Pentti Perttula
Venäjän valtiontalouden epätasapaino alkaa noudattaa mäkeä alas vierivän lumipallon dynamiikkaa.
Öljyn myyntituotot putosivat puoleen alkuvuoden 2025 aikana.
Verkko-osoitteiden myynnistä on tullut Anguillalle merkittävä tulonlähde.
Suomenkin F-35-hävittäjät alkavat olla tilatun mukaisia aikaisintaan vuodesta 2031.
Tuotannon käynnistämiseen uudelleen voi mennä viikkoja, jos ei kuukausia.
Uutissivustojen hakukoneiden kautta tuleva liikenne vähenee.
Aiesopimuksella halutaan vahvistaa sekä Ruotsin että Ukrainan puolustuskykyjä.
Velkojat hakevat konkurssiin Roscosmosin ainoaa suunnitteluinstituuttia.
Budapest vastustaa Venäjän jäädytettyjen varojen korkotuottojen käyttämistä Ukrainan hyväksi.
Wagnerin ja sittemmin Africa Corpsin yli kolmen toimintavuoden aikana Malin turvallisuustilanne on vain huonontunut.
Päivävauhti sotilasmenoissa ylittää jo Venäjän köyhimpien alueiden vuosibudjetit.
Kuluvana vuonna SBU on pysäyttänyt jo useita tiedusteluoperaatioita ympäri Ukrainaa.
Uusi teknologia voi tehostaa tarkkuutta myös logistiikan ja teollisuuden työtehtävissä sekä parantaa vammaisten arkea.
Kaikkia versioita on Venäjällä saatavissa eikä jonoa ole.
3000 kilometriin ulottuvan ohjuksen koko tuo myös ongelmia.
Venäjä ei pystynyt rakentamaan kahta uutta jäänmurtajaa.
Joistakin kaupungeista 95-oktaaninen bensiini on jo loppunut kokonaan.
Tekoäly suosii säännönmukaisesti tekoälyä.
Maahanlaskujen operaatioihin luodaan naapuriavulla johtamisjärjestelmää.
Ukrainan drooni-iskujen takia kaikkia presidentin vapaa-ajan asuntoja suojataan Pantsir-järjestelmillä.
Radalla oli tärkeä merkitys liittoutuneiden joukoille toisen maailmansodan lopulla.
Puolustusyhtiö Leonardo on jo pohtimassa, miten käyttää sille tulevan massiivisen rahamäärän.
Lentotukialus Admiral Kuznetsovia huonolla menestyksellä korjannut telakka ei saa valmiiksi pienempääkään korjausta.
Tuuliturbiinit ovat ihanteellisia valvontalaitteiden sijoittamiseksi.
Koelaukaisujen sarja toteutettiin keskellä edelleen käynnissä olevaa Gazan sotaa ja kesäkuista Iranin vastaista operaatiota.
Ukraina, joka pelaa jalkapalloa, saa liitolta vähemmän rahaa kuin Venäjä, joka ei pelaa.
Toisin kuin presidentti väitti, Armenian ja Azerbaidžanin johtajien kohtaaminen Valkoisessa talossa oli vain seremoniallinen ele.
Uusien ammusten sanotaan toimivan myös alueilla, joissa GPS-navigointia häiritään.
Tietotekniikkajättien johtajistoa otettiin mukaan asevoimiin suoraan everstiluutnanteiksi.
Kaikki Burevestnik-ohjuksen tähänastiset koelaukaisut ovat tiettävästi epäonnistuneet.
Jos Britannia tunnustaa Palestiinan valtion, saattaa Israel lopettaa muun muassa tiedon jakamisen terroriuhista.
Venäjän valtion budjetista jo kolmannes menee Ukrainan vastaiseen sotaan.
Kaluston siirtäminen itään kriisitilanteessa voi kestää kuukausia.
Viimeksi Kamtšatkan niemimaalla on herännyt yhtä monta tulivuorta samaan aikaan lähes 300 vuotta sitten.
Teleoperaattorien lainkuuliaisuus on tuottanut ongelmia niiden asiakkaille.
Useimmat tunnistautumisen menetelmät pystytään jo kiertämään.
Tutkijat korostavat pohjavesien hyvän hoidon ja suojelun merkitystä.
OpenAI:n, Googlen, Metan ja useiden muiden yhtiöiden tekoälyn kehittäjät varoittavat, etteivät he kohta enää ymmärrä tekoälyä.
Uusi järjestelmä tehostaa Ukrainan sotilastiedustelun kyvykkyyksiä.
Yhtiö on hakkeriryhmän mukaan menettänyt lopullisesti suurimman osan verkossaan olleista tiedoista.
Ensisijalla ovat droonit, droonintorjuntalavetit, ampumatarvikkeet ja tekoälyjärjestelmät.
Ohjuspuolustusjärjestelmän suunnittelijan idea tuotiin siviilikäyttöön.
Budjettiesitys antaa osviittaa, mihin suuntaan USA:n puolustuksen suunnittelijat uskovat sodan kehittyvän.
Berliini tekee lopullisen hankintapäätöksen vasta saatuaan tarjouksen.
Ohjukset ovat osoittaneet tehokkuutensa korkean intensiteetin taistelun ratkaisevissa tilanteissa.
Yhdysvaltain presidentinhallinto suunnittelee peruuttavansa tai lopettavansa 41 avaruusprojektia.
Doksaussivustoilla paljastetaan sotilaiden ja heidän perheidensä tietoja ja mobilisoidaan kiusaamaan uhreja.
Neuvostoliiton lentokoneiden valmistuksen saavutukset menetettiin 1990-luvulla.
