Palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajat vaativat hyvin menestyviä yrityksiä luopumaan osingonjaoistaan ja johdon tulospalkkioista.
– Työmarkkinajärjestöt saivat erittäin nopealla aikataululla aikaan oman paketin, jolla pyritään turvaamaan työllisyyttä, toimeentuloa sekä yritysten toimintakykyä. Yksittäisten ihmisten auttamishalu on sekin ollut merkille pantavaa. Vanhuksia on autettu kauppa-asioissa, on tarjottu nettiseuraa ja niin edelleen, SAK:n Jarkko Eloranta, Akavan Sture Fjäder ja STTK:n Antti Palola toteavat Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan.
– Mutta ovatko kaikki jo mukana yhteisen tehtävän suorittamisessa? Emme ole juurikaan havainneet, että hyvin menestyvät suuryritykset ja niiden kovapalkkaiset johtajat olisivat tulleet esiin kertoakseen omista ja edustamiensa yritysten tekemistä uhrauksista tässä katastrofaalisessa tilanteessa, ay-johtajat jatkavat.
He vetoavat yrityksiin ja kehottavat niitä luopumaan osingonjaoista ja johdon tulospalkkioista.
– Olisi vastuutonta käyttää esimerkiksi eläkemaksujen määräaikaisesta alentamisesta saatava hyöty osinkoihin, Eloranta, Fjäder ja Palola sanovat.
Heidän mukaansa rahoille on nyt monta kertaa tärkeämpiä kohteita. Näin toimimalla yritykset voisivat heidän mielestään vakuuttaa suomalaiset siitä, että myös ne ovat valmiita konkreettisiin toimiin suomalaisen yhteiskunnan pelastamiseksi, yhteisen tehtävän suorittamisessa.
– Toivottavasti näemme mahdollisimman pian menestyvien yritysten ja niiden johtajien osoittavan solidaarisuutta, jota nyt tarvitaan kaikilta.
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vastaa esitykseen Twitterissä muistuttamalla, että monessa yrityksessä yhtiökokouksia on jo siirretty ja osinkoesityksiä kirjoitetaan uusiksi.
– Johto tekee jenginsä kanssa yötä päivää työtä firmojen pelastamiseksi. Ei luoda nyt vastakkainasettelua, Pentikäinen sanoo.
Jarkko Elorannalta kysytään Twitterissä, missä leikkuri menee ja muistutetaan henkilöstön tulospalkkioista ja ay-liikkeen omista toimista, kuten hallituspalkkioista ja kiinteistösijoitusyhtiö Kojamon osingoista ja vuokrista.
Eloranta vastaa, että tässä ay-liikkeen on näytettävä esimerkkiä.