Heikki Jantunen
Heikki Jantunen on Verkkouutisten toimittaja.
Kokoomuksen kansanedustajan Eero Suutarin mukaan Porkkalaan harkittu kansallispuisto on julkisuudessa olleista tiedoista poiketen ongelmallinen hanke.
EU ja Suomi tukevat edelleen Dohan kierroksen saamista päätökseen, kertoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.).
Pääesikunta kertoo, että ensi vuoden Miljazz-kiertue perutaan säästövelvoitteiden takia.
Danske Bankin ekonomistit ennustavat ensi vuodelle asuntojen hintoihin mahdollisesti pientä nousua.
Suomessa pitäisi siirtyä hajautettuihin työmarkkinoihin ja varsinkin Elinkeinoelämän keskusliiton roolia pitäisi muuttaa ratkaisevasti, todetaan ajatuspaja Liberan tuoreessa raportissa.
Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on laatia ehdotus uusiutuvan energian tukijärjestelmäksi.
SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä viimeisen puolen vuoden aikana Suomen ulkopolitiikan pitkä linja on muuttunut.
Vain luovuus on rajana, kun oppositio tekee vaihtoehtobudjettia, arvioi kansanedustaja Elina Lepomäki (kok.) blogissaan Uudessa Suomessa.
Euroopan parlamentti on hyväksynyt päätöslauselman radikalisoitumisen ja terroristijärjestöjen harjoittaman unionin kansalaisten värväyksen ennaltaehkäisemisestä.
Kokoomuksen maaseutukiertueen tilaisuudessa Seinäjoella puhunut kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo on huolestunut suomalaisen maatalouden kannattavuudesta.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa eduskunta hylkää kansalaisaloitteen lakiehdotuksen, joka antaisi terveydenhuollon henkilökunnalle lakisääteisen oikeuden kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä.
Keskustan varapuheenjohtajan, kansanedustaja Annika Saarikon mukaan jokaisessa maakunnassa pitäisi olla riittävästi ensi- ja turvakotipaikkoja.
SDP lupaa vaihtoehtobudjetissaan lisää työpaikkoja ja enemmän rahaa palkansaajille ja eläkeläisille, mutta varakkaat ja hyvätuloiset saavat maksaa lisää veroja. Lisäksi epäoikeudenmukaisiksi arvioidut leikkaukset perutaan.
Elinkeinoelämän keskusliitto muutti keskiviikkona sääntöjään niin, että järjestö ei tee enää keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja ensi vuoden huhtikuun lopun jälkeen.
Keskiviikkona on ilmoitettu uusista Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n tukilakoista. Palvelualojen työnantajat Palta pitää tukilakkoja suhteettomina ja harkitsemattomina
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Ranskan presidentti Francois Hollande keskustelivat tiistaina Washingtonissa taistelusta ääri-islamistisia Isis-terroristeja vastaan.
Tunisian sisäministeriön mukaan presidentin vartijoita kuljettaneessa bussissa on räjähtänyt pommi.
Britannian pääministeri ja Saksan ulkoministeri toivovat Venäjän ja Turkin keskustelevan venäläiskoneen alas ampumisesta tiistaina.
Palvelualojen työnantajat Palta ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU neuvottelivat tiistaina valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla, ja neuvotteluja jatketaan torstaina.
Yhdysvaltojen johtama Isiksen vastainen liittouma vahvistaa turkkilaisten varoittaneen alasammuttua venäläiskonetta kymmenen kertaa.
Kahta turvapaikanhakijaa epäillään teinitytön raiskauksesta Kempeleessä, minkä johdosta pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti tiistaina hätäkokouksen.
Suomen ulkoministeri Timo Soini (ps) sanoo olevansa huolissaan Syyrian ja Turkin rajalla sattuneesta välikohtauksesta, kertoo Aamulehti.
SDP:n vaihtoehtobudjetissa ei leikata vaan panostetaan, ja menoja rahoitetaan veropohjaa laajentamalla.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira aloittaa yhteistoimintaneuvottelut 12. joulukuuta.
Ulkoilujärjestö Suomen Latu vaatii maa- ja metsätalousministeriölle jättämässään lausunnossaan, että luonnon virkistyskäyttö huomioidaan uudessa Metsähallituslaissa paremmin.
Ranska on aloittanut ilmaiskut Isis-taistelijoita vastaan lentotukialus Charles de Gaullelta.
