Heikki Jantunen
Heikki Jantunen on Verkkouutisten toimittaja.
Al-Holin leirillä tavoitetuista suomalaisäideistä kaikki yhtä lukuun ottamatta haluavat palata Suomeen.
Potilas oli lähtenyt viisi päivää sitten matkaan Kiinan Wuhanista.
Huolet omasta taloudesta ovat kasvaneet Palvelualojen ammattiliiton jäsenkyselyssä.
Koronaviruksen nopea leviäminen on saanut kaupungin viranomaiset ryhtymään toimiin.
Yritysten väliset erot ovat lisääntyneet huomattavasti, ja tarjouspyyntöjen määrä on laskussa.
Suurimmat huolenaiheet ovat asiakkaan kaatumiset, tapaturmat ja toimintakyky.
Talouden arvioidaan hidastuneen viime vuoden lopulla ja tälle vuodelle povataan huonoja aikoja.
Toimeentulotukien hoitoasioista on tehty kolmen vuoden aikana noin 1800 kantelua.
Joillain toimialoilla maksuviiveellisten yritysten osuus on kaksinkertainen muihin aloihin verrattuna.
Tautiin sairastuneiden määrä lähes kaksinkertaistui vuorokaudessa.
Etenkin nuorilla on toimitusjohtajan mukaan uudenlainen suhtautuminen ammattiliittoihin.
Sijoittajan ei Danske Bankin senioristrategin mielestä kannata ylireagoida osakemarkkinoiden ulkopuolisiin shokkeihin.
Yritysjohtajien odotukset lähikuukausien kehityksestä ovat aiempaa heikompia.
Työntekijät marssivat aamulla töihin Versowoodin liimapalkkitehtaalle Heinolassa.
Pettymykset voivat johtaa suuriin korjausliikkeisiin osakekursseissa.
Teollisuuden osalta surkein uutinen on Pasi Kuoppamäen mielestä heikentynyt näkemys tilauskannasta.
Luottamus on heikentynyt teollisuudessa ja varsinkin vähittäiskaupassa.
Kuva omasta taloudesta oli hyvä, mutta näkemykset varsinkin Suomen talouskehityksestä olivat heikot.
Kirjoittajien mukaan eurooppalaisina olemme perintönä saaneet historian kauheimman kansanmurhan.
Vaikeisiin asioihin ei vielä ole otettu kantaa.
Perustoimeentulotuen käsittely on tullut huomattavasti kalliimmaksi kuin arvioitiin.
Paperiliiton, Ammattiliitto Pron ja Teollisuusliiton lakot paperi- ja metsäteollisuudessa alkoivat aamulla kello kuusi.
Tälle vuodelle yritysjohtaja ennustaa varovasti nousevia korkoja ja paluuta normaalitilaan.
Talouden elpyminen antaa odottaa itseään tuoreiden yrityskyselyjen perusteella.
Neuvotteluja alan työehtosopimuksesta on käyty tuloksetta syyskuusta alkaen.
Setelien tarkastuksessa voi Suomen Pankin mukaan käyttää yksinkertaisia testejä.
Hallitukselta toivotaan painavia ja rakenteellisia toimia työmarkkinoille.
Alhainen kysyntä, kiristynyt kilpailu ja kasvaneet varastot painavat yhtiötä varsinkin Venäjällä.
Viime vuonna ainoastaan maahanmuutto piti Suomen väestömäärää yllä.
Viestien sisältönä on ilmoitus ”Et ole maksanut tullia lähetyksestäsi”.
Kaupan liiton mielestä nyt pitäisi pysyä direktiivin perustasossa.
Asiakkaat kertovat virheistä ja puutteista Fi-Nergy Voiman sopimuksissa, laskutuksessa ja asiakaspalvelussa.
Kokoomusedustaja arvioi alkoholilain uudistuksen seurauksia.
Tornio Distillery on saanut jo viisi kansainvälistä mitalia.
Renkaasta valmistettuja rouheita ja leikkeitä on opittu hyödyntämään uusiotuotteina.
Talous- ja velkaneuvonnan siirtyminen kunnilta valtion oikeusaputoimistoihin hidasti hakemusten käsittelyä.
Kuljetusmäärien väheneminen jatkuu alan yritysten mukaan.
Keskustassa sijaitsevan miniasunnon neliöhinnaksi tulee huikeat 9 929 euroa.
Etsintätyö antaa WWF:n mukaan toivoa uhanalaisen lajin tulevaisuudelle metsäpalojen jälkeen.
Työttömyysasteen lasku lähes pysähtyy, ja työmarkkinoiden kohtaanto-ongelma säilyy suurena.
Itämeren ja Pohjanmeren alueen kuljetuskysyntä on notkahtanut.
Henkilökunnan määrä viime vuonna konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 12 526.
Liiton mukaan nyt tarvitaan sopimusalakohtaisesti soveltuvat korotukset suhteessa kilpailijamaiden palkkatasoon.
Eräs yritys oli vaatinut, että puhelunauhoite täytyy tulla Tampereelle kuuntelemaan.
Jo puolikin tuntia ilman Aurinkoa jättäisi jälkensä.
Tarkastuksia lisätään uuden strategian painopistealueilla ja tarvittaessa käytetään sanktioita.
Välityskeskusten toimintaa, valitusmenettelyjä ja julkisia kilpailutuksia pitäisi kilpailuviranomaisen mielestä parantaa.
Tarjouskilpailuun perustuva uusi tukijärjestelmä tulee edullisemmaksi kuin vanha syöttötariffi.
