Antti Kirkkala
Verkkouutisten tuottaja
Lennokkien laukaisuun sopiva venäläinen rahtialus oli välikohtauksen aikana lähellä Kööpenhaminaa.
Ukrainan droonit tuhosivat muun muassa useita harvinaisia Be-12-lentokoneita.
F-16-koneet pystyvät paikkaamaan maassa sijaitsevien ilmatorjunnan järjestelmien aukkoja.
Lentäjät voivat puolustaa itseään, mutta muissa tilanteissa tulenkäyttö vaatisi korkeamman tason hyväksyntää.
Britannian tulevat häivekoneet on mahdollista varustaa B61-ydinpommeilla.
Pentagon katsoo, että Yhdysvalloilla on vain neljäsosa tarvitsemistaan torjuntaohjuksista.
Oslon ja Kööpenhaminan välikohtaukset johtivat yli 120 lennon perumiseen.
Ukrainan iskujen arvioidaan heikentäneen venäläisjoukkojen taistelukykyä.
Yksikään hallitus ei ole 2000-luvulla tehnyt yhtä paljon valtion velkaantumisen hillitsemiseksi, valtiovarainministeri toteaa.
Ukraina lisää nopeaan tahtiin torjuntadroonien käyttöä.
Kesähyökkäyksen hintalappu oli korkea, mutta Ukrainan puolustuslinja ei murtunut.
Brittiyhtiön uudet hyökkäyslennokit pelottelevat tällä hetkellä lähinnä testimaastossa kulkevia lampaita.
Venäjän propagandistin video sisälsi useita vihjeita drooniryhmän sijainnista ja komentajasta.
Peking kehittää vauhdilla pitkän kantaman miehittämättömiä ilma-aluksia.
Yhdysvaltain presidentin kerrotaan olleen syvästi vaikuttunut toisesta valtiovierailustaan.
Vladimir Putinin arvioidaan pettyneen Valeri Gerasimoviin.
Ammatinharjoittajina toimivat lääkärit ehtivät nähdä monta kertaa enemmän potilaita työpäivän aikana.
Kremlin hyökkäysten kerrotaan pysähtyneen raskain tappioin rintaman eteläosissa.
Suoliston bakteerikanta voi häiriintyä monista syistä. Tämä altistaa useille sairauksille.
Lännen ei pitäisi rajoittaa omia toimiaan Vladimir Putinin uhkausten vuoksi, evp-kenraali sanoo.
Venäjältä jäädytettyjen varojen käyttö olisi helpoin tapa rahoittaa puolustustaistelua, tutkija sanoo.
Tauti voi heikentää muistia ja muita aivotoimintoja.
Britanniassa terveydenhuollon voimavarojen valitetaan valuvan ideologisiin hankkeisiin.
Alus pysähtyi äkillisesti keskelle vilkasta meriväylää.
Uusien laitteiden hintalappu on vain kymmenesosa Venäjän käyttämistä räjähdelennokeista.
Yhdysvaltain asevoimien varoitetaan jääneen jälkeen kriittisen tärkeän asejärjestelmän käyttöönotossa.
Vladimir Putin on rakentanut vuosikausia mielikuvaa lännen moraalisesta rappiosta.
Washington D.C.:n väkivaltarikokset herättivät runsaasti huomiota kesällä.
Asiantuntijan mukaan Venäjän droonihyökkäykset ovat käyneet yhä vaarallisemmiksi.
Ukrainan droonit pystyvät moukaroimaan yhä kauempana sijaitsevia kohteita.
Venäjän lennokin annettiin lentää lähes tunnin ajan Romanian ilmatilassa.
Venäjän Kuriiri-ajoneuvon kerrotaan soveltuvan useisiin eri tehtäviin.
Useat amerikkalaisyhtiöt kehittävät vauhdilla perinteisiä lentokoneita tukevia ilma-aluksia.
