Heikki Jantunen
Heikki Jantunen on Verkkouutisten toimittaja.
Asuntojen rakentamiseen myönnetyt rakennusluvat vähenivät huhti-kesäkuussa vuodentakaisesta 14,5 prosenttia.
Konkurssien määrä väheni tammi-heinäkuussa vuodentakaisesta 12,5 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.
Vähittäiskaupan myynti laski ennakkotietojen mukaan heinäkuussa 0,3 prosenttia vuodentakaisesta.
Kiinalaisten pörssiosakkeiden kurssit ovat edelleen laskeneet huolimatta keskuspankin tiistaina tekemästä koronlaskusta.
Suomen riistakeskus on myöntänyt sata pyyntilupaa itämerennorpan metsästykseen tulevalle metsästyskaudelle.
Saksan teollisuuden ja kaupan mielialat ovat jälleen elokuussa hieman vahvistuneet.
Sijoittaja uskoo, että yritysten vahvat taseet mahdollistavat hyvät osingot myös jatkossa Suomen vaikeasta talouskehityksestä huolimatta.
Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Raatikainen jätti tiistaina hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien turvapaikka-asioiden käsittelyn nopeuttamista.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä vaatii hallitukselta budjettiriihessä muutoksia esitykseen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.
Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät ensi lauantaina 29.8. kaikille avoimia retkiä.
Jotta suomalainen teknologia-ala menestyisi jatkossa, on sekä toimintaympäristön että yritysten uudistuttava, kertoo Teknologiateollisuus ry.
Autismi- ja Aspergerliitto kannustaa hallitusta nostamaan vammaislakien uudistuksen kärkihankkeeksi ja varaamaan sitä varten määrärahat ensi vuoden budjettiin.
Suomen Yrittäjien pitkäaikainen toimitusjohtaja Jussi Järventaus siirtyy eläkkeelle Suomen Yrittäjistä noin vuoden kuluttua.
SAK:n asiantuntijalääkärin Kari Haringin mukaan valtionapuleikkaukset vaarantavat työelämän tuottavuuden edistämisen.
Kiinan osakemarkkinoilta alkanut markkinapaniikki on levinnyt ympäri maailmaa, ja antaa Hypon ekonomistin mukaan syytä huoleen myös Suomessa.
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) arvioi, että tuoreiden työllisyyslukujen perusteella uusia keinoja työttömyyden vähentämiseksi tarvitaan.
Suomen vienti Venäjälle laski tämän vuoden tammi-toukokuussa 35 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Suomen kansallinen turvallisuus vaatii tasavallan presidentti Sauli Niinistön mukaan jatkuvaa arviointia ja käytännön toimia.
Etelä- ja Pohjois-Korean kerrotaan päässeen sopimukseen jännityksen lieventämisestä viimeaikaisten rajavälikohtausten jälkeen.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toivoo kohtuutta ja tasapainoa hallituksen tuleviin esityksiin.
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen maanantaina julkistamaa toimenpidepakettinsa aikataulua hyvänä.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly esittää, että hallitus parantaisi heikossa asemassa olevien työntekijöiden ja työttömien turvaa uudistaessaan Suomen kilpailukykyä.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen vaatii hallitusta harkitsemaan vakavasti investointipakettinsa kasvattamista.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitteli maanantaina hallituksen tulevan toimenpidepaketin aikataulun.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) toivoi maanantaina suurlähettiläskokouksessa avointa keskustelua euron tulevaisuudesta.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) muisteli lentoharrastuksestaan saamiaan oppeja suurlähettiläspäivillä maanantaina.
Teollisuuden tuottajahinnat laskivat heinäkuussa 1,1 prosenttia vuodentakaisesta.
Latinalainen Amerikka on lupaava, mutta suomalaisille yrityksille edelleen verrattain tuntematon ja kaukainen alue, ulkoministeriön julkaisemassa tuoreessa raportissa todetaan.
