Laura Halminen
Laura Halminen on Verkkouutisten toimittaja
Poliisi iski sitkeästi palvelunestohyökkäyksiä Suomea ja montaa muuta Nato-maata vastaan tehtailleeseen ryhmään.
Venäjä on jatkuvasti yrittänyt laajentaa rajalle muodostamaansa vyöhykettä päästäkseen valtaamaan Sumyn kaupunkia.
EU:n korkea edustaja tuomitsi taistelukaasujen käytön jyrkästi.
Ukraina keskeyttää osallistumisena Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen.
50 päivän aikaraja Vladimir Putinille kerää ankaraa kritiikkiä.
Helsingin Mellunmäestä varastettu linja-auto saatiin pysäytettyä Sörnäisissä.
Berliiniläislääkärin jälijltä selvitetään yhteensä 96 kuolemantapausta.
Ilmarisen suhdanneindeksi on laskenut yhtäjaksoisesti jo melkein kaksi vuotta.
Uudessa ehdotuksessa reserviin voisi päästä melko ketterästi takaisin.
Maltaa närästää venäläiselle öljylle kaavailtu uusi hintakatto.
Žaslan Mustahanov on saanut yli kuusi tuomiota omaisuusrikoksista ja ryöstänyt koruliikkeitä.
FSB lähetti Azerbaidžanin kansalaiset tappamaan arvostetun everstin.
Viron oikeusministerin mukaan Suomen oikeusministerin ajatus ei ole nyt ajankohtainen.
Varkaat kähvelsivät jopa 144 pakettia kerralla.
Halukkaiden koalitio ja kahden ydinasevallan yhteistyö on kuin mannerlaatan siirtymä.
Venäjään pettynyt presidentti aikoo antaa ensi viikolla Venäjään liittyen merkittävän lausunnon.
Venäjällä upseerin murhasta ryhdyttiin heti puhumaan "likvidointina".
Ukrainan lähetystöt olivat kieltäytyneet työllistämästä tulkkia jo pitkään Venäjä-yhteyksien takia.
Sisäministeriö selvittää ukrainalaisten halua palata lähes kaksi vuotta ennen EU:n tilapäisen suojelun päättymistä.
Nyt sai lähteä varaulkoministeri.
Ihmisoikeustuomioistuin sai keskiviikkona käsiteltyä neljä valtioiden kannetta hyökkääjää vastaan.
Neptun-ohjuksella tuhottiin esimerkiksi ohjusristeilijä Moskva.
Presidentti ärtyi Venäjän käytettyä aseavun keskeytystä propaganda-aseena.
Kun Venäjällä oli peruttu jo yli 2000 lentoa, sanoi "sotilasanalyytikko" että tuhoisat lennokit voidaan laukaista myös Suomesta ja Baltiasta.
Tupakointikieltoa ollaan kirjaamassa lakiin, kannabiksenkäyttökieltoa ei.
Pentagon päätti viime viikolla keskeyttää tiettyjen aseiden kuten Patriot-ohjusten viennin.
Aamulla erotettu liikenneministeri teki väitetysti itsemurhan.
Sunnuntaina Laukaansuun satamassa räjähdyksistä kärsinyttä tankkeria tutkitaan sabotaasin varalta.
Ministeri on erotettu lentoliikennettä vaivanneen kaoottisen viikonlopun jälkeen.
Taistelukaasut oli kielletty jo vuonna 1915, mutta roistovaltiot käyttävät niitä edelleen.
Prahassa julkinen liikenne ei toimi.
Hollannin ja Saksan tiedustelupalvelut vahvistavat, että hyökkääjä käyttää ensimmäisestä maailmansodasta tuttua taistelukaasua.
Median tietojen mukaan paraati perutaan turvallisuusyistä.
Tutkijan mielestä Itämeri on trumpilaisittain ajatteleville kiinnostava.
Isku Kurskiin surmasi kenraalimajurin lisäksi myös useita muita Venäjän sotilaita.
Vuoden toisen neljänneksen maksuhäiriötilastot paljastavat kuluttajien velkaongelmien syvenemisen.
Dronet moukaroivat useita Venäjän alueita.
Vallatuilla alueilla toimivien "kasakka-akatemioiden" oppilaista jopa 90 prosenttia jatkaa Venäjän valtion töihin.
Torstaina ja perjantaina on ankaraa tuulta ja paikoin rankkaa sadetta.
Pohjois-Korean joukot ovat CNN:n tiedon mukaan saapumassa Venäjälle lähikuukausina.
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Venäjä käynnisti sodan tähän asti suurimman ilmaiskun Ukrainaan.
Liettuan asevoimien entisen komentajan mukaan hänen hampaansa vaurioituivat työtehtävällä.
Räjäyttäjän epäillään tulleen huijatuksi mukaan "paljastamaan LGBT-liikkeen jäsentä".
Suomi on yksi Ukrainan huipputukijoista, kirjoittaa pääministeri ukrainalaisessa lehdessä.
Venäjän Ukrainaan lähettämien tuholennokkien määrä jää alle kolmannekseen Ukrainan dronemyrskystä.
Venäjän presidentin "oikea käsi" Nikolai Patrušev varautuu siihen että Venäjä siirtää öljykauppansa muualle.
