”Edessä on karmeaa säästämistä”

Kokoomuksen Ilkka Suominen sanoo keskustan Juha Sipilän löytävän edestään miljardien säästötarpeen, jos hänestä tulee pääministeri.

Kokoomuksen kunniapuheenjohtajan, ministeri Ilkka Suomisen mielestä ideaalipohjan seuraavalle hallitukselle muodostaisivat keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset. Muita puolueita ei tarvittaisi.

– Nämä puolueet ovat ideologisesti lähellä toisiaan, ja ne tietävät, että kauniilla puheilla ja tekemättömyydellä ei pärjää, vaan nyt täytyy pistää juustohöylä käyntiin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suominen arvioi, että vaikean hallitustaipaleen seurauksena kokoomuksen ja SDP:n yhteistyöltä on syöty edellytykset yhdeksi vaalikaudeksi.

– Luultavasti neljäksi vuodeksi, mutta ei pidemmäksi aikaa.

Suomisen mielestä vaalikampanjointi on ollut pirteää, eikä keskustan selvä etumatka mielipidemittauksissa muihin puolueisiin nähden ole muuttanut vaalikampanjoinnin luonnetta.

– Ehdokkaat tekevät vaalityötä vilkkaasti ja ovat turuilla ja toreilla. Sen huomaa toki, että rahaa käytetään vähemmän, mutta se ei johdu tästä asetelmasta.

Suominen myöntää, että keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on vältellyt joitakin vaalitenttejä eikä ole halunnut ottaa kantaa kaikkiin poliittisiin kysymyksiin turvatakseen keskustan vaalivoiton.

– Se sallittakoon. Ymmärrän, että Juha Sipilä poliitikkona toimii näin. Sen sitten ihmiset päättävät, hyväksyvätkö he sen vai eivätkö hyväksy. Itse olen kyllä kehottanut toimimaan kuten Paavo Lipponen (sd.) aikanaan, eli faktat ulos ennen vaaleja, ja ainakin ennen kuin ministeripaikat jaetaan.

Juustohöylä ainoa oikea

Todennäköinen tuleva pääministeripuolue keskusta on esittänyt suurista puolueista kaikkein pienintä sopeutussummaa ensi vaalikaudelle, kahta miljardia euroa, kun valtiovarainministeriön arvio valtiontalouden sopeutustarpeesta on tuplasti enemmän, eli neljä miljardia euroa.

– Hänen (Sipilän) hallituksen, jos hän on tuleva pääministeri, täytyy sitten ne säästöt tehdä. Edessähän on karmeaa säästämistä, siis valtiontalouden leikkaamista. Ei siitä mihinkään päästä. Ja vaikka juustohöylää niin hirveästi inhotaan, niin juustohöylä on se ainoa oikea. Raimo Sailas ja Iiro Viinanen on haettava jostain komerosta. Kyllä he sen osaavat.

Suomisen mielestä on mielipidekysymys, tehdäänkö leikkaukset yhden vai puolentoista eduskuntavaalikauden aikana.

– Kymmenen miljardia alkaa olla minimi kahden eduskuntavaalikauden aikana. Kyllä Sipilä sen edestään löytää. Jos hän ei nyt sitä sano ja väittää jotakin muuta, niin ei hän voi tätä maata velkaannuttaa enää enempää.

Velkaantuminen on lopetettava, ja se on hänen tehtävänsä.

Lama ei ole tilapäistä

Suomisen mielestä tämänhetkistä tilannetta ei kuitenkaan voi verrata 1990-luvun alkuun.

– Tämä lama on jatkunut vuodesta 2008. Yllätys on vain, että se on jatkunut näin pitkälle. Tilanne oli aivan toinen syksyllä 1990, jolloin valtion menot lähtivät pystysyöksyyn ylös ja tulot pystysyöksyyn alas.

Neuvostoliitto oli silloin hajoamassa, ja Suomen kauppa Neuvostoliittoon oli loppunut. Maailmalla vallitsi lama.

– Nyt tiedetään täysin, mitä täytyy tehdä. Kitkerää ja katkeraa se on. Silloin kesällä 1990 jopa Raimo Sailas oli sitä mieltä, ettei valtiontalouden huono tila jatku, vaan se on tilapäistä. Nyt ei kukaan sano, että tämä on tilapäistä.