Sijoitusmarkkinoiden haasteet ovat kasvaneet merkittävästi kesän jälkeen, arvioi Säästöpankkiryhmä.
Allergia- ja astmaliitto aikoo tutkituttaa patjojen ja sänkyjen päästöt.
Palvelualojen Työnantajat Palta pitää yhteiskuntasopimuksen kaatumista suurena takaiskuna.
Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry vaatii täsmennyksiä hallitusohjelmaan ja pikaisia toimenpiteitä omaishoitajien oikeusturvan vahvistamiseksi ja yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi.
Sijoitusympäristö oli Kevan mukaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä epätodellisen suopea, mutta toisella neljänneksellä alkoivat elämän tosiasiat palata markkinoille.
Venäläismatkailijoiden yöpymisten jyrkkä lasku jatkui kesäkuussa, mutta nyt kasvussa ovat kiinalaismatkailijat.
Tilastokeskuksen mukaan yksityisellä sektorilla säännöllisen työajan keskiansio oli viime vuonna 3 538 euroa kuukaudessa..
Raakaöljyn ylitarjonnan ennustetaan jatkuvan ensi vuoden puolelle, kun Iranin talouspakotteiden päättyminen nostaa Opecin raakaöljyntuotantoa.
Rakennusalan yleissitovuuden poistaminen toisi Rakennusliiton varapuheenjohtajan Kyösti Suokkaan mukaan viiden euron tuntipalkat jälleen käytäntöön, tällä kertaa laillisina.
Hallitus on joutunut supistamaan tutkimus- ja kehitystyön julkista rahoitusta, mutta elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) mukaan suuntaamalla rahoitusta biotalouteen voidaan puun käyttöä monipuolistaa.
Suomalaisen Työn Liiton teettämässä kyselyssä jossa on haettu suomalaisen kodin tekeviä tunnuspiirteitä.
Valtakunnalliseen kasvuyritysten sparrauskilpailuun Kasvu Openiin on tänä vuonna hakenut 635 yritystä.
Akavan Erityisalat ja Museoalan ammattiliitto varoittavat, että hallituksen budjettiesityksen yllätysleikkaukset uhkaavat museoiden tulevaisuutta.
Musiikkiyhtiö Universal Musicin uusi toimitusjohtaja Kimmo Valtanen uskoo, että digitaalisten musiikkipalvelujen kasvumahdollisuudet ovat Suomessa valtavat.
Kiinteistöliitossa ja Omakotiliitossa vastustetaan hallituksen aikeita kiristää kiinteistöverotusta ja vaaditaan korkovähennysten säilyttämistä.
Jos yhteiskuntasopimusta ei saada tehtyä, asumismenojen korotus voi Pellervon taloustutkimuksen mukaan olla jopa 8 prosenttia.
Rakennusteollisuus RT on tarkistanut kuluvan vuoden ennustettaan alaspäin, mutta odottaa käännettä parempaan ensi vuonna.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK epäilee työnantajien sitoutumista yhteiskuntasopimusta koskevaan neuvotteluprosessiin.
Poliitikot ja virkamiehet kannattavat Finanssialan Keskusliiton mukaan selkeästi uuden sähköisen asunto-osakerekisterin perustamista Suomeen.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN perää yritysten omaa vastuuta kilpailukyvyn palauttamisessa.
Avoimia työpaikkoja oli vuoden toisella neljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten.
Vesilintuja tavataan koko maassa, ja niiden metsästykseen paikallisella tasolla on Suomen riistakeskuksen mukaan verraten hyvät mahdollisuudet.
Yksityisten palvelutoimialojen liikevaihto kasvoi toisella neljänneksellä, mutta Palvelualojen työnantajat ry:n mukaan alan odotukset ovat vaisuja.
Tuoreen tutkimuksen mukaan huono-osaiset nuoret aikuiset saavat muita enemmän taloudellista apua omilta vanhemmiltaan.