Ryhmä odottaa hyvän vireen jatkuvan tänä vuonna uudistusten myötä.
Julkisten latauspisteiden maksujärjestelmiä pidetään työläinä ja hankalina.
Yrityksiä varoitetaan ilmaston lämpenemisen merkittävistä vaikutuksista.
Ilmastonmuutoksen vaikutukset Suomessa vaihtelevat tuoreen selvityksen mukaan suuresti alojen välillä.
Tietojärjestelmän päivityksessä tapahtui virhe, joka huomattiin marraskuun lopussa.
Maa- ja metsätaloudenharjoittajat tekevät veroilmoituksensa ensimmäisinä.
Kiinan talous kasvoi viime vuonna hitaimmin lähes kolmeen vuosikymmeneen.
Kaavamaisesti laskemalla työllisyys voi kasvaa, mutta syntyykö oikeasti työpaikkoja.
Autolla ajamista ei kansanedustajan mukaan voi tehdä kohtuuttoman kalliiksi.
Krista Kiuru ei ole vastannut kirjalliseen kysymykseen eduskunnan työjärjestyksen mukaisesti ajallaan.
Rahastojen arvellaan kaatuvan vielä sarjassa, ja sijoittajien menetykset kasvavat.
Asianajajaliitto haluaa lisätä alan tietoisuutta tasa-arvosta ja ennakkoluuloista.
Kansantalouden kilpailukyky ja hyvinvointivaltion palvelut halutaan kyetä säilyttämään.
Suusta ja hampaista voi löytyä vakavia ongelmia, jotka voivat olla oireettomia.
- Minulla ei ole taloudellisia sidoksia mihinkään kiinalaiseen yritykseen, ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja sanoo.
Lihaa syödään kyselyn mukaan maun, tottumuksen ja ravintosisällön takia.
Hallituksen on osoitettava sote-alan koulutukseen lisää paikkoja, vaatii Hali ry.
Lakko vaikutti ennen muuta laatikoihin jaettavaan postiin.
Paljastuneet tiedot ovat kokoomusedustajan mukaan hyvin vakavia.
Teollisuusliiton hallitus hyväksyi tiistaina saavutetun neuvottelutuloksen.
Suhdanteiden jäähtymisen odotetaan vaimentavan etenkin painoalan näkymiä.
Kiinan ja USA:n kauppasopimusta pidetään vaatimattomana.
On tärkeää erottaa työvoimapula ja osaajapula toisistaan, kertoo Henkilöstöpalveluyritysten liitto.
Keskusta ei kansanedustajan mukaan ole hallituksessa, joka kiristää yritysten verotusta.
Vladimir Putinin arvioidaan luovan seuraajalleen turvamekanismia.
Teknologiateollisuuden mielestä liiton talutusnuora vie väärään suuntaan.
Vähittäiskaupan liikevaihto kasvoi marraskuussa jonkin verran, mutta tukkukauppa oli laskussa.
Koko teollisuuden liikevaihdon kasvu jäi marraskuussa vähäiseksi.
Suolausta on käytetty maanteillä nelinkertainen määrä viime talveen verrattuna.
Rakennusyritysten liikevaihto kasvoi marraskuussa 4,2 prosenttia vuodentakaisesta.
Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat marraskuussa, mutta aiempaa hitaammin.
Ohjelmalla halutaan ohjata investointeja Euroopan ilmastoneutraaliuden edistämiseksi.
Yhtiön 5G-tuotekehitys ja Oulun tehdas eivät kuulu vähennysaikeiden piiriin.
Ilmarisessa uskotaan, että Suomessa kyetään uudistustarpeista sopimaan yhdessä.
Inflaatio jäi viime vuonna edelleen alhaiseksi, mutta häviäjiä löytyy silti.
Osallistuva budjetointi lisää kaupunkilaisten päätösvaltaa omasta asuinalueestaan.
Maksutaseen mukainen tavaravienti laski marraskuussa vuodentakaisesta 8 prosenttia ja tavaratuonti 9 prosenttia.
Konserni uudistaa organisaatiotaan ja pyrkii vahvistamaan kilpailukykyään.
Suomen pitäisi kokoomusjohtajan mielestä mennä vaurastumisessa Ruotsista ohi.
Ongelma arvioidaan erityisen vaikeaksi epäsuotuisan väestöennusteen ja raskaan verotuksen takia.
Pudotus vuodentakaisesta vauhdista oli marraskuussa suuri.
Digimainosten valeklikkaukset saattavat maksaa mainostajille kymmeniä miljardeja dollareita.
Palkansaajan verotus ja sen progressio kiristyvät ensi vuonna hieman.
Pientuottajien viineihin erikoistunut maahantuoja on jättänyt suuret brändikampanjat tekemättä.
Teräväpiirtojakelu maksu-tv-palveluissa edellyttää Digitan verkossa muutostöitä.
Uudet kuuluvuusalueet perustuvat uusiin toimilupiin.
Vanhojen asuntojen kaupat on tehty koko Suomessa tänä vuonna keskimäärin 98 vuorokaudessa.
Henkilötietojen käsittelyyn pitää Keskuskauppakamarin mukaan kiinnittää huomiota.
Annomen Oy:n oikaisuvaatimus on hylätty aluehallintovirastossa.
Suomalaisten arvioidaan reagoivan herkästi tulojen muutoksiin.
Silmämääräisillä hinta-arvioilla ei kovassa kilpailussa pärjää.
Kasvu on haurasta, mutta ekonomistin mielestä taantuman välttämisestä on toiveita.