Keski-Suomessa oli maanantaina alkuillasta yhä yli tuhat kotitaloutta ilman sähköjä.
Palvelualojen työnantajat Palta arvioi, että Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n ilmoitus tukityötaisteluista vaikeuttaa entisestään posti- ja logistiikka-alan työehtosopimusneuvotteluja.
ABB:n Motors and Generators -liiketoimintayksikkö Helsingissä on antanut maanantaina yt-neuvotteluesityksen, joka koskee liiketoimintayksikön koko henkilöstöä.
Postin työkiistan laajentuminen tukilakkoihin osoittaa Elinkeinoelämän keskusliiton mielestä suurta ymmärtämättömyyttä alan vaikeaan tilanteeseen
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT kertoo aloittavansa ensi maanantaina tukitoimet Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n työtaistelun vauhdittamiseksi-
Aluehallintovirastojen läänineläinlääkärit ovat yhdessä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tarkastuseläinlääkärien kanssa tarkastaneet kaikki neljä teurastamoa, joissa kuvattua videomateriaalia esitettiin Ylen MOT-ohjelmassa 26. lokakuuta.
Yhdysvaltalainen lääkeyhtiö Pfizer kertoi maanantaina ostavansa irlantilaisen lääkeyhtiön Allerganin 160 miljardilla dollarilla eli runsaalla 150 miljardilla eurolla.
Suomalaiset valvontaviranomaiset muistuttavat joulukaupan kynnyksellä kuluttajia siitä, että tieto lisää turvaa verkko-ostoksilla.
Helsingin, Vantaan, Espoon, Tampereen, Turun ja Oulun kaupungit haluavat näyttää ilmastoesimerkkiä maailmalle, kertoo Helsingin ympäristökeskus.
Ainakin 18 ihmistä kuoli islamistien hyökkäyksessä yhdysvaltalaisen ketjun hotelliin Malin pääkaupungissa Bamakossa.
Tilanteen rauhoittuminen Syyriassa ja Irakissa helpottaisi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Arto Satosen mielestä myös Eurooppaan tulevaa turvapaikanhakijoiden tulvaa.
Mobiiliyhtiö Jolla ilmoitti perjantaina, että sen marraskuussa päättymässä oleva rahoituskierros on viivästynyt, minkä johdosta yhtiö joutuu sopeuttamaan ja järjestämään toimintaansa.
Valtiovarainvaliokunta on hyväksynyt hallituksen tupakkaveroon ehdottamat korotukset, jotka tulevat asteittain voimaan kahden seuraavan vuoden aikana.
Brysselissä hyväksyttiin perjantaina oikeus- ja sisäasioiden neuvostossa yhteiset päätelmät terrorismin torjunnan tehostamiseksi. Esimerkiksi tietojenvaihtoa on parannettava.
Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) mielestä Suomen olisi viisasta tehdä päätös määräaikaisten sisärajatarkastusten palauttamisesta, vaikka EU-maiden kesken ei yhteistä päätöstä siitä syntyisikään.
Postialan työkiistaan liittyvät tukilakkohankkeet ovat Suomen Yrittäjien mielestä edesvastuutonta toimintaa, jolla pyritään vahingoittamaan suomalaisten vientiyritysten asemaa.
Yhteiskunnan edun mukaista olisi pitää sosiaaliturvajärjestelmä niin joustavana, että kaikki työn tekemisen muodot ovat mahdollisia, arvio Suomen Ekonomit.
Akava ja akavalainen julkisen sektorin neuvottelujärjestö JUKO varoittavat julkisen sektorin eläkeheikennykset rapauttavan luottamusta eläketurvaan, ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JH L uhkaa viedä asian EU-tasolle.
Raakaöljyn hinta oli tänä alimmillaan marraskuun puolivälin jälkeen, ja nykyisen hintatason arvioidaan jatkuvan.
Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä 407 000 vuorokautta syyskuussa, mikä oli 5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Ranskan viranomaisten mukaan Pariisin terrori-iskujen järjestelijäksi epäilty Abdelhamid Abaaoud on kuollut.
Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén toivoo hallitukselta vastuunkantoa turvapaikanhakijoiden koulutuksessa.
Teknologiateollisuuden uudeksi puheenjohtajaksi valitun Risto Siilasmaan mielestä suomalaisen toimintaympäristön tulee olla sellainen, että se kannustaa yrityksiä investoimaan.