Maan valtiontalouden tarkastusviraston raportti on karua luettavaa F-35-ohjelman toteutumisesta.
Armenia ja Azerbaidžan ovat sopineet rauhansopimuksen allekirjoittamisesta.
Yhtiön yhteydet Kiinan kommunistiseen puolueeseen ja alttius Kiinan tiedustelukoneistolle huolettavat.
EU pyrkii vähentämään puolustussektorinsa riippuvuutta Yhdysvalloista.
Yhtiö laati raportin Ruotsin jäänmurtajatarpeista nopeammin kuin Ruotsin ja Suomen yhteistyöryhmä ja järjesti aiheesta oman seminaarin.
Britanniassa aletaan valmistaa vedenalaisia, liikkuvia anturijärjestelmiä muun muassa sukellusveneiden valvontaan.
Liittokunta stressitestasi kesäkuussa 60:tä miehittämätöntä järjestelmää Itämeren olosuhteissa.
Toisen vuosineljänneksen budjettivajeen kasvu on ennätyksellinen.
Altius-droonin pudotti väitetysti ”tuntematon elektronisen sodankäynnin järjestelmä”.
Liittokansleri Friedrich Merz on vakuuttanut tekevänsä Bundeswehristä Euroopan voimakkaimman maavoiman.
Viisi Itämeren maata pitää häirintää tahallisena.
Ranska pelkää katkosta maan ilmasta laukaistavassa ydinpelotteessa.
Keksintö muuttaa sotilaan univormun reaaliaikaista palautetta antavaksi työkaluksi.
MARTE on jo kolmas samaan aikaan käynnissä oleva eurooppalainen panssarivaunujen kehitysohjelma.
Jo kuluvana vuonna noin 600 kiinalaissotilasta asettuu Venäjän asevoimien kasarmeihin.
Testaako Kreml nukkuvia satelliitintorjuntajärjestelmiä?
Israelin pommituksella Iranissa on ollut välillisiäkin tuloksia.
Länsinaapurin puolustusvoimille hankitaan pitkän kantaman aseita.
Phoenix-lennokit tukeutuivat Atlantic Trident 25 -harjoituksessa ensi kertaa muualle kuin Italian Sigonellan lentotukikohtaan.
Yhtiön tehopuolijohteita on käytetty muun muassa MiG-, Tupolev- ja Suhoi-taistelukoneissa.
Maxam Explosives on joutunut Espanjan yleisen syyttäjänviraston tutkinnan kohteeksi.
Moskova hyötyy tällä hetkellä siitä, että se on Teheranin ”epäluotettava liittolainen”.
Foorumin päätavoite on näyttää Venäjän presidentille, että talous ei ole pysähdyksissä, vaan että kaikilla on kivaa tehdä bisnestä kuten tavallisesti.
Yhdysvaltain ilmavoimien entisen everstin laskelmat yllättävät.
Ennakkovaroitus- ja valvontakone liittyy tarpeeseen lisätä ilmapuolustuksen tehoa ohjuksia ja drooneja vastaan.
Kriisiolosuhteissa täytyy pystyä toimimaan jopa kuukausien ajan.
Monen maan odotetaan tekevän lisätilauksia F-35:stä lähikuukausina.
Yhdysvaltojen läsnäolo takaisi, ettei putkea käytettäisi geoekonomisena aseena.
Puolustuskomissaarin mukaan tällä hetkellä eletään sotien aikaa.
Entiset vangit kertovat väkivallasta ja kidutuksista.
Ukrainan talous saisi merkittävän vahvistuksen, jos jäädytetyistä varoista saataisiin tehtyä pitkään odotettu päätös.
Maa hankkii kaikkea, mitä eurooppalaisilla valmistajilla on tarjota.
Koneen elektronisen sodankäynnin järjestelmälle vaaditaan päivitystä.
Ukraina on iskenyt drooneilla moniin yrityksiin, jotka löytyvät yhä Googlesta.
Arrow 3 -järjestelmä otetaan käyttöön loppuvuodesta.
Jää nähtäväksi, riittääkö nykyisten hankintojen määrä pysäyttämään sadat pinta-alukset ja tuhannet droonit.
Britannian asevoimien nykyaikaistaminen on vaarassa jäädä toteutumatta.
Kolme päivää ennen hyökkäyssodan alkua FSB hyväksyi uuden Kiinaa vastaan suunnatun vakoiluohjelman.
Gripenit korvaavat Thaimaan ikääntyneet F-16-hävittäjät.
Ukrainalaisesta mukautumiskyvystä on tulossa uusi mittapuu sen liittolaistenkin puolustusstrategioille.
Britannian uudessa strategiassa siirrytään vähitellen pois raskaista, mekanisoiduista joukoista.
Mantereen puolustushankinnat ovat kasvaneet yli sadalla prosentilla vain neljässä vuodessa.
Juuri julkaistu strateginen puolustuskatsaus näkee puutteita maan ydinasepelotteessa.
Ukrainan lennokit viestivät operaattoriensa kanssa Venäjän kännykkäverkon kautta.
Todennäköinen peruminen on jo kolmas peräkkäinen.
Kremlin aggressiosta huolissaan olevat maat näkevät asejärjestelmät uutena ja tärkeänä ilmapuolustuksen kerroksena.
On epäselvää, miten mittava öljypäästö voitaisiin torjua Venäjän vaaratiedotteen sulkemalla alueella.
Tiedustelutiedon esitystapaan ja sisältöön lienee tulossa muutoksia.
Päivitykset sisältäisivät uudet tutkat, omasuojajärjestelmät ja elektronisen sodankäynnin vastatoimijärjestelmät.