Suvi Hautanen
Suvi Hautanen oli Verkkouutisten toimittaja 4.11.2021 saakka.
Positiivisten näytteiden osuus on laskenut edellisviikkoon nähden.
Mari Holopaisen mukaan virus leviää etenkin rokottamattomien lasten keskuudessa.
Kunnille ollaan korvaamassa vain 40-50 prosenttia koronasta aiheutuneista kuluista vastoin hallituksen lupausta.
Aki Kangasharjun mukaan vähän koulutetut muuttajat tarvitsevat vähemmän sosiaaliturvaa kuin vastaavat suomalaiset.
Sisäministerin mukaan ministeriössä mietitään, miten perheenyhdistämistä voitaisiin tehostaa.
Suomalaiset olivat Kabulin lentokentällä torstai-illan pommi-iskun aikana.
Presidentin mukaan Afganistanista evakuoimatta jääneiden osalta on harkittava muita mahdollisuuksia.
Keskustan ryhmäjohtaja Juha Pylväs toisti, että sosiaaliturvaa väärinkäyttäviä ei Suomessa tarvita.
Avustukseen voidaan käyttää jatkossa myös EU:n elvytysrahaa.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja pitää Juha Pylvään kommenttia irvokkaana.
VTV:n irtisanottua pääjohtajaa epäillään lisäksi virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksesta.
THL:n mukaan rokotteita on tullut Suomeen erityisen paljon ja lähelle normaalia päästään aika nopeasti.
Entinen opetusministeri valittiin vasemmistoliiton ryhmäjohtajaksi.
Suomi on lähettämässä ensimmäistä kertaa muiden pyytämättä aseistautuneen sotilasjoukon maiden rajojen ulkopuolelle.
Afganistaniin lähetettävät suomalaisjoukot varustettisiin henkilökohtaisella aseistuksella ja suojavarustuksella.
Suomen Pankin pääjohtajan mukaan Suomi on jäänyt pahasti jälkeen muista Pohjoismaista.
SDP:n ryhmäjohtaja vetoaa hallitusohjelman kirjaukseen.
Perussuomalaisten puheenjohtajan mielestä kaikki afganistanilaisille annettava apu pitää viedä lähialueille.
Helsinkiä uhkaa pormestarin mukaan 70-80 miljoonan euron menetys.
Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja ehdottaa yhteisöjen osingoille veroa, listaamattomien yhtiöiden osinkohuojennusten rajoittamista ja kaivosveroa.
SDP:n ryhmäjohtajaa esitetään Vantaalla valtuuston johtoon neljännelle kaudelle. Ohjesäännön mukaan ensimmäismäärä on kolme kautta.
Taneli Puumalainen patistaa pienten lasten ja koululaisten vanhempia ottamaan rokotteet mahdollisimman pian.
Risto Pelkosen mielestä myös työoloja täytyy parantaa.
Valtiovarainministeri toteaa, että hallitusta on syytetty tuhlauksesta.
Puolue haluaa perheenyhdistämisen prosessista sujuvan ja nopean.
Puheenjohtajan mukaan SDP tekee asiapohjaisesti yhteistyötä, eikä sulje kategorisesti mitään puoluetta ulos hallituksesta.
Pääministerin mukaan painopisteen on oltava työvoimapulasta kärsivillä aloilla.
Antti Lindtmanin mukaan kansalaiset odottavat tuloksia eikä sitä, kuka järjestää parhaan näytelmän.
Alle puolet kyselyyn vastanneista ottaisi keskustan hallitukseen.
PS:n entinen puheenjohtaja ei usko, että kokoomuksen syväajatus halla-aholaisten puolueesta olisi muuttunut vuodesta 2017.
Professori ei kutsuisi yritystukia elvyttämiseksi, vaan elvytystä ovat julkisten investointien kasvattaminen ja verotuksen keventäminen.
PS:n puheenjohtajan mukaan väestönvaihdolle voidaan keksiä toinen sana, mutta se ei muuta tosiasiaa.
Osaavasta työvoimasta on pulaa yhä useammassa yrityksessä.
Suomen BKT saavutti kesäkuussa koronakriisiä edeltäneen tason.
