SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jouni Backmanin mukaan syksyn aikana tarvitaan päätöksiä uusista rakennetoimista, joilla pienennetään kestävyysvajetta, eli pitkän aikavälin epätasapainoa julkisten menojen ja tulojen välillä.
Backman varoittaa, ettei työntekijöiden ja kansalaisten turvaksi säädettyjä turvaverkkoja työelämän lainsäädännössä ja sosiaaliturvassa pidä kuitenkaan lähteä murtamaan.
– Erilaisia kannustinloukkuja ja aitoja kasvun esteitä tulee kyllä poistaa, Backman totesi tiedotteen mukaan puhuessaan SDP:n ministeriryhmän kesäkokouksessa Turussa.
Vaikka ajat ovat tiukat, ei Backmanin mukaan tule hyväksyä sitä, että päätöksistä joutuisivat kärsimään kaikkein heikoimmassa asemassa olevat.
– Tämä hallitus ei ole leikannut sosiaaliturvasta, eikä sellaista pidä hyväksyä jatkossakaan. Nyt tarvitaan yhteisvastuuta ja yhteisöllisyyden voimaa.
Backmanin mielestä vahva julkinen sektori on jatkossakin paras tae tasa-arvon toteutumiselle, olipa kysymys sitten koulutuksesta, sosiaaliturvasta, terveydenhoidosta tai turvallisuudesta.
Backmanin mielestä eduskunnalla on oltava valmius käsitellä elvyttävä lisäbudjetti nopeasti syysistuntokauden alussa, jotta hankkeet saadaan heti liikkeelle ja työtä tarjolle. Valtiovarainministerin ehdotus lisäbudjetiksi julkistetaan huomenna perjantaina.