Ben Zyskowicz kertoo Verkkouutisten Ben TV:ssä mietteitään työllistämistoimien kepeistä ja porkkanoista.
Hänen mukaansa keppi tarkoittaa sitä, että työttömällä olisi velvollisuus ottaa työtä vastaan nykyistä useammassa tilanteessa.
– Tämä tarkoittaa esimerkiksi tilanteita joissa tarjotaan muuta sopivaa työtä kuin omaa koulutusta vastaavaa työtä ja myös tilanteita, joissa työttömyyskorvaus on suurempi kuin se tulo, mikä työstä maksettaisiin, Zyskowicz sanoo.
Hän sanoo ymmärtävänsä ratkaisujen herättämän kritiikin ja korostaa, ettei työttömiä ole tarkoitus syyllistää, jos järjestelmässä on vikoja.
– Olen niin vanhanaikainen, että ajattelen, että työttömän pitäisi aina ottaa vastaan kokoaikainen työ, mistä maksetaan työehtosopimusten ja lakien mukainen palkka.
Ben Zyskowicz heittää myös haasteen ammattiliitoille. Hän pyytää työllistämistoimia yhteiskuntasopimuksen kariutumisen uhalla kritisoivia liittoja lähettämään hallitukselle ja eduskunnalle kirjeen, jossa ne kertoisivat, mitä toimia niiden mielestä saadaan tehdä työllisyyden parantamiseksi.