Presidentti Vladimir Putinin aggressiivisen ulkopolitiikan on esitetty juontavan juurensa siihen, että Venäjää 1990-luvulla ensin houkuteltiin Naton jäseneksi, mutta puolustusliiton laajeneminen pysähtyi lopulta maan rajoille. Nimekäs venäläinen historiantutkija Ivan Kurilla jopa väittää maansa tulleen heitetyksi ulos Euroopasta.
Vaikka Venäjän johto ajoittain flirttailikin maansa Nato-jäsenyyden mahdollisuudella, jopa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen välittömästi seuranneessa euforiassa vain noin 22 prosenttia venäläisistä kannatti Pietarin valtionyliopiston kansainvälisten suhteiden apulaisprofessori Igor Gretskin mukaan edes taloudellista lähentymistä lännen kanssa.
Presidentti Boris Jeltsinin vähintäänkin näennäisesti länsimyönteisen hallinnonkaan 1991–1999 aikana Venäjä ei hänen mukaansa missään vaiheessa edes vakavasti harkinnut liittymistä Natoon. Länteen suuntautumisen asemesta moni venäläinen jäi pikemminkin haikailemaan neuvostojärjestelmän aikaista nostalgista illuusiota vakaudesta.
– Moni kadotti uskon kykyynsä löytää paikan uudessa sosioekonomisessa järjestelmässä. Sympatia länttä kohtaan rapautui samalla. Ensimmäisten joukossa tätä pettymystä koki koulutettu luokka, joka oli ensin tukenut Mihail Gorbatšovin reformeja, mutta piti nyt länttä syypäänä Venäjän taloudelliseen kaaokseen, Gretski toteaa verkkolehti Ridlin julkaisemassa artikkelissa.
Jos Venäjä olisikin päätynyt Naton jäseneksi, edes se ei olisi hänen mukaansa välttämättä estänyt vuonna 2014 tapahtunutta Ukrainalle kuuluvan Krimin valtausta.
– Nato-jäsenyys ei vuonna 1974 padonnut Turkin puuttumista Kyproksen tilanteeseen. Historia osoittaa, että mikään kansainvälinen instituutio ei kykene hillitsemään diktaattorin ruokahalua tämän pyrkiessä säilyttämään poliittisen valtansa maansa pysyessä käpertyneenä imperialismin jälkeisiin juoksuhautoihin, hän toteaa.