Syyriasta takaisin kotiin Britanniaan haluava 19-vuotias entinen ISIS-morsian Shamima Begum on kohauttanut puolustamalla Manchesterin vuoden 2017 pommi-iskua. Independentin mukaan Begum on sitä mieltä, että ISIS-jihadisteilla oli oikeus terroritekoon Syyriassa tehtyjen ilmaiskujen takia.
– Kyse on oikeastaan molemminpuolisesta asiasta, koska naisia ja lapsia tapetaan juuri nyt Islamilaisessa valtiossa ja kyse (terrorissa) on tavallaan vastaiskusta. Heidän oikeutuksensa oli, että kyse on vastatoimesta ja ajattelin, että ok, tämä on oikeutettu perustelu, Begum totesi.
ISIS otti vastuun Manchester Arenalla pop-tähti Ariana Granden keikan jälkeen toukokuussa 2017 tehdystä iskusta. Iskun tekijä oli libyalaistaustainen 22-vuotias Salman Ramadan Abedi. Terrori-iskussa sai surmansa 22 ihmistä. Uhreista nuorin oli vain 8-vuotias.
Syyriassa vankina oleva Shamima Begum on saanut runsaasti julkisuutta. Hän karkasi ISIS:n riveihin Syyriaan vasta 15-vuotiaana radikalisoiduttuaan järjestön propagandasta. Begum nai Syyriassa hollantilaisen vierastaistelijan ja sai kaksi lasta. He molemmat menehtyivät jo pienenä. Begum synnytti pariskunnan kolmannen lapsen viikonloppuna ja toivoo voivansa palata Britanniaan.