Antti Kirkkala
Verkkouutisten tuottaja
Kilpailu arktisesta alueesta kiihtyy, puolustusvaliokunnan Jukka Kopra sanoo.
Yhdysvaltain presidentin mukaan tuhoisa sota on saatava päättymään.
Ukrainan asemia lähestynyt venäläislennokki pudotettiin suoralla törmäyksellä.
Harrastuksen luonteesta tai varisten kuolinsyystä ei ole tarkempaa tietoa.
Republikaaniedustajan mukaan miljoonarahoitus liittyy edellisen hallinnon "radikaaliin gender-ideologiaan".
Noin 30 ajoneuvon saattue joutui kääntymään takaisin kahdeksan tunnin odotuksen jälkeen.
Ex-diplomaatin mukaan Gazan voisi palauttaa Egyptille ja Länsirannan jakaa Israelin ja Jordanian välillä.
Pääministerin mukaan käänne taloudessa on jo tapahtunut. Sitä vauhdittavat korkojen lasku, alhainen inflaatio, kansalaisten ostovoiman kohentuminen ja hallituksen tekemät uudistukset.
Bill Browderin mukaan myönnytykset Venäjälle johtaisivat lopulta vain paljon suurempaan sotaan.
Britannian kehittämät räjähdealukset ovat tulossa Ukrainan tueksi Mustanmeren taisteluihin.
Peking yrittää käyttää amerikkalaisyritysten uhkailua pelimerkkinä tulevissa kauppaneuvotteluissa.
Hammaslangan käyttö voi ehkäistä vakavien sairaskohtausten riskiä.
Yhden työntekijän kerrotaan toimineen "täysin ajattelemattomasti".
Eniten käsimatkatavaroista otetaan pois juomapulloja sekä liian suuria kosmetiikka- ja hygieniatuotteita.
Pelotevaikutusta tuskin saataisiin aikaan pienellä rauhanturvaosastolla, asiantuntijat varoittavat.
J.D. Vance esitti vastavuoroisesti kutsun Suomen pääministerille.
Asenteet ovat muuttuneet rajusti viimeisten 20 vuoden aikana.
On epäselvää, kuinka pitkään nälässä pidetyt Hamasin vangit pystyvät enää sinnittelemään.
Mannertenvälisen RS-28 Sarmat -ohjuksen kehitystyö ei ole edennyt toivotulla tavalla.
Kansanedustajan mukaan sähköiset vaihtoehdot vähentäisivät velallisen ja velkojan välistä maksuviivettä, joka voi usein syntyä paperisen kirjeen viivästymisestä.
Unkarin pääministerin jättikiinteistö on nähty osoituksena hallinnon kasvavasta korruptiosta.
Ranskassa koulutettu 155. prikaati koostui pääosin kokemattomista sotilaista. Se siirrettiin suoraan Pokrovskin taisteluihin.
Venäjän käyttämiä valokuitulennokkeja ei voi pudottaa perinteisillä elektronisen sodankäynnin järjestelmillä.
NHS:llä on kymmeniä diversiteettiin liittyviä johtotehtäviä, joiden vuosipalkka on yli 100 000 euroa.
Britannian, Ranskan ja muiden liittouman maiden sotilaat kokoontuivat Virossa järjestettyyn suurharjoitukseen.
Asejärjestelmä on suunniteltu erityisesti lennokkeja ja pikaveneitä vastaan.
Venäläisjoukkojen huomio kohdistuu Pokrovskin kaupunkiin, joka voi määrittää koko Donetskin alueen hallinnan.
Henkilöstövajeen pelätään uhkaavan kykyä selviytyä sotilaallisista velvoitteista eri puolilla maailmaa.
Suositun tekoälyohjelman pelätään vuotavan käyttäjätietoja Kiinan kommunistipuolueelle.
Agilitya, koiratanssia ja tottelevaisuutta yhdistelevä rally-toko on erityisesti nuorten suosiossa.
Henkilö otettiin kiinni Venäjän viranomaisten toimesta.
Ulkoministeriö myönsi kaupalle poikkeusluvan helmikuussa.
Venäjän laivastotukikohta Georgian separatistialueella voi häiritä Euroopan ja Kiinan välistä kauppaliikennettä.
Israelin mahdollinen hyökkäys vaatisi kaikki mahdolliset voimavarat ja voisi sisältää dramaattisia yllätyksiä.
