Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan koronatilanteen aiheuttama tilauskannan nopea aleneminen kevätkaudella kuristaa edelleen rekisteröintilukemia.
Lokakuussa ensirekisteröitiin 7 499 henkilöautoa, joka oli 20 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Kuluvan vuoden aikana uusia henkilöautoja on lokakuun loppuun mennessä rekisteröity 80 903, joka oli 16,9 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Käytettyjen henkilöautojen kauppa oli lokakuussa viime vuoden tasolla.
Tänä vuonna rekisteröidyistä henkilöautoista on lähes puolet ollut bensiiniautoja ja noin 14 prosenttia dieselautoja. Ladattavien autojen osuus on ollut noin 17 prosenttia. Hybridiautojen, joita ei ladata ulkoisesta verkosta, osuus on ollut noin 19 prosenttia. Kaasuautojen osuus on tänä vuonna ollut noin 2 prosenttia ensirekisteröinneistä.
Noin 62 prosenttia autoista on hankittu kotitalouksiin ja noin 38 prosenttia yrityksiin. Ladattavia hybridejä ja dieselautoja hankitaan yleisimmin yritysautoina, kotitaloudet sen sijaan hankkivat yrityksiä useammin bensiiniautoja ja täyssähköautoja.
Automaattivaihteistot ovat yhä yleisempiä ensirekisteröinneissä. Tänä vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista enää noin viidenneksessä on ollut manuaalivaihteisto. Automaattivaihteistojen osuus on kasvanut tasaisesti viime vuosien aikana. Vielä vuonna 2015 lähes puolet uusista autoista myytiin manuaalivaihteisena.
Noin viidennes uutena ensirekisteröidyistä autoista on tänä vuonna ollut nelivetoisia. Nelivetoisten autojen osuus kasvoi hieman viime vuosikymmenellä. Kasvu on pysähtynyt noin viidenneksen osuuteen vuonna 2018.