Helsingin uusi pormestari on huolissaan siitä, että epätoivo ja ahdistus siirtyvät lapsiin.
Pia Kauman mukaan Krista Kiuru lupasi edistää eturauhassyövän seulontoja koskevaa lakialoitetta, mutta tiettävästi mitään ei ole tehty.
Jouni Ovaska ihmettelee, seuraako EU vain sivusta, kun USA, Venäjä ja Kiina toimivat.
Riikka Pirkkalainen haluaa tietää, mitä perussuomalaisten ja kokoomuksen porvariyhteistyö tarkoittaisi käytännössä.
Alueita kannustetaan laittamaan hoitoonpääsy kuntoon vapaaehtoisesti, ja viime kädessä hoitotakuu toteutetaan lailla.
Kun aluehallintoviraston päätös tulee voimaan ja Kansallisooppera uhmaa sitä, pallo siirtyy dosentin mukaan poliisille.
Vihreiden ryhmäjohtajan mukaan rokotusten vastustajat kutsuvat ihmisiä häiriköimään lasten rokotuksia Helsingin kouluihin.
Sisäministeriö esittää hallinnonalalleen 115,7 miljoonan euron määrärahalisäystä.
Valtionvelka nousee ensi vuonna arviolta 146 miljardiin euroon.
Teollisuusliiton varapuheenjohtaja kyselee, olisiko EK:n aika muuttaa sääntöjä ja lopettaa "ladun varresta huuto".
Syyttäjän mukaan erityisavustaja sai erehdyttämällä ministeriön maksamaan valmennuksesta perusteettomasti 13702 euroa.
Irtisanotun pääjohtajan mielestä Valtiontalouden tarkastusvirasto on hieno työpaikka.
Keskuskauppakamarin johtajan mukaan Suomen vienti näyttää tasaantuneen vahvan alkuvuoden jälkeen.
Kolmas rokoteannos on mahdollinen ihmisille, joilla on heikentynyt immuunijärjestelmä.
Kansan­edustaja Mauri Peltokangasta syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Aluehallintovirasto edellyttää, että lasten harrastustoiminnassa on pidettävä kahden metrin turvavälit sisätiloissa.
Listalla on lisäresursseja oleskelulupien käsittelyyn ja ulkomaalaisen työvoiman saatavuusharkinnan poistaminen.
Pääekonomistin mielestä ei ole ongelma, että työntekijät hakeutuvat paikkoihin, joissa työehdot ja -olot ovat kunnossa.
Pääekonomistin mukaan ulosoton helpottaminen olisi tehokas työllisyystoimi.
Valtiovarainministeri esittää kotitalousvähennykseen korotusta kotitalous-, hoito- ja hoivatyöhön.
Sisätiloissa yleisötilaisuuksiin voi osallistua 25 henkilöä ja ulkona 50 tai osallistujat on rajattava lohkoihin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen projektipäällikön mukaan tautitapausten jyrkin kasvukäyrä on kenties taittumassa.
Virkamiesvalmistelussa olevat hallituksen ilmastostrategiat eivät valmistu budjettiriiheen mennessä.
Yhdistys pääsee nyt puoluerekisteriin ja sen nimeksi tulee Valta kuuluu kansalle rp.
Etlan Aki Kangasharjun mukaan hallitus on ottanut julkisen sektorin kasvatusohjelman politiikaksi ja lisännyt pysyvästi julkisia menoja.
Virkamiesvalmistelussa olevat hallituksen ilmastostrategiat eivät valmistu budjettiriiheen mennessä.
Kansanedustaja luuli, että hänen nimellään mainostetaan autoja radiossa.
Valtiovarainministerin mukaan hyvän sään aikana kannattaa laittaa asioita kuntoon.
Vihreiden puheenjohtajan mukaan heillä olisi yhdessä vain voitettavaa viljelijöiden ja maatalousyrittäjien tukemisessa.
Sisäministerin mukaan koronapassi ja kahden metrin turvavälin uudelleentarkastelu toisivat näkymää tulevaan.
Kansanedustajan mukaan maanviljelijöille ilmastonmuutos on konkretiaa, ei vain puhetta.