Eurooppa tarvitsee strategian, kirjoittaa europarlamentaarikko.
Venäjän presidentti väitti että Suomi ei pysty valmistamaan jäänmurtajia jollaisia USA ei ole edes tilannut.
Tietovuoto paljastaa ulkovenäläisten lakitukisäätiön pitkät lonkerot.
Arvio Venäjän kaikista miestappioista on jo yli 980 000.
Ukraina puolustautuu ärhäkästi Venäjän kiihdyttäessä omia iskujaan.
Kenraali Janne Jaakkolan mukaan suunnittelussa halutaan välttää Ukrainan taistelukentän jämähtämisen kaltainen tilanne.
Venäjän sotilastiedustelu teki myös yrityksiin kohdistettuja hyökkäyksiä sähköpostin kalenterikutsuilla.
Brasilia etsintäkuulutti illegaaleja asiakirjaväärennöksistä epäiltyinä.
Ranskan signaalitiedustelualuksen lisäksi Itämerellä liikkuu myös Saksan tiedustelualus.
Venäjä uskoo aseensa toimivaan pelotteena läntisille vastustajille, sanoo Yhdysvaltojen puolustustiedustelu.
Myös loukkaantuneita ukrainalaisia siviilejä on ainakin yhdeksänkertainen määrä venäläisiin siviileihin verrattuna.
Laki voisi astua voimaan heinäkuun alusta.
Tilanteessa tapahtui loukkaantumisia, mutta kaikki suomalaiset ovat hengissä.
Donald Trump ja Vladimir Putin puhuvat puhelimessa maanantaina.
Lentoyhtiön mukaan Venäjän kansalaisten matkustamiseen vaikuttavat Suomen rajaan liittyvät toimet.
Asiantuntijatoimittajat ovat matkalla korkean tason ulkopoliittiseen konferenssiin Tallinnaan.
Kotkan edustalla olevasta saaresta on epäilty harjoitettavan esimerkiksi satelliittipaikannuksen häirintää.
Alueella sattui viisi ihmistä surmannut onnettomus ydinkäyttöistä Burevestnik-ohjusta laukaistaessa vuonna 2019.
Aluksen aiempi omistajayhtiö "ilmestyi tyhjästä", kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.
Metropoliitta Arsenin entinen sihteeri päästettiin ääneen Ortodoksisen kirkon verkkosivuilla.
Venäjä jatkoi hyökkäyksiään maanantaina, ja asiantuntijoiden mukaan sen tulitaukopuheet ovat valheellisia.
Vilnan kaupungintalon eteen tuodussa roskiksessa kehotetaan laittamaan sinne neilikat, kynttilät ja neuvostonostalgia.
Kevätsää jatkuu näillä näkymin ainakin tiistaihin asti.
Turkulaisessa hoitolaitoksessa työskennelleet neljä hoitajaa eivät syyllistyneet heitteillepanoon.
Sähköautojätin osakkeen arvosta on sulanut kuluvana vuonna 27 prosenttia.
JEF-maiden kokouksessa keskusteltiin halukkaiden koalitiosta Ukrainan tukemiseksi.
Ukrainaan pudotettavissa lehtolehtisissä ohjataan QR-koodilla juttelemaan käyttäjän kanssa, joka lupaa olla tappamatta.
Venäjä käyttää "natsismin torjuntaa" tekosyynä hyökkäyssodalleen Ukrainassa. 
Robert Francis Prevostin arvioidaan jatkavan paavi Franciscuksen linjalla.
Suomi on sitoutunut kansainväliseen humanitaariseen oikeuteen, kirjoittaa Timo Heinonen.
Viro ja muut Baltian maat aiheuttivat lisää lentomatkaa Moskovan paraativieraille.
80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä on muistutus siitä, mihin äärimmäinen kansallismielisyys, valheelliset argumentit ja kansojen alistaminen voivat johtaa, Pia Kauma toteaa.
Osallistujille ei ole kerrottu, että näytteitä luovutetaan Kiinaan.
Venäjän mielestä Ukraina on rikkonut tulitaukoa lähes 500 kertaa, Ukraina raportoi Venäjän rikkomuksia kolmanneksen enemmän.
Intian ja Pakistanin öinen taistelu pudotti vähintään yhden ranskalaisvalmisteisen hävittäjän.
Euroopan kesästä voi ennusteen mukaan muotoutua kuuma ja kuiva.
CIA, NSA ja DSA ovat saaneet uuden ohjeen tiedonkeruun painopisteeksi.
Pakistanin viranomaisten mukaan tuhottuja koneita olisi jopa viisi.
Kone iskeytyi maahan kiitotiealueen reunalle.
Raketinheitinjärjestelmän iskualue on 43–60 kilometriä.
Turussa muhivan kriisin ytimessä on kansanedustaja Johannes Yrttiaho.
Hintojen lasku on koskee myös niitä markkinoita, jotka eivät ole sitoutuneet pakotteisiin
Tšetšenian johtajan romahtavasta terveydestä on liikkunut huhuja koko kuluvan vuoden.
Pitkään jumissa ollut keskustelu oli jumissa myös tiistaina.
Entistä isomman konserttilavan lisäksi Viron puolelle suunnataan kaksi jättimäistä näyttöä.