Matti Lepistö
Verkkouutisten toimittaja
Suomeen ei pidä luoda kahden kerroksen työmarkkinoita, sanoo Juhana Vartiainen.
Suomi on kantanut vastuunsa päästöjen vähentämisestä, toteaa Eija-Riitta Korhola.
Yrittäjien mukaan palloiluhallin kilpailutus olisi säästänyt rahaa.
Hannu Nummiaron mukaan 75 prosentin työllisyysaste on haastava toteuttaa.
Miehet menehtyivät yllättäen muutaman päivän sisällä toisistaan.
Läheltä piti -tilanteessa kone näyttää putoavan uimarannalle.
318 eduskuntaan nyt pyrkivää on saanut rikossyytteen vuosina 2004-2019.
Anne-Mari Virolaisen mukaan mielenterveyspalveluita on parannettava.
Äänestysprosentti on tällä hetkellä 22.
Hallitusvastuuseen nousemassa oleva koalitio haluaa hillitä Latvian viinarallia.
Liikkumattomuus käy kansanedustajan mukaan yhteiskunnalle kalliiksi.
Oikeusasiamies lupaa tarkastuksia vaalipaikoille.
Venäjällä ei ole telakkaa Amiraali Kuznetsovin remonttiin.
Espanjalaisnaiset haluavat palata takaisin kotimaahansa.
Ennakkoäänestys kestää tiistaihin saakka.
Pienituloisten henkilöyrittäjien kerrotaan hyötyneen eniten yrittäjävähennyksestä.
Sisäministerin mukaan lähiöpoliisitoiminta ennaltaehkäisee ongelmia.
Kansanedustaja ihmettelee selittelyn määrää vaalien alla.
Keväinen sää vaihtuu alkuviikosta lumisateeseen.
Drooni on kehitetty vihollisten lennokkien tuhoamiseen.
Kansanedustaja kannustaisi verotuksella suomalaisia osakesäästämiseen.
Kansanedustaja Timo Heinosen mukaan perintövero pitäisi korvata myyntivoittoverolla.
Suuren valiokunnan puheenjohtajan mukaan komissiossa ymmärretään Suomen erityistarpeita.
Turun tunnin junan suunnittelu on kansanedustajan mukaan raidehankkeista pisimmällä.
Pysäköinninvalvojan mukaan ihmiset ovat piittaamattomia.
Panssarivaunujen mukana tulee aina valmistusmaasta tuliaisia.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan karensseista on luovuttava.
Lääkäri pyytää apua Britanniassa ennen Syyriaan lähtöään hoitamiltaan.
Pohjois-Korea keksi keinon kiertää talouspakotteita.
Viranomaiset tarkastivat perjantaina 106 taksia.
Maahanmuuttajayrittäjät tarvitsevat tietoa laeista ja pelisäännöistä, sanoo Yrittäjien toimitusjohtaja.
Ministerin mukaan työvoiman saatavuusharkinnasta on luovuttava.
Amerikkalaiskone harjoitteli norjalaishävittäjien kanssa.
Kansanedustajan mukaan keskusteluissa esiintyy vaalipaniikkia ja salaliittoteorioita.
Terroristijärjestö yrittää saada siivunsa jälleenrakennuksen tukipaketista.
Puhemies on huolissaan ilmapiirin kiristymisestä.
Ulkoministeri Timo Soinia yritettiin lyödä sunnuntaina kampanjatilaisuudessa.
Ministeriön mukaan taksiuudistuksen vaikutuksista on liian aikaista tehdä johtopäätöksiä.
Harjoituksen tavoitteena on kehittää Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä.
Taloyhtiö maksaa 20 000 euroa suurempaa vuokraa kuin naapuritalo, jonka sopimus uusittiin vuotta aiemmin.
Kansanedustaja Timo Heinosen mukaan ruuan hintaa ei pidä nostaa.
Kansanedustaja ironisoi pelkäävänsä yli sadan nousevaa veroprosenttia.
Kansanedustajan mukaan hoitotakuuta voidaan parantaa nopealla aikataululla.
Äänestäjien on kansanedustajan mukaan päätettävä, haluavatko he lisää veroja, velkaa ja työttömyyttä.
Kokoomusedustaja kannustaisi omakotitaloja siirtymään öljylämmityksestä uusiutuviin.
Keskustapoliitikon mukaan oma valuutta olisi säästänyt Suomen sisäiseltä devalvaatiolta.
Vuonna 2017 hoitokuluja korvattiin 10,9 miljoonalla eurolla.
Hinnoittelun vapautumisesta huolimatta kyytejä ajetaan yhä mittarin mukaan.
Sata vaalimainosta katosi viikonloppuna Seinäjoen keskustasta.
Taksialan kilpailun kerrotaan koventuneen pääkaupunkiseudulla.
Osaamisen tulevaisuussopimus on ministerin mukaan toteutettava ensi vaalikaudella.
