Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas vastaa blogissaan Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälän ja keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen hiljattaisiin kannanottoihin. Verkkouutiset kertoi kirjoituksista tässä ja tässä.
Molemmat muun muassa pitivät kirjoituksissaan nykyistä työllisyystavoitetta riittämättömänä hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamiseksi. Etlan Vihriälä korosti omassa kolumnissaan, että edessä on runsaasti suuria uudistuksia, jos työllisyysaste mielitään saada riittävälle noin 75-76 prosentin tasolle. Romakkaneimi taas puhui 80 prosentin tasosta.
– Irtisanomissuojan heikentäminen on välttämätöntä, mutta se on kuulemma vain hyttysen surinaa verrattuna tuleviin toimenpiteisiin. Tulossa on EU:n ulkopuolisen työvoiman maahantulon vapauttaminen, työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmän purkaminen ja remontti työttömyysturvaan, Kyösti Suokas listaa.
Rakentajille tämä tarkoittaisi hänen mukaansa paluuta EU:n itälaajentumisen jälkeisiin aikoihin, kun ”työmaille rynnisti kymmeniä tuhansia ulkomaisia halpatyöntekijöitä”.
– Sillä poikkeuksella, että tuolloin vitosen tuntipalkat olivat laittomia. Yleissitovuuden poistamisen myötä ne muuttuisivat laillisiksi niin kuin Ruotsissa.
Vesa Vihriälä totesi kirjoituksessaan, että tulevat tavoitteet ovat sen verran korkealla, että palkanmuodostuksen painopiste on siirrettävä selvästi paikalliselle tasolle. Tämä merkitsee, että myös yleissitovuuden purkaminen pitäisi hänen mukaansa nostaa pöydälle.
Kyösti Suokkaan mukaan tulevaisuudessa myös työttömyysturva aiotaan romuttaa, koska ”alle työttömyyspäivärahan olevat palkat eivät saisi Suomessa asuvia liikkeelle”.
– Osa pakettia on herrojen mukaan myös poliittisten työtaistelujen kieltäminen. Kilpailijamaissa kapitalisteilla kun on oikeus turvautua valtion väkivaltakoneistoon niskuroivien työläisten saamiseksi ruotuun.