Analyytikon mukaan teknologia-alan innostuksella on tapana irtautua todellisuudesta.
Puolan ilmatilaloukkaus paljasti asiantuntijoiden mukaan puutteita liittouman droonintorjunnassa.
Maan mediassa ei myönnetä Ukrainan kaukoiskujen vaikuttaneen kriisiin.
Kohtuullisesti käytettynä kahvin terveysvaikutukset ovat merkittäviä.
Henkilöön liittyvän irtisanomiskynnyksen madaltaminen tulee vauhdittamaan pienten ja keskisuurten yritysten rekrytointeja, työministeri sanoo.
Asiantuntijan mukaan Kreml kartoittaa huoltoyhteyksien lisäksi länsimaiden ilmapuolustusjärjestelmiä ja komentopisteitä.
Antti Lindtman turvautuisi todennäköisesti kasvua uhkaaviin veronkorotuksiin, Timo Heinonen sanoo.
Puolan ilmatilaloukkauksen katsotaan olleen Venäjän tahallinen operaatio.
Konservatiiviaktivisti surmattiin tuhansien nuorten edessä Utahin osavaltiossa.
Pääministeri arvioi, että Euroopan unionista löytyy ymmärrystä itäisten jäsenmaiden turvallisuushuolille.
Puolassa vaaditaan ilmapuolustuksen nopeaa vahvistamista. Kansanedustaja Timo Heinosen mukaan vastaava tapaus ei ole todennäköinen Suomessa.
Puolustusliiton pelotevaikutus perustuu Pekka Toverin mukaan riskien jakamiseen ja yhteiseen puolustuskykyyn.
Maan puolustusministeriön tylytetään olleen "hämmentävän saamaton" lennokkien hyökkäyksen edessä.
Pohjoisen tutkavalvonnassa on asiantuntijoiden mukaan hälyttäviä aukkoja.
Keskustan puheenjohtaja varoittaa Suomen synkästä työllisyystilanteesta.
Länsimaissa ei ole uskallettu tehdä poliittisesti vaikeita päätöksiä julkisen talouden korjaamiseksi.
Mauri Kontu ja Anette Karlsson näyttivät asiakirjat eduskunnan puhemies Jussi Halla-aholle.
Pekingissä esiteltiin uusi ilmasta laukaistava ohjus.
Suomen valtion velkaantuminen kiihtyi rajusti pääministeri Sanna Marinin kaudella.
Laitteen kuljettama lasti laukaistiin erillisellä lennokilla.
Rannikolle rakennettavia tukikohtia voisi käyttää Taiwaniin suuntautuvan maihinnousun tukena.
Edellisen kerran ilmiö nähtiin Suomessa tammikuussa 2019.
Aspiriinia tehokkaampia vaihtoehtoja on tarjolla sydänsairauksista kärsiville.
Rahoitusehdot ovat Suomessa usein tiukemmat kuin monissa muissa EU-maissa.
Kremlin arvioidaan kokoavan reservejään Donetskin alueelle.
Mahdollisuutta käyttää autoa pidetään tärkeänä yhteiskunnallisen häiriön aikana.
Maan suurimpien telakoiden tuottamien alusten uppouma on yli puoli miljoonaa tonnia.
Osa maan asevoimista on väitetysti valmiina kapinaan, joka voisi käynnistyä ulkomaisella tuella.
Puhtaan siirtymän investoinnit vahvistavat kilpailukykyä ja luovat uusia työpaikkoja.
Europarlamentaarikon mukaan vaihtelusta kesä- ja talviajan välillä pitäisi vihdoin luopua.
Tasavallan presidentin mukaan konkreettinen suunnittelu Suomen osallistumisesta aloitetaan heti.
HAV Dolphin odottaa mahdollisesti pääsyä Kielin kanavaan.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan kesällä esittämä uhkaus ei toteutunut.
Viimeaikaiset väkivallanteot ovat hermostuttaneet kontrollista riippuvaista hallintoa.