Kansanedustajan mukaan vähimmäisehdot voidaan turvata paikallisessa sopimisessa.
Petteri Orpon ja Ulf Kristerssonin mukaan Viktor Orbánin puolue on rikkonut EU:n perusarvoja.
Palvelualojen ammattiliitto PAM haluaa alipalkkauksen rikoslakiin.
Valvira on ottanut yhteyttä noin kymmeneen alkoholivalmistajaan.
Julkisilla paikoilla voimistelua ei pidetä hyväksyttävänä.
EU:n liikennejohtajan mukaan laivaliikenne palvelee matkustajia jo hyvin.
Ben Zyskowiczin mukaan pitäisi keskittyä hoitoonpääsyn, palvelujen ja hoitoketjujen parantamiseen.
Entisen pääministerin mukaan mediassa esiintyy asenteellista uutisointia Venäjästä.
Ekologian professori ehdottaa lapsilisän tilalle rahallista palkkiota lapsettomuudesta.
Yksityisaseiden ja patruunoiden vienti Yhdysvaltoihin tyrehtyi.
Helsingin Mechelininkadun kunnostustyöt kestivät yli kaksi vuotta.
Kimmo Sasin mukaan sote kaatui uuteen tapaan tehdä politiikkaa.
Maakuntien elinvoimaisuus on keskustaedustajan mukaan kaikkien etu.
Kokoomusjohtaja arvostelee terveysyritysten kannanottoa.
Kansanedustajan mukaan lääkäripalvelut on saatava kuntoon.
Vuokralaisten lisääntynyt valinnanvara hillitsee kovia vuokrankorotuksia.
Kansalaisten kerrotaan kyllästyneen tekaistuihin vaaleihin.
Ben Zyskowicz on ollut kansanedustajana 40 vuotta.
Kansanedustajan mukaan maakuntauudistus tuskin toteutuu seuraavallakaan vaalikaudella.
Kansanedustajan mukaan puolueet ovat ottaneet harppauksen vasemmalle.
Keskustan puheenjohtaja ei hae jatkoa, jos kannatus vaaleissa ei nouse galluplukemista.
Kansanedustajan mukaan ilmastonmuutoksen torjunta tarvitsee markkinataloutta.
Rahoista suurimman osan arvioidaan päätyvän kerjääjien perheille.
Abu Bakr al-Baghdadin sanotaan paenneen Irakiin.
Pääministerin mukaan opposition tulisi selkeyttää metsälinjauksiaan.
Kansanedustaja Ville Niinistön mukaan pääministeri vääristelee vihreiden metsälinjaa.
Suuren valiokunnan puheenjohtajan mukaan Viktor Orbánin puolue pelottelee kansalaisia valheilla.
Puolustusvoimien komentajan mukaan lennokkeja voidaan käyttää tiedusteluun tai aseina.
Aleksandr Lukashenkon mukaan valkovenäläiset eivät halua liittyä Venäjään.
Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan kenraalien näkemyksiä pitää saada arvostella.
Juhana Vartiaisen mukaan järjestökartelli jarruttaa kehitystä Suomessa.
Pilvi Torstin mukaan koulutukseen ja tutkimukseen tarvitaan investointeja.
Sdp:n esittämät veronkorotukset ovat Harri Jaskarin mukaan haitallisia työllisyydelle.
Kansanedustajan mukaan lakiin on lisättävä mahdollisuus poistaa vierastaistelijoilta Suomen kansalaisuus.
Kansanedustajan mukaan laki joutuu todennäköisesti komission tarkasteluun kanteluiden kautta.
Lunta sataa eniten Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Viron itsenäisyyspäivää vietettiin sunnuntaina.
Helsinki–Tallinna-tunnelin kannattavuus epäilyttää toimitusjohtajaa.
Savutonta Suomea ei saavuteta kansanedustajan mukaan nykyisillä toimilla.
Ministerin mukaan voima elintarvikeketjun sisällä on valunut yhä enemmän kaupalle.
Sähköautolla ei pärjää Helsingin ulkopuolella, kertovat paljon autoa työssään tarvitsevat.
Suomi rikkoo yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän mukaan velvoitteitaan ihmiskaupan uhrien suojelussa.
Äitiään ja Britannian mukavuuksia ikävöivä Jack Letts haluaisi palata kotimaahansa Syyrian vankilasta.
Kansanedustajien mukaan asuntokannan energiaremonttia on vauhditettava kotitalousvähennyksin.
Perustuslaki ei kansanedustajan mukaan anna yksiselitteisiä vastauksia monimutkaisiin oikeudellisiin kysymyksiin.
Sisäministeri muistuttaa ilmastonmuutoksen lisäävän maahanmuuttoa ja pakolaisuutta.
Grooming eli nettihoukuttelu on kansanedustajan mukaan yleistynyt.
Sdp:n puheenjohtajan sairausloma päättyy ensi perjantaina.
Ruokapula vaivaa Pohjois-Korean asevoimia.