Donald Trumpilla hengitysvaikeuksia – ”Tämä on vakavaa”

Yhdysvaltain presidentin tiedottaja painottaa Trumpin tilanteen vakavuutta.

Uutiskanava CNN:n lähteiden mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyvin väsynyt ja kärsii hengitysvaikeuksista.

Valkoinen talo tiedotti aiemmin, että Walter Reedin sotilassairaalaan varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa saapunut presidentti on sairaalahoidossa varotoimenpiteenä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

CNN:n mukaan Trumpin lähipiirissä kannetaan kuitenkin huolta presidentin terveydestä.

Trumpin neuvonantajan mukaan presidentti on hyvin uupunut ja kärsii hengitysvaikeuksista.

– Tämä on vakavaa, neuvonantaja kertoo CNN:lle.

Toinen CNN:n lähteistä puolestaan arvioi, että Trump voi vielä hyvin, mutta tilanne voi muuttua nopeasti.

Myös rouva Melania Trump on antanut positiivisen koronavirustestituloksen. Hänen kerrotaan kuitenkin voivan paremmin kuin miehensä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Trump kertoi aiemmin Twitterissä uskovansa, että voi hyvin. Hän lähetti kiitosta ja rakkautta seuraajilleen.

Mainos