Uusi työministeri Jari Lindström (ps.) sai heti viikonloppuna mediakasteensa noustessaan otsikoihin pohdinnoillaan Kela-maksun palauttamista työnantajille. Lindström totesi tiedotteessaan, että myös työnantajien on aktiivisella panoksella lunastettava oikeus sopimukseen.
SAK:n ja STTK:n leireistä Lindströmille näytettiin saman tien kannustavaa peukkua. Myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman kiirehti sunnuntaina kehumaan Lindströmin pohdintoja.
– Työministerin havainto on oikea. Hallituksen kiristyspaketti on kovin yksipuolinen. Hallitus on kasannut koko kuorman palkansaajien, niin tavallisten työssäkäyvien kuin työttömienkin niskaan. Samaan aikaan suurten ansio- ja pääomatulojen saajat on kokonaan vapautettu porvarihallituksen taloustalkoista. Heille pääministeri esittää suosituksia mukaantulosta, Lindman latelee tiedotteessaan.
Ay- ja demarisiipi ovat tuominneet yhteiskuntasopimuksen epäreiluksi ennen kuin asioista on edes päästy kunnolla keskustelemaan. Sanavarastossa vilahtelevat niin työntekijöiden kyykyttäminen, riistäminen kuin mafiatyylinen uhkailukin. Vaikka työelämä on jatkuvan muutoksen kourissa, Hakaniemen linnakkeissa vinyylilevy tuntuu jämähtäneen samaan uraan. Sen sijaan, että lähtöasennoksi otetaan rakentava neuvotteluvalmius, ay-liike on tanakassa neliraajajarrusasennossa.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ihmettelee blogissaan, että hänen on vaikea ymmärtää, miksi yhteiskuntasopimuksesta käydään keskustelua vastakkainasettelun näkökulmasta. Hän muistuttaa, ettei yhteiskuntasopimusta ei ole suunnattu ketään vastaan.
– Nyt on parasta kaikkien keskittyä sopimuksen aikaansaamiseen, vastakkainasettelulla emme saa mitään aikaan, Sipilä kirjoittaa.
Keskustelut ovat vasta alkamassa, ja niitä käydään Sipilän mukaan kaikkien osapuolten kanssa. Näissä keskusteluissa myös pääministeri aikoo olla aktiivisesti mukana. Aikaa on, sillä hallituksen on määrä jättää esityksensä yhteiskuntasopimuksesta vasta heinäkuun lopussa. Sipilä toteaa myös, ettei Lindströmin väläyttämästä Kela-maksun palauttamisesta ole edes keskusteltu.
Tavallinen työntekijä on koko sopasta hämillään. Useimmille meistä on tärkeintä, että töitä riittäisi ja palkalla tulisi toimeen. Ay-siiven uhkailut lakoilla tai muilla kovilla toimenpiteillä tuntuvat arkea pyörittävistä suomalaisista kummallisilta, kun neuvotteluja ei ole edes vielä aloitettu. Varsinkin, kun neuvottelupöydässä on oikeasti kipeitä asioita.
Työpaikoilla uurastavilla työntekijöillä näyttääkin olevan enemmän pelisilmää ja ketterämpää muutosvalmiutta kuin ammattiliittojen edunvalvojilla. Esimerkiksi maanantaina Helsingin Sanomien yleisöosastolla eräs lukija toi oman näkemyksensä ay-liikkeen vastustamaan työajan pidennystä koskevaan keskusteluun.
Hän totesi, että jos tupakkatauot, ylimääräiset kahvitunnit, omien asioiden hoito työajalla tai työkavereiden kanssa rupattelut jätettäisiin pois, tehokasta työaikaa tulisi taatusti vähintään se vartti päivään. Näistä työelämän pikkuiloista kirjoittaja ei kuitenkaan luopuisi. Hän toteaa, että 15 minuuttia lisää työpäivän pituuteen näiden taukojen vastineeksi on todella pieni uhraus, jos työajan pidennyksellä saadaan oikeasti hyötyä aikaan.
Tätä kannattaisi ehkä siellä Hakaniemessäkin tupakkatauon lomassa pohtia.
Kirjoittaja on Nykypäivän ja Verkkouutisen toimituspäällikkö.