Kemianteollisuus ry kertoo alan liikevaihdon lasku jatkuneen kesällä öljytuotteiden alenevan hintakehityksen ja huoltoseisokin myötä.
Maanantaina alettiin soveltaa EU:n perintöasetusta, joka helpottaa perintöasioiden selvittämistä EU-maiden välillä, kertoo Euroopan komissio.
Uuden Tuntemattoman sotilaan elokuvahankkeen rahoitus on varmistunut, kertoo elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson mielestä vasemmistoliiton tulee nostaa profiiliaan edistämällä feminististä työmarkkinapolitiikkaa.
Perusopetus ei valtiontalouden tarkastusviraston mukaan tarjoa kaikille maahanmuuttajataustaisille oppilaille tasaveroisia mahdollisuuksia.
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii, että valtio ottaa yhteisen vastuun henkilöstöstään, kun väkeä vähennetään.
Keskon päivittäistavarakaupan myynti supistui heinäkuussa vuodentakaisesta, ja hintakehitys jatkui konsernin mukaan Suomessa alenevana.
Keskisuomalainen Oyj on perustanut Viroon tytäryhtiön, joka alkaa julkaista verkossa paikallisia uutisia ja puheenaiheita.
Konepajakonserni Metso kertoo lopettavansa tuotannon Yorkin-tehtaallaan Yhdysvaltain Pennsylvaniassa ensi vuonna maaliskuun lopussa.
Maatalouden tuottajahinnat laskivat 3,7 prosenttia toisella vuosineljänneksellä.
Yksikään ulkopuolinen taho ei ole aidosti tukenut demokraattista muutosta Egyptissä, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Wolfgang Mühlberger tuoreessa muistiossa.
Norjan edistyspuolueeseen kuuluvan ministerin mielestä maahanmuuttajat täytyy saada paremmin mukaan työelämään.
Suomen Yrittäjät toivoo, että hallitusohjelmaan kirjatut yrittäjyyttä, kasvua ja työllistämistä tukevat kärkihankkeet saatettaisiin voimaan nopeasti.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK pitää budjettiesityksessä myönteisenä tuloverotuksen keventämistä, sen sijaan koulutuksesta säästämällä Suomi sahaa järjestön mielestä omaa oksaansa.
Vähittäiskaupan myynti kasvoi hiukan kesäkuussa, mutta tukkukauppa veti koko kaupan myynnin laskuun.
Kansantalouden tuotanto supistui edelleen kesäkuussa niin, että ekonomisti ennustaa koko vuoden talouskasvun jäävän lähelle nollaa.
Kuluttajahintojen lasku eli deflaatio on jatkunut Suomessa heinäkuussa, mikä saa pankkiekonomistit varoittelemaan tilanteen pitkittymisestä.
Suomen Asianajajaliitto kertoo olevansa erittäin huolissaan tiedoista, joiden mukaan Kiinassa on pidätetty kymmeniä ihmisoikeuksiin erikoistuneita asianajajia.
Kokoomuksen kannatus on noin prosenttiyksikön verran edellä perussuomalaisten kannatusta Helsingin Sanomien tuoreessa gallupissa.
Palkansaajajärjestö Akavan mukaan paikallisen sopimisen laajentaminen vaatii pelisääntöjä ja henkilöstön edustajan aseman parantamista.
Insuliinin tehon heikkeneminen saattaa suomalaistutkimuksen mukaan altistaa muistin ja muiden mielentoimintojen heikentymiselle.
Veren hyytymistä vähentävä lääkitys näyttäisi olevan paikallaan myös eteisvärinäpotilaille, jotka ovat sairastaneet kallon sisäisen verenvuodon, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Kreikan parlamentti hyväksyi pitkän keskustelun päätteeksi äänestyksessä perjantaina uuden tukiohjelman.
Työeläkeyhtiö Ilmarisesta annettiin kuntoutuspäätöksiä tammi-kesäkuussa 22 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.