Tasavallan presidentti toteaa Yhdysvaltain linjan muuttuneen. Suomalaisia hän kehottaa pysymään rauhallisina epävarmassa aikakaudessa.
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho kehotti jo viime syksynä suhtautumaan pidättyväisesti tilanteisiin, joissa jokin muu taho maksaa suomalaisedustajien matkoja.
SpaceX-yhtiön valmistamia laitteita on salakuljetettu Dubain kautta Venäjälle.
Ukrainan asevoimat on kehittänyt uuden menetelmän valokuitulennokkien havaitsemiseksi.
Kokeiluja tuskin pystytään laajentamaan ilman yksityisen palvelutuotannon voimavaroja.
Toretskin kaupungin menettäminen voisi uhata Ukrainan huoltoyhteyksiä Donetskin alueella.
Kuolonkolarien vähenemisen taustalla on erityisesti ajonvakautuksen yleistyminen henkilöautoissa.
Kauppamäärä kasvoi kaikissa asuntotyypeissä, mutta eniten rivitalokodeissa.
Rintaman todellisuus on kaukana valtiollisesta propagandasta, kaapatussa puhelussa todetaan.
Kansanedustaja ihmettelee, miksi VR:n langaton verkko ei toimi aina edes kaupunkialueella.
Venäläisjoukot etenevät kovin tappioin ja erittäin hitaasti.
Vahva ennakkovarautuminen ehkäisee konfliktien syntyä, puolustusministeri muistuttaa.
Kunnilta saatiin satoja ehdotuksia norminpurkuun. Monet näistä etenevät ministerin mukaan lainsäädäntöhankkeisiin arvioitavaksi.
Perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja ihmettelee, miksi monella asiantuntijalla on ehdoton ennakkokanta asioihin, joihin he eivät ole edes perehtyneet.
Kuntien käsissä on suomalaisten arki ja Suomen tulevaisuus, vaaliohjelmassa painotetaan.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan omalääkärimalli pitää tuoda kaikkien saataville.
Ukrainan kaukoiskut ovat pakottaneet Venäjän vahvistamaan lentokenttiensä ilmapuolustusta.
Maan sotilastiedustelu lähetti hyökkäyksen alkuvaiheessa vahvistuksia Aleppoon, mutta asevoimien yksiköt olivat tuolloin täydessä kaaoksessa.
Tutkijan mukaan kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten kannattajat painottavat erityisen voimakkaasti taloutta ja elinkeinopolitiikkaa.
Ratkaisevat vuodet liittyvät fyysisiin muutoksiin ja esimerkiksi eläköitymisen vaikutukseen. Ikääntymistä voi hidastaa pysymällä aktiivisena.
Lennokit ovat tukeneet Ukrainan puolustustaistelua rintaman kuumimmissa kohdissa.
Sähkömoottorilla varustettu Pioneer X voi edetä kauas vihollislinjojen taakse ja toimia liikkuvana komentopisteenä.
Palveluiden tavoitteena on koukuttaa käyttäjä näyttämällä raivostusta tai innostusta aiheuttavaa sisältöä.
Terveysmenot ovat nousseet Suomessa huomattavasti muita Pohjoismaita nopeampaan tahtiin.
Suomen Palestiinalaisten Yhdistyksen tapahtumaa on arvosteltu epätasa-arvoiseksi.
Tiedustelulennokki havaitsi yllätyshyökkäystä yrittäneet venäläisjoukot.
Strategisesti tärkeän meriväylän hallinnasta on käyty useita vääntöjä viimeisen vuosisadan aikana.
Ukrainan joukot ovat aiheuttaneet Kurskin alueella taisteleville pohjoiskorealaisille suuria tappioita.
Tuoreen kiistan taustalla on kylmän sodan aikainen valtakamppailu kongressin ja presidentin välillä.
Nyt käytävät taistelut voivat ratkaista Kramatorskin ja Slavjanskin kaupunkien hallinnan.
Kunnallisilla pysäköinninvalvonnoilla ei ole toimivaltaa väärinkäytetyn, vanhentuneen tai väärennetyn pysäköintitunnuksen takavarikoimiseen.
Tekoälysovellus pyrkii noudattamaan virallista retoriikkaa kommunistipuolueelle kiusallisten aiheiden osalta.
