Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vastaa jyrkästi ”nimettömän virkamiehen” New York Timesin kolumnissaan esittämiin väitteisiin.
– MAANPETOS?, Trump tviittasi Suomen aikaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Amerikkalaislehti julkaisi keskiviikkona poikkeuksellisesti tästä löytyvän nimettömän kolumnin. Sen tekijäksi kerrotaan korkea Trumpin hallinnon virkamies.
Kirjoittaja kertoo kuuluvansa hallinnon sisäiseen vastarintaan, joka pyrkii suojelemaan Yhdysvaltoja presidentin pahimmilta oikuilta ja puutteilta. Virkamies kannattaa republikaanien politiikkaa ja kiittelee kuitenkin muun muassa Trumpin aikana tapahtunutta verouudistusta ja tekoja armeijan vahvistamiseksi. Hän toteaa onnistumisten tapahtuneen presidentistä huolimatta, ei hänen takiaan.
”Arvaamaton käytös olisi huolestuttavampaa ilman vaiettuja sankareita Valkoisessa talossa. Joitain hänen avustajistaan on maalattu mediassa konniksi. He ovat kuitenkin menneet kulisseissa pitkälle eristääkseen huonot päätökset länsisiipeen (Valkoisen talon osa, jossa presidentin työhuone sijaitsee), vaikka eivät aina olekaan onnistuneet”, kirjoittaja kertoo.
Presidentti Trump kysyi twitterissä, onko ”niin kutsuttu hallinnon vanhempi virkamies” oikeasti olemassa, vai onko kyse ”taas yhdestä epäonnistuvan New York Timesin keksitystä lähteestä”.
– Jos PELKURIMAINEN nimetön henkilö todella on olemassa, on New York Timesin paljastettava hänet hallitukselle heti, Trump vaati.
Presidentti jatkoi aiheesta Suomen aikaa varhain aamulla torstaina.
– Minä tyhjennän suota ja suo yrittää taistella vastaan. Älkää huoliko. Me voitamme.
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1037541538950209537
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1037485664433070080
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1037464177269514240
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1037456816601485316