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen arvioi, että nyt saatava kokemus EU:n avunantovelvoitteesta osoittaa, tarvitaanko jatkossa enemmän yhteistä suunnittelua tai velvoitteen käyttöä tukevia mekanismeja.
Liikennevakuutuskeskuksen mukaan uuteen liikennevakuutuslakiin jäämässä vapaamatkustajaongelma, joka koettelee vakuutuksen maksajien tasavertaisuutta.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä on vaikea kuvitella, mitä konkreettista sotilaallista apua puolustusvoimat voisi Ranskalle tai muille suurvalloille tarjota.
Kehitysyhteistyötä tekevän yksityisen sektorin avoimuutta ja läpinäkyvyyttä on kehitettävä, vaaditaan kehitysyhteistyön asiantuntijajärjestö Kepan tuoreessa katsauksessa.
Tekniikan akateemisten mielestä Suomi ei nouse osaamisen kärkimaaksi leikkaamalla koulutuksesta, tutkimuksesta ja tuotekehityksestä.
Öljytuotteiden alentuneet hinnat yhdessä mittavan huoltoseisokin kanssa laskivat merkittävästi kemianteollisuuden kokonaisliikevaihtoa ja vientiä, kertoo Kemianteollisuus ry.
Sitra kertoo teettäneensä yhdessä 11 johtavan kansainvälisen instituution kanssa selvityksen ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta jo hyväksi havaituilla keinoilla.
Ammattiliitot kuittaavat verovapaat osingot verovaroista tuetun vuokra-asuntoyhtiön vuokratuotoista, kertoo Yle Uutiset
Keskon tytäryhtiö Ruokakesko on sopinut ostavansa Suomen Lähikaupan koko osakekannan pääomasijoittaja Tritonilta.
Valtakunnansovittelijan mukaan keskiviikkona ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia tehdä sovintoesityksiä.
Ranskan poliisin operaatio pariisilaisessa Saint-Denis'n lähiössä on päättynyt. Seitsemän pidätettiin ja kaksi kuoli.
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti keskiviikkona, että Ahvenanmaan pitää helmikuun alkuun mennessä täyttää tuulivoiman tuotantotuen edellytykset.
Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon puheenjohtajaa Olli Luukkaista häiritsee julkisen sektorin leimaaminen palkkajohtajaksi.
Pääministerin mukaan sote-uudistuksella siirrytään kohti eurooppalaista virtaviivaista hallintoa, mutta kunnat ovat jatkossakin hyvinvointiyhteiskunnan pohja.
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n toimialajohtaja Teija Asara-Laaksosen mielestä kunnat voisivat omilla ratkaisuillaan lievittää "maan hallituksen iskujen" vaikutusta ihmisiin.
Hallituksen lakiesitysten tekstin täytyy korkeimman hallinto-oikeuden mukaan olla lyhyttä ja tiivistä, ja niiden sisällön pitää olla selkeää.
Avointen työpaikkojen määrä pysyi vuoden kolmannella neljänneksellä vuodentakaisella tasolla.
Euroopan komissio on julkaissut arvionsa ensi vuotta koskevista alustavista talousarviosuunnitelmista.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä esittää vaihtoehtobudjetissaan arvonlisäveron määräaikaista alentamista ensi vuodeksi kahdella prosenttiyksiköllä.
Kuluttaja-asiamies kertoo saaneensa Helsingin hovioikeudesta jo toisen vahvistavan tuomion tilausansa-asioissa.
Suomen tiedeyhteisö vetoaa maan hallitukseen ja eduskuntaan, jotta ne eivät vaurioittaisi yliopistoja pysyvästi mittavilla budjettileikkauksilla.
Mielenterveysseuran mukaan suomalaisten suvaitsevaisuus on kymmenessä vuodessa kasvanut kaikkia ihmisryhmiä paitsi maahanmuuttajia kohtaan.
Ammattikorkeakoulujen pitää panostaa huomattavasti enemmän harjoittelupaikkojen saamiseen ja sisältöön, vaatii Insinööriopiskelijaliitto.
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys Amke ihmettelee puheita ammatillisen koulutuksen siirtämisestä perustettavien itsehallintoalueiden tehtäväksi.
Naisten tulevaisuus yritysten johdossa näyttää Keskuskauppakamarin mukaan valoisalta, sillä naisten osuus suomalaisten pörssiyhtiöiden johtoryhmissä kasvaa selvästi nuorissa ikäluokissa.
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli pitää vaarallisena valtiovarainministeriön esitystä vanhustenpalveluiden henkilömitoituksen vähimmäismäärän muuttamisesta.