Vastoin odotuksia Espanja ei vajonnutkaan deflaatioon heinäkuussa.
Suomessa tapahtui Varman toimitusjohtajan mukaan kesällä hyvin suuri periaatteellinen muutos suhteessa yhteiseen valuutta-alueeseen euroon.
S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula kertoo olevansa erittäin tyytyväinen pankin alkuvuoden kehitykseen.
Maksuviiveellisten yritysten määrä on pysynyt ennallaan huhti-kesäkuussa, kertoo perintäalan asiantuntijayritys Intrum Justitia
Saksalaisen Ifo-tutkimuslaitoksen tuoreen suhdannekyselyn mukaan talousodotukset ovat maailmanlaajuisesti laskeneet, kertoo Keskuskauppakamari.
Hirvien ja valkohäntäpeurojen tulevalle metsästyskaudelle on myönnetty viimevuotista enemmän pyyntilupia ja saalismäärien odotetaan kasvavan jonkin verran.
Saksan turvallisuusviranomaisten kerrotaan varoittaneen, että ISIS-terroristit aikovat jatkaa länsimaisten turistien ja liikemiesten murhaamista.
Koillis-Kiinan Tianjinissa on keskiviikkoiltana sattunut valtavia räjähdyksiä, joissa on kuollut ainakin 42 ja satoja loukkaantunut.
Ruotsalaisessa Ikean myymälässä tapahtunut kahden hengen puukotus käydään tarkkaan läpi Suomen Kaupan liiton turvallisuusvaliokunnassa, kertoo Turun Sanomat.
Yhdysvaltain entisellä presidentillä Jimmy Carterilla on todettu syöpä, joka on levinnyt.
Niin sanottujen kovien rasvojen ajatellaan lisäävän sydänsairauksia ja niistä aiheutuvia kuolemia, mutta tuoreen kanadalaistutkimuksen perusteella asia ei välttämättä ole näin yksinkertainen, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan mielestä koulutusjärjestelmän pitäisi ottaa paremmin huomioon talouden kasvanut merkitysihmisten arjessa.
Pienituloisilla lapsiperheillä taloudelliset kannustimet työntekoon ovat tuoreen selvityksen mukaan käytännöllisesti katsoen olemattomat.
Tavarataloketju Stockmann ei odota Suomessa vähittäiskaupan markkinoilla kasvua tänä vuonna.
Sampo-konserni teki vuoden toisella neljänneksellä entistä parempaa tulosta.
Vain hieman yli puolet yksityisten palvelualojen työntekijöistä kuuluu ammattiliittoihin ja varsinkin nuorten järjestäytyminen on vähäistä.
Asuntojen kysyntä on piristynyt pääkaupunkiseudulla ja Tampereella, arvioidaan Hypon tuoreessa asuntomarkkinakatsauksessa.
Tarkkaavaisuushäiriötä potevien lasten tapaturmariski voi huomattavasti pienentyä ADHD-lääkityksellä.
D-vitamiinilisät eivät vahvista kuusikymppisten naisten luita, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Destia on saanut sadan miljoonan euron sopimuksen Helsinki-Vantaan lentokentän laajennukseen liittyvistä asematason ja rullausteiden infratöistä.
Sijoittajien mielenkiinto kohdistuu työeläkeyhtiö Ilmarisen mukaan nyt loppuvuonna erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan talouksien kehitykseen.
Kiinan tiistaina tekemä devalvaatio tuli yllätyksenä valuuttamarkkinoille, missä nyt pelätään jopa valuuttasodan puhkeamista.
Monet suomalaiset unelmoivat matkustelusta eläkepäivillään, kertoo työeläkeyhtiö Elo.
Nostolaitteita valmistava Konecranes ja sen yhdysvaltalainen kilpailija Terex yhdistyvät uudeksi yhtiöksi, jonka liikevaihto olisi viime vuonna ollut arviolta 7,5 miljardia euroa.