Kokoomuksen omaksuma jopa inhorealistinen talouslinja on Suomisen mielestä hyvä linja, eikä sitä hänen mielestään tarvitse muuttaa, jotta se purisi paremmin kansaan.

– Pääasia, että se puree talouteen. Tässä vaikeassa tilanteessa, jossa leikkaukset ovat edessä, realistinen linja ei voi koskaan olla kovin kansaa kosiskeleva. Täytyy vain uskaltaa olla realistisella linjalla. Minun mielestäni kokoomuksen linja on realistinen. Jos sen mukaan mennään, niin hyvä.

Suomisen mielestä vakavassa taloustilanteessa ei pitäisi taktikoida vaaleissa.

– Senkin kansalaiset näkevät. He näkevät lävitse, jos siinä on vaalitaktiikkaa sisällä. Jos et muuta voi, koeta rehellisyyttä. Se on aina poliitikon ohje.

Kokoomus väärä syntipukki

Alkuviikosta julkaistun Helsingin Sanomien gallupin mukaan enemmistö suomalaisista haluaisi seuraavaksi punamultahallituksen. Keskustaa toivoo hallitukseen 64 prosenttia ja SDP:tä 52 prosenttia suomalaisista. Kokoomuksen haluaa hallitukseen vain 39 prosenttia.

– Ei tässä tietenkään enää voi muuta tehdä kuin kiivasta vaalityötä. Kyllä tämä on se demokratian taakka, jonka jokainen johtava puolue joutuu ottamaan, kun ollaan taloudellisessa taantumassa. Ei kokoomus tätä taloudellista taantumaa ole aiheuttanut, mutta se on mitä erilaisimmissa koalitioissa joutunut rämpimään taloudellisen taantuman läpi, ja kansa rankaisee sitä.

Poimintoja videosisällöistämme

Suomisen mielestä huomattavaa on, että pääministeri Alexander Stubbin (kok.) kannatus on huomattavasti kokoomuksen kannatusta suurempi.

– Sekin osoittaa, että puoluetta asetetaan minun mielestäni väärin syntipukiksi taloudelliseen tilanteeseen.

Suomisen mielestä kokoomus ei ole epäonnistunut pääministeripuolueena. Ihmisten käsitykset perustuvat tunteeseen eivätkä tosiasioihin, niin kuin monet asiat politiikassa.

– Voi sanoa ehkä näin, että ongelmallisessa hallituskoalitiossa ei ole ollut riittävästi voimaa onnistua. Tietysti kun vaalit on käyty ja vaalitulos on nähty, niin silloin täytyy sanoa entisen Jussi Virolaisen (kesk.) tapaan, että pulinat pois.

Suominen ei moittisi hallitusvastuussa olleita kokoomuslaisia.

– Tämä on se demokraattisen prosessin kylmä totuus aina, että jos vaikeassa tilanteessa kannetaan vastuuta, niin siitä kansa rankaisee, eikä siitä voi kansaa syyttää. Kansa on aina oikeassa. Mutta käydään vaalit ensin. Katsotaan, mitä tapahtuu.

Epävarmoissa voi piillä yllätys

Epävarmojen äänestäjien osuus on tutkimusten mukaan tällä kertaa poikkeuksellisen suuri. Ylen maaliskuun puoluekannatusmittauksessa puoluekantansa kertoi vain 56,5 prosenttia vastaajista, kun edellisten eduskuntavaalien alla huhtikuussa 2011 kantansa kertoi 72,6 prosenttia.

Suominen uskoo, että epävarmoissa äänestäjissä voi piillä yllätys.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sen takia oman puolueeni on tehtävä vaalityötä siihen asti, kun vaalihuoneistot sulkeutuvat. Siihen voi sisältyä melkoinenkin yllätys. Hyvin luultavasti juuri sellaiset äänestäjät, jotka eivät niin kovin tyytyväisiä ole omaan vanhaan puolueeseensa, joita näyttää kokoomuksenkin liepeillä olevan, panttaavat kantaansa.

Suominen kertoo, että hänen aktiiviset puolueystävät muistuttavat häntä usein siitä, että kokoomuksella on tapana saada hieman parempi vaalitulos kuin mitä viimeisimmätkään gallupit osoittavat.

– Tähän minä uskon lujasti.

Mainos