Maakotkan, pohjoisen merikotkan ja muuttohaukan pesintätulokset olivat tänä vuonna hyviä, kertoo Metsähallitus.
Sote-palveluja tutkineen konsultin mukaan nykymenolla liiketoiminnan keskittyminen yksityisille suuryrityksille jatkuisi, kertoo Helsingin Sanomat.
Sisäministeri Petteri Orpo haluaa lisätä koulutettavien poliisien määrää, kertoo Turun Sanomat.
Diagnosoitua masennusta sairastavat ovat suurentuneessa itsemurhan vaarassa, mutta sama saattaa koskea lievempiä masennus- ja ahdistusoireita potevia, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Palvelualojen ammattiliitto Pamin hallitus on asettanut Sol Henkilöstöpalvelut hakusaartoon, ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK uhkaa keskeyttää neuvottelut yhteisestä työmarkkinaratkaisusta.
Yliopistojen henkilöstöjärjestöt ja Suomen ylioppilaskuntien liitto vetoavat päättäjiin jättileikkausten perumiseksi ja ehdottavat tulevaisuuspakettia.
Eläkeläiset ry sekä sosiaali ja terveysalan kattojärjestö Soste pitävät hyvänä, että hallitus on päättänyt peruuttaa eläkeläisten asumistukeen suunnitellut leikkaukset.
Kokoomusedustajien Sari Sarkomaan ja Sanna Lauslahden mielestä hallituksen päätös perua asumistukeen kohdistuva leikkaus oli suuri helpotus eläkeläisille.
Suomalaisten talousjohtajien optimismi talouden kasvusta on hiipunut, kertovat kansainvälinen konsulttiyhtiö Deloitte ja pohjoismainen finanssikonserni SEB.
Eläkkeensaajien asumistukijärjestelmää ei muuteta ja ensi vuodelle tavoitellut lääkesäästöt puolitetaan, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps).
Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestön Sosten ja Välityömarkkinatoimijoiden yhteistyöryhmän tekemän selvityksen mukaan palkkatuen puute on rajoittanut työllistämismahdollisuuksia.
Ystäväpiirin asenteilla ja väliintulolla on Liikenneturvan mukaan suuri merkitys nuorten rattijuopumuksen estämisessä.
Vain alle puolella suomalaisista on säästöjä yllättävien menojen varalta, kertoo perintäyhtiö Intrum Justitia.
Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi, että päätetyt sopeutustoimet ja eläkeuudistus ovat parantaneet julkisen talouden kestävyyttä.
Hinkuyskään sairastuvat lapset saattavat sairastua lapsuudessa epilepsiaan hieman muita todennäköisemmin, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Monet voivat sairastaa vähäoireisen sydäninfarktin huomaamattaan, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Suomen Lukiolaisten Liiton liittokokous valitsi sunnuntaina Tampereella 19-vuotiaan Elli Luukkaisen uudeksi puheenjohtajakseen ensi vuodelle.
Vuokra-asuntojen välittäjän Realian mukaan heikko taloustilanne painaa myös vuokramarkkinoita.
Konepajayhtiö Wärtsilän yhteistoimintaneuvottelut ovat Suomessa päättyneet, ja yhtiö vahvistaa henkilöstön vähennystarpeeksi 110 vakituista työntekijää.
Vaihtotase oli Tilastokeskuksen mukaan 0,4 miljardia ylijäämäinen syyskuussa.
Teollisuuden liikevaihto supistui kesä-elokuussa vuodentakaisesta lähes neljä prosenttia, kun taas palvelujen liikevaihto kasvoi samalla vauhdilla.
Suomen kansantalouden tuotanto oli syyskuussa 2,6 prosenttia vuodentakaista vähäisempää.
Lievä deflaatio jatkui Suomessa lokakuussa, mikä tukee kuluttajien taloutta tällä hetkellä, mutta pankkiekonomisti varoittaa hintojen ja palkkojen laskukierteestä.
Euroopan investointipankin varapääjohtaja Jan Vapaavuoren mukaan ei ole olemassa mitään yksittäistä keinoa, millä Suomi nostetaan suosta. Häntä haastateltiin perjantaina Ylen Ykkösaamussa.
Valtakunnansovittelija Minna Helle tapaa Postin työriidan osapuolet perjantaina aamuna. Kaikki isot kiistan aiheet ovat yhä ratkaisematta, kertoo Yle.