Donald Trump ja Kim Jong-un allekirjoittavat sopimuksen

Yhdysvaltain presidentin mukaan tapaaminen sujui erinomaisesti.

– Tapaaminen Kimin (Jong-un) kanssa sujui paremmin kuin kukaan olisi osannut odottaa, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump totesi medialle tavattuaan Pohjois-Korean johtajan.

Korea Timesin live-seurannan mukaan Trump kuvasi tapaamista fantastiseksi. Hänen mukaansa ”edistystä” oli paljon.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Donald Trump totesi medialle olevansa matkalla ”allekirjoitustilaisuuteen”. Kun presidentiltä kysyttiin, mitä hän aikoo allekirjoittaa, vastasi hän, että asiasta kerrotaan pian. Korea Timesin mukaan kyse on jonkinlaisesta sopimuksesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

CNN:n viranomaislähteiden mukaan Kim ja Trump aikovat allekirjoittaa sopimuksen, jossa tunnustetaan tapaamisessa saavutettu edistys ja luvataan jatkaa samalla linjalla.

Kim ei sanonut mitään.

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean johtajat neuvottelivat historiallisessa tapaamisessa Singaporessa.

Mainos