantuntijan mukaan häirintää voi tehdä vaikkapa Säkkijärven polkalla.
Yritykset siirtää 5 500 tonnin sota-alus turvalliseen paikkaan menivät tällä viikolla katastrofaalisesti pieleen.
Lakiesitys parantaisi yrittäjän perheenjäsenien oikeutta työttömyysturvaan ja työllisyyspalveluihin.
Risikon mukaan palveluseteleiden avulla voitaisiin parantaa palveluiden laatua.
Poliisin palvelut ovat tilastojen mukaan heikentyneet.
Venäjän Suomen-suurlähettiläs on pyydetty keskusteluihin GPS-häirinnän takia.
Lehti-ilmoituksissa kuvaavaa on, että niiden tekijät eivät ole jättäneet edes yhteystietojaan.
Ympäri maailmaa levinneessä tutkimuksessa merten varastoimasta lämpömäärästä on ilmennyt merkittäviä virheitä.
Etenkin lännessä sää muuttuu aurinkoiseksi.
Muutoksen takana ovat Pohjois-Korean tiukentunut rajavalvonta ja kovemmat rangaistukset.
WHO:n mukaan nuoret aloittavat alkoholinkäytön aiempaa myöhemmin. Yhä harvempi nuori juo viikoittain.
Indonesian maanjäristyksen ja tsunamin kuolonuhrien määrän arvioidaan nousevan.
Viikonlopun päätteeksi saapuu länsilounainen ilmavirtaus ja paikoin tulee sadekuuroja.
Suuren kysynnän johdosta käytettyjäkin koneita myydään korkeaan hintaan.
Aiemmin ei ole todistettu, että rotan hepatiitti E -virus voi tarttua ihmiseen.
Kansanedustajan mukaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvalla työllä ehkäistään nuorten mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä.
Tutkijoiden mukaan pysyvä kesä­aika olisi terveydelle haitallinen ratkaisu etenkin Suomessa.
Kansanedustajien mukaan Turun ja Helsingin välille on taattavat paremmat kulkuyhteydet sekä useampia junavuoroja.
Krimin niemimaalla on evakuoitu tuhansia lapsia uhkaavan katastrofin tieltä.
Ääriliikkeiden lakkauttaminen on Suojelupoliisille erittäin vaikeaa.
Runsas alkoholinkäyttö on etenkin miehillä yhteydessä masennukseen.
Yrittäjien työmarkkinajohtaja syyttää perättömistä väitteistä.
Maan pohjoisosassa on tänään epävakaista. Muualla maassa on aurinkoisempaa ja enimmäkseen poutaa.
Taloustieteilijöiden mukaan uusi talouskriisi tulee olemaan pahempi kuin edeltäjänsä.
Turkki ei aio avata rajojaan pakeneville syyrialaisille.
Suomessa autoilee poliisin mukaan ilman ajokorttia niin lapsia, aikuisia kuin iäkkäitäkin.
Suomalaiskuoro ei laula nuottiakaan.
Arktisen alueen kasvu ja palvelut halutaan nousuun digitalisaation avulla.
Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tulisi SDP:n kansanedustajan mukaan istua yhteiseen pöytään.
Tutkijat ovat selvittäneet, että robotit voivat oppia ennakkoluuloja täysin itsenäisesti.
Puolue pyrkii kasvattamaan äänisaalistaan vaaleissa etenkin maakuntien tuella.
Kansanedustaja esittää, että uhanalaisen saimaannorpan suojelua on tehostettava.
Julkisuudessa upseeri oli profiloitunut isänmaalliseksi venäjänkieliseksi virolaiseksi.
Kapinallisten viimeiseen tukikohtaan odotetaan hyökkäystä.
Liitto on uusimpana ilmoittanut vastustavansa lakiesitystä, jolla helpotettaisiin työntekijöiden irtisanomista pienyrityksissä.
Arraiolos-ryhmä kokoontuu epävirallisiin presidenttitason keskusteluihin Euroopan tilasta.
Suomessa on 35 kuntaa, joissa syntyi kussakin viime vuonna alle 10 lasta.