”Demarit ja keskusta riitelevät julkisuudessa”

Business Finlandin tuista tehdään ministeriössä selvitys.

Business Finlandin tukien jako on kirvoittanut kovaa kritiikkiä. Tukien on arvosteltu valuneen ”humpuukifirmoille” samalla, kun hallituksen päätöksellä suljetut ravintolat ovat jääneet vaille suoraa tukea.

– Demarit ja keskusta riitelevät nyt jo julkisuudessa koronatoimista. Sellaista yksituumaisuutta, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen tviittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän on jakanut Twitterissä alta löytyvän Iltalehden jutun. Siinä kerrotaan tukien kuumentavan tunteita ja mainitaan SDP:n kansanedustajien Ilmari Nurmisen ja Tarja Filatovin elinkeinoministeri Mika Lintilälle asiasta jättämästä kirjallisesta kysymyksestä.

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma kehotti aiemmin tiistaina keskeyttämään Business Finlandin rahanjaon. SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman puolestaan vaati hallitusta selvittämään tuet.

Mika Lintilä kertoi tiistaina Twitterissä ministeriön käynnistävän selvityksen rahoituksen tarkastamisesta. Hän kuvasi sen olevan kaikkien osapuolten parhaaksi.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Keskustelin lisäksi VTV:n pääjohtajan kanssa ja on selvää, että myös VTV tulee tarkastamaan tätä kokonaisuutta.

Mainos