Venäjän asevoimat joutuu siirtämään sotaan yhä vanhempaa kalustoa massiivisten tappioiden seurauksena.
Lähes sata kiinalaisyritystä on toimittanut droonien tuotannossa tarvittavia osia ja raaka-aineita Venäjälle.
FP-5-risteilyohjus voi kuljettaa yli tuhannen kilogramman taistelukärjen 3000 kilometrin päähän.
Kansanedustajan mukaan oppositiopuolue lietsoo luokkavihaa.
Puolustusministerin mukaan päätös turvaa kansallista turvallisuutta arvaamattomassa toimintaympäristössä.
Venäjän presidentti selosti muille valtiojohtajille kuolemattomuudesta.
Rahoituksen saatavuudesta on tullut monelle suomalaisyritykselle kasvun pullonkaula.
Ukrainalaisyhtiön tavoitteena on kokeilla yli sadasta lennokista koostuvia parvia.
Kanadalainen luotain pohjustaa pysyvää ihmisasutusta.
Yhä suurempi osa maan väestöstä saa sotilasoperaatioon liittyviä maksuja valtiolta.
Admiral Nahimovia voidaan käyttää Venäjän laivaston keulakuvana ainakin propagandassa.
Hallituksen päättämät uudet sopeutustoimet kohdistuvat muun muassa yritystukiin.
Muuntohuumeen katuhinta vaihtelee saatavuuden, puhtauden ja välikäsien määrän mukaan.
Asiantuntijan mukaan Suomi ei voi nojata samaan malliin kuin monet pienemmät Nato-maat.
Legend of the Seas on kolmas Icon-luokan alus.
Puhemiehen mukaan SDP:n edesmenneen kansanedustajan toimintaa leimasivat voimakas oikeudentunto ja tarkka arvostelukyky.
Päämakuuhuonetta tarkoittavan termin katsotaan viittaavan orjuuteen.
Pääministerin mukaan yhdessä sovittuja linjauksia vastaan ei voi toimia ilman seuraamuksia.
Monien poliitikkojen mukaan julkisen liikenteen hinta on jo nyt liian korkealla tasolla.
Kansanedustajan mukaan pysyvä oleskelulupa tai kansalaisuus pitää ansaita sitoutumisella, työllä ja kielitaidolla.
Koronan massapurkaus osuu Maahan maanantain ja tiistain välisenä yönä.
PS:n kansanedustajan puheet viime viikolla A-studiossa herättivät runsaasti keskustelua.
Hannu Juusolan mukaan Palestiinan valtio olisi pitänyt tunnustaa jo 1990-luvulla painostuskeinona.
Maggie Keskisen mukaan politiikka tähtää siihen, että Suomessa säilytetään vapaus, turvallisuus ja yhteiskunnan koheesio.
Petteri Orpo esitti Timo Elon seuraajaksi Tampereen yhteyspäällikkönä työskennellyttä Maggie Keskistä.
Hyökkäyksissä Ukrainan joukkojen huoltoa vastaan käytetään erityisesti valokuitudrooneja.
Presidentit neuvottelevat Ukrainaa koskevista aluevaihdoksista ensi viikon perjantaina.
Ukraina jatkaa miehitetyllä Krimin niemimaalla sijaitsevien kohteiden tuhoamista.
Taistelut jatkuvat kiivaina eri puolilla Donetskin aluetta.
Israelin armeijan komentaja varoittaa sotilaiden uupumisesta ja panttivankien kohtalosta.
Kenraalin mukaan Venäjällä ymmärretään, että Yhdysvaltain neuvotteluasema on vahva.
Ukrainan joukot yrittävät pitää kiinni Kostjantynivkan kaupungin puolustuslinjasta Donetskin alueella.
Eduskunnan puhemiehen mukaan ei ole näköpiirissä, että itsenäisyyden edellytykset voisivat toteutua.