Yhtiön karttoihin päivitetään presidentti Donald Trumpin allekirjoittaman asetuksen mukaiset tiedot.
Suurin osa suomalaisista työpaikoista ei koskaan päädy julkiseen hakuun.
Yhdysvaltain asevoimien rahtikoneiden väitetään jo kuljettaneen asekalustoa Puolan itäosissa sijaitsevaan tukikohtaan.
Keir Starmer voi joutua syrjäytetyksi työväenpuolueen johdosta ennen seuraavia parlamenttivaaleja.
Vedenalainen infrastruktuuri on kokenut Itämerellä poikkeuksellisen laajoja vaurioita.
Suurissa ryhmissä edenneet sotilaat kärsivät massiivisia tappioita Ukrainan puolustusasemia vastaan tehdyissä rynnäköissä.
Kansanedustaja varoittaa kaapelirikkojen jatkuvan, jos Natolta ja EU:lta ei nähdä kovia toimia.
Erityisesti alakouluun suunnattu materiaali koostuu käytännöllisistä tehtävistä, jotka vahvistavat ymmärrystä luotettavan tiedon merkityksestä.
Rahtialuksen omistava bulgarialainen yhtiö kiistää väitteet tahallisesta sabotaasista.
Maltalle rekisteröity ja viranomaisten takavarikoima Vezhen on ankkuroituna Ruotsin edustalla.
Venäjän asevoimille tärkeän tehtaan kerrotaan vaurioituneen Ukrainan iskussa.
Belgialainen upseeri sanoo, että valvontatehtävän avulla mahdollinen sabotaasi pystytään havaitsemaan.
Ukrainan kerrotaan toteuttaneen laajan lennokkihyökkäyksen useille eri alueille.
Venäjän tueksi lähetetään satoja tykistöaseita ja ballistisia ohjuksia.
Venäjä on keskittänyt valtavan määrän joukkoja Pokrovskin kaupungin eteläpuolelle.
Ruotsissa saatavuusharkinnasta luopuminen on tuonut mukanaan vakavia lieveilmiöitä.
Venäjän hyökkäykset ovat pysähtyneet Ukrainan puolustusasemiin Kurskin alueella.
Ukrainan asevoimien johtamiseen liittyvät puutteet aiheuttavat ongelmia etulinjassa.
Venäjän elektroninen häirintä vaikeuttaa puolustustaistelua Harkovan itäosissa.
Kansanedustaja ihmettelee, kuinka Valvira voi esittää löytäneensä laista alkoholin etämyyntikiellon, vaikkei sellaista ole olemassa.
Muissa Nato-maissa ei kommentoida tapausta ennen suomalaisviranomaisten tutkinnan päättymistä.
Gazaa edelleen hallitseva äärijärjestö kehottaa palestiinalaisia vastarintaan Länsirannalla.
Ukrainan ilmavoimien arvioidaan kehittyneen huimaan tahtiin viime vuosien aikana.
Tuhoon tuomittujen rynnäköiden jatkamista ihmetellään jopa Venäjällä.
Uudenlaiset valokuitudroonit pystyvät iskemään noin 20 kilometrin päässä sijaitseviin kohteisiin.
Teknologiamiljardööri kiitti Donald Trumpin kannattajia virkaanastujaisten yhteydessä.
Ilmatorjunta yritti torjua yön aikana Smolenskia lähestyneitä Ukrainan lennokkeja.
Asiantuntijoiden mukaan tavoitetta terroristijärjestön tuhoamisesta ei ole saavutettu.
Etulinjan yllä pörräävät droonit etsivät jatkuvasti sopivia iskukohteita.
Tv-lähetyksessä esitellyissä paperikasseissa oli mukana Gazan kartta ja kuvia israelilaisten vankeusajasta.
Jos kaikissa Kehä I:n tolpissa olisi ollut vuoden ajan valvontalaitteisto, niin ylinopeuksia olisi kuvattu teoriassa yli puoli miljoonaa kappaletta.
Kim Philby kuoli Neuvostoliitossa yksinäisenä alkoholistina.
Amerikkalaiskenraali uskoo Donald Trumpin aloittavan virkakautensa vahvassa neuvotteluasemassa.
Sotavangiksi jääneen ukrainalaissotilaan vaimoa taivuteltiin maanpetokseen.