SDP:n kansanedustajan mukaan keskustan puheenjohtajan ehdotus on hallitusohjelman vastainen.
Jos nykyinen gallupkannatus olisi eduskuntavaalien tulos, keskusta tuskin pyrkisi mukaan hallitusneuvotteluihin.
Kolme vaarallisinta tekijää ovat humala, helle ja huolimattomuus.
Esitutkinnassa epäillään kahta henkilöä törkeästä petoksesta.
Varapuheenjohtajan mielestä vihreiden viesti ei mene perille, koska puolue lakkautti pää-äänenkannattajansa.
Elinkeinoministeri kiirehtii koronapassin käyttöönottoa.
Valtiovarainministerin mukaan työllisyystoimia on syytä laittaa liikkeelle jo budjettiriihessä.
Sisäministerin mukaan työkoneiden ja turvepeltojen päästöjä voidaan vähentää.
Heinäkuun lopussa kansalaisille annettiin viikossa noin 50000 rokotetta vähemmän kuin kesäkuun alussa.
Kokoomusedustaja harmittelee, että Suomi tulee koronpassinkin osalta jälkijunassa.
Merivartiosto tiedotti aiemmin, että Helsingissä epäillään laitonta maahantuloa.
Keskustan puheenjohtaja esittää, että MAL-sopimukset korvattaisiin kansallisilla ilmastosopimuksilla.
Kokoomusedustajien mielestä nykyisen autokannan päästöt on saatava laskemaan.
Merivartioston mukaan sivulliset eivät ole vaarassa.
Monia vanhempia pelottaa päästää lapsi koulumatkalle.
Hankkeen tavoitekustannukset alitetaan noin 34 miljoonalla eurolla.
Eeva Ruotsalaisen mukaan kolmatta rokoteannosta varten tulee tehdä jo varautumissuunnitelmat.
Eniten taksimatkoihin käyttäneen kansanedustajan kulut neljältä kuukaudelta olivat lähes 3000 euroa.
Julkisoikeuden professori ja KHO:n oikeusneuvos sen sijaan eivät näe estettä oikaisulle.
Virheen vuoksi kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki kumoutuivat vahingossa.
Ville Hinkkasen mukaan lakien viimeksi voimassa olleet säännökset voitaisiin säätää taannehtivasti uudestaan.
Asiantuntijat ehdottavat, että eduskunta säätäisi väliaikaisen lain, jolla vahingossa kumotut lait saatetaan jälleen voimaan.
Ryhmäjohtajan mukaan sosialismi saa valtaa, kun kansalaiset eivät hahmota paljonko heitä verotetaan.
Entisen työmarkkinajohtajan mukaan suuri muutos ilmastonmuutoksen torjumiseksi on jo käynnissä.
Oikeusasiamiehen kanslian kansliapäällikön mukaan laajat lakiuudistukset pitää valmistella huolella.
Kansanedustaja sanoo, että hänelle tärkeintä on, että puolue saa hyvän puheenjohtajan.
Kansanedustajan mukaan "hosumissotku" osoittaa, että vasemmistovihreille maakuntamallin runnominen oli tärkeämpää kuin lain sisältö ja ihmisten palvelut.
Hellepäivien uusi ennätys on nyt 25.
Poliisin tutkinta törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja maksuvälinepetoksesta valmistunee elokuussa.
Valtiontalouden tarkastusvirasto vetoaa, että kuntavaaliehdokkaat toimittavat tiedot vaalirahoituksestaan.
Ulf Kristersson ei saa muodostettua porvarillista enemmistöhallitusta.
Uusia koronatapauksia oli viime viikolla lähes tuhat eli 400 enemmän kuin edeltävällä viikolla.
Vihreiden puheenjohtajan mielestä on noloa, jos Suomi ei pysty lunastamaan rooliaan ilmastonmuutoksen torjunnan edelläkävijänä.
Valtiovarainministeriössä valmistellaan lisää veronkorotuksia vuosille 2022 ja 2023.
Kansanedustajan mukaan koronatilanne kehittyy nyt aivan eri tavalla